UUTISET
Hobitti-elokuva vaarassa peruuntua
Julkaistu 20.07.2009 15:03 | Päivitetty 21.07.2009 22:10
sielua
Kirjoittanut:

Suositun elokuvasarjan Taru sormusten herrasta jatko-osa (tai oikeammin prequel), Hobitti , on vaarassa jäädä toteuttamatta. Syynä on elokuva-yhtiö New Line Cineman (osa Time Warner-yhtymää) ja kirjailija J.R.R. Tolkienin perikunnan välinen kiista.

Tolkienin perikunta syyttää New Line Cinemaa siitä, että heille ei ole maksettu penniäkään Taru sormusten herrasta-elokuvien voitoista, vaikka tietyistä provisioista oli sovittu. Perikunta vaatii elokuva-yhtiöltä 220 miljoonaa dollaria korvauksena maksamatta jääneistä provisioista.

Kaiken lisäksi perikunta uhkaa perua New Line Cineman oikeudet Tolkienin The Hobbit -teokseen, vedoten sopimusehtojen rikkomiseen. Kaksiosaisen Hobitti-elokuvan tuotanto on jo alkanut Uudessa-Seelannissa, ja sen ohjaajaksi on palkattu Guillermo del Toro. Elokuvan ensi-iltaa on kaavailtu vuodelle 2011.

New Line Cinema ei ole ensimmäistä kertaa riidoissa yhteistyökumppaniensa kanssa. Myös Taru sormusten herrasta-elokuvien ohjaaja Peter Jackson haastoi yhtiön oikeuteen maksamattomista palkoista. Riita sovittiin vuonna 2007 tuntemattomasta summasta.

Yhteistyökumppaneiden päävalituksen aiheena on legendaarinen Hollywood-tyyppinen kirjanpito, jonka avulla New Line Cinema sai näyttämään, että yli 6 miljardia maailmanlaajuisesti tuottanut elokuvasarja ei itse asiassa tuottanut yhtiölle penniäkään.

Lähteet: IMDB ja Guardian
Kuva: New Line Cinema

Tyhjiö

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lumikuningatar

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

If Beale Street Could Talk

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202