UUTISET
Fresnadillo korvaa Verbinskin
Julkaistu 24.08.2009 12:12 | Päivitetty 24.08.2009 12:12
sielua
Kirjoittanut:

Universal on ilmoittanut odotetusti, ettei Gore Verbinski (kuvassa) jatka kohutun BioShock-tieteiselokuvan ohjaajana. Korvaajaksi nimettiin samantien kokematon Juan Carlos Fresnadillo.

Fresnadillon saattaa joku muistaa vuoden 2007 Hollywood-debyytistään 28 viikkoa myöhemmin. Hänen kiinnittämisensä BioShockiin on kuitenkin aivan toisen luokan projekti, joka tulee koettelemaan 41-vuotiaan espanjalaisohjaajan sietokykyä.

Viralliseksi vaihdoksen syyksi on ilmoitettu seuraavaa: Universal on siirtänyt tuotannon ulkomaille, mikä ei taas sopinut Verbinskin aikatauluihin. Mistään kiistasta ei siis liene kyse, ja tätä faktaa tukee mm. se, että Verbinski jatkaa BioShockin tuottajana.

BioShock on jo myöhässä tuotantoaikatauluistaan, mutta valmista pitäisi silti olla vielä ensi vuoden puolella. John Loganin käsikirjoitus on jo ollut valmiina hetken aikaa. Ennakkotietojen mukaan BioShock kertoo lentäjästä, joka tekee pakkolaskun ja päätyy vedenalaiseen Rapture nimiseen kaupunkiin. Pinnan alla käydään kiivasta valtataistelua…

Lue myös: Verbinskin BioShock tiensä päässä? (02.06.)

Lähde ja kuva: Variety

Bombshell - hiljaisuuden rikkojat

Theron, Kidman ja Robbie sytyttävät MeToo-tulilangan dokudraamassa Fox Newsin ahdisteluskandaalista.

Koirat eivät käytä housuja

Kosonen ja Strang vakuuttavat täysillä viiden tähden tummassa BDSM-romanssissa surusta ja suloisesta kivusta.

Jojo Rabbit

Optimistisen ihmisyyden natsisatiiri humoristisen hirveästä sankaripalvonnasta nauraa johtajaveitikan valheiden läpi.

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2020
ISSN 1798-7202