Elokuvaohjaaja Olli Saarela, 48, ja näyttelijä Jenni Banerjee, 28 (kuvassa), ovat Iltalehden saamien tietojen mukaan seurusteleva pariskunta.
“Elokuvan parissa olemme tavanneet” kertoo Banerjee Iltalehdelle.
Olli Saarela muistetaan parhaiten kansanedustaja Tanja Karpelan ex-miehenä. Elokuvien parissa Saarelalla on viime aikoina ollut hiljaisempaa. Viimeisin ohjaustyö on vuoden 2007 Suden vuosi.
Ylöjärveläislähtöisellä Banerjeella on ollut elokuvien rintamalla sitäkin kiireisempää. Kysytty näyttelijätär esiintyi viimeksi JP Siilin ohjaamassa Blackout (2008) trillerissä, joka julkaistaan dvd:llä toukokuun puolivälissä.
Lähde: Iltalehti.fi (kuva: FS Film)
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA