UUTISET
Eastwood ja Gibson elokuvaviikonlopun nimet
Julkaistu 04.02.2010 15:03 | Päivitetty 04.02.2010 15:03
sielua
Kirjoittanut:

Invictus – Voittamaton: Valkoinen rugbyjoukkue on Nelson Mandelalle (Morgan Freeman) symbolinen mahdollisuus rasismin repimässä Etelä-Afrikassa. Clint Eastwoodin ohjaus välttää koston ja tragedian kliseet, mutta ei löydä tilalle kovinkaan hienovaraista draamaa.

“Clint Eastwoodin tarkoitusperät ovat kunniotettavat; vastakuvan passiiviselle uhrille tarjoava Invictus on veteraanille luonteva jatko 2000-luvun altavastaajaa puolustavassa tuotannossa. Invictus kuitenkin lähes hukkuu hyvien tarkoitusperiensä alle, kun sen periaatteet eivät Eastwoodin käsissä salli dramaattisia myönnytyksiä, joita elokuva olisi kipeästi kaivannut”, kirjoittaa viikonlopun ensi-iltaelokuvan arvioinut Aleksi Salonen.

Pimeyden ytimessä: Martin Campbellin ohjaama jännäri on yksi julmimmista kostotarinoista muutamaan vuoteen. Mel Gibson palaa valkokankaalle isänä, jonka tytär murhataan hänen silmiensä edessä. Murhan takaa paljastuu suuria kuvioita ja tärkeitä ihmisiä.

“Skandaalien ryvettämä Mel Gibson tekee vakuuttavan paluun valkokankaalle tekemällä yhden kaikkien aikojen parhaista roolisuorituksistaan (joka ei ehkä monien mielestä ole paljon sanottu). Ray Winston on mies paikallaan kuten aina. Ikävä vain, ettei hänen roolihahmolleen ole tarpeeksi aikaa. Viiniä ja juustoja nautiskeleva, laskevaa aurinkoa hieman surullisena ihasteleva kovanaama tekee omista kohtauksistaan ne elokuvan mielenkiintoisimmat”, arvioi Antti Honkala kritiikissään.

Tyhjiö

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lumikuningatar

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

If Beale Street Could Talk

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202