UUTISET
Bale kirjoitutti Terminaattorin uusiksi
Julkaistu 09.05.2009 08:08 | Päivitetty 09.05.2009 08:08
sielua
Kirjoittanut:

Uudessa Terminator – Pelastus tieteisrymistelyssä John Connoria esittävä megatähti Christian Bale (kuvassa) sai tuoreiden tietojen mukaan tahtonsa läpi ja kirjoitutti elokuvan käsikirjoitusta uudelleen metrikaupalla.

Aiemmissa osissa keskushenkilönä ollut John Connor ei alkuperäisten kaavailujen mukaan olisi enää ollut jalustalla uudessa Terminator – Pelastuksessa, joka on jo saagan neljäs tuleminen. Ohjaaja McG:n ja Balen välinen kädenvääntö toi kuitenkin käsikirjoittajille ylitöitä kun Connorin hahmo olikin yllättäen sijoitettava moniin lisäkohtauksiin.

“Siinä oli paljon työtä kun mahdutimme Connorin kohtauksiin. Homman täytyi kuitenkin tuntua järkevältä” vuodatti käsikirjoittajien armeijaan kuulunut John Brancato.

Alunperin elokuvan keskeinen henkilö piti olla hahmo nimeltä Marcus Wright, jonka osaa myös Balelle ensimmäisenä tarjottiin. Tämä ei suureen suosioon Yön ritarissa (2008) nousseelle Balelle kuitenkaan käynyt, vaan hän tahtoi välttämättä Connorin roolin. Niinpä käsikirjoitusta muokattiin ja Wrightin rooliin istutettiin australialaislähtöinen, vielä suurelle yleisölle tuntemattomampi Sam Worthington jonka joku saattaa muistaa vuoden 2007 toimintahitistä Rogue.

Pitkään odotettu Terminator – Pelastus saa Suomen ensi-iltansa 3.6. Tarjolla on jo nyt paljon trailereita. Katso ne täällä.

Lähde: Yahoo! Movies

Tyhjiö

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lumikuningatar

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

If Beale Street Could Talk

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202