UUTISET
Harlinille uusi projekti. Mannerheim jäissä.
Julkaistu 04.08.2009 12:12 | Päivitetty 04.08.2009 13:01
sielua
Kirjoittanut:

Renny Harlin (kuvassa) on kiinnitetty Venäjän ja Georgian välisistä yhteenotoista kertovan sotadraaman ohjaajaksi, kertoo Variety. Viiden päivän aikana (8.8.-12.8.2008) käydyt sotatoimet alkoivat kun Georgia tunkeutui Etelä-Ossetiaan ja Venäjä vastasi tähän omalla sotakalustollaan.

Harlin on tuotantoteknisistä syistä uudesta projektistaan vähäsanainen, mutta paljastaa, että tapahtumat kerrotaan amerikkalaisen toimittajan näkökulmasta, joka joutuu keskelle kiivaimpia yhteenottoja. Kuvaukset olisi määrä aloittaa jo syyskuussa. Elokuvan budjettia ei ole vahvistettu, mutta Varietyn mukaan “se ei ole sitä mihin Harlin on tottunut”. Harlinin on määrä kuvata elokuva mahdollisimman aidoilla tapahtumapaikoilla.

“Olen odottanut pitkään tilaisuutta filmata jotakin aitoa ja luulin tilaisuuden tulleen Mannerheim-elokuvan kohdalla, mutta rahoitus levisi käsiin”, Harlin kertoo.

Mannerheimia eteenpäin vienyt tuotantoyhtiö Solar Films puolestaan kertoo omassa tiedotteessaan, että Mannerheim-elokuvan rahoitus on vielä epäselvä ja kuvausten aloitus siirtyy. Harlin keskittyy siis toistaiseksi Georgia-projektiinsa. Solar Films myös mainitsee, että Mannerheimiksi palkattu näyttelijä Mikko Nousiainen saa Harlinin avustuksella suuren roolin myös tulevasta Georgia-elokuvasta.

“Se on sekä Rennylle että Mikolle loistava tilaisuus parantaa valmiuksia Mannerheim-elokuvaan. Mikko pääsee näyttelemään venäjäksi sodassa oman ohjaajan johdolla. Parempaa en voisi toivoa”, Markus Selin Solar Filmsiltä kiittelee.

Lähteet: Variety ja Solar Films
Kuva: Variety

Tyhjiö

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lumikuningatar

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

If Beale Street Could Talk

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202