UUTISET
Emma Watsonia väijytään kampuksella
Julkaistu 02.10.2009 11:11 | Päivitetty 02.10.2009 12:12
sielua
Kirjoittanut:

Harry Potter-tähti Emma Watson on saanut huomata, ettei tähteydestä tavikseksi siirtyminen suju ongelmitta. Watson opiskelee tällä hetkellä yhdysvaltalaisessa collegessa. Muiden opiskelijoiden tavoin Watson halusi lähteä kannustamaan koulunsa jalkapallo-joukkuetta, mutta ei ollut tietoinen vaanivista opiskelijakavereista…

Paikallinen koululehti oli nimittäin ilmoittanut kotisivuillaan Watsonin läsnäolosta: “Me aiomme väijyä Emmaa. Pitäkää kaikki silmänne auki siltä varalta.” Näin myös tapahtui: lehden sivuilla pystyi reaaliajassa seuraamaan Watsonin liikkeitä eikä 19-vuotias tähti saanut hetken rauhaa pelin seuraamiselle. Watson kertoi jälkeenpäin olleensa tempauksesta “melko järkyttynyt”.

Aiemmin Watson on kertonut, että hänellä on Potterista johtuvia deittivaikeuksia.

Lue myös: Emma Watson syyttää deittiongelmistaan Potteria (06.09.)

Lähde: PopEater
Kuva: Warner Bros (Emma Watson elokuvassa Harry Potter ja puoliverinen prinssi, 2009)

Tyhjiö

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lumikuningatar

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

If Beale Street Could Talk

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202