UUTISET
Cinemaissí starttaa 21.lokakuuta Helsingistä
Julkaistu 20.10.2009 22:10 | Päivitetty 20.10.2009 23:11
sielua
Kirjoittanut:

Latinalaisen Amerikan ja Karibian elokuvafestivaali Cinemaissí avataan 21. lokakuuta Helsingissä, jolloin elokuvateatteri Orionissa esitetään elokuva Elämä on yhtä vihellystä (La vida es silbar, 1998). Paikalla on myös elokuvan ohjaaja Fernando Pérez Valdés. Osa 30.lokakuuta asti kestävän festivaalin ohjelmistosta esitetään Tampereella ja Turussa.

Viidettä kertaa järjestettävän festivaalin teemana on tänä vuonna Kansat liikkeellä. Festivaaliohjelmistoon kuuluu 27 elokuvaa peräti 14 eri maasta. Uutuutena on katsaus Kuuban San Antonio de los Bañosin kansainvälisen elokuva- ja televisiokoulun (EICTV) opiskelijoiden lopputöihin.

Hanki liput ja lue lisää festivaalista Cinemaissin festivaalisivuilta

Lähde ja kuva: Cinemaissi.org

Tyhjiö

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lumikuningatar

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

If Beale Street Could Talk

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202