UUTISET
Arvioissa mm. animaatioita ja Balkanin gangstereita
Julkaistu 08.10.2009 17:05 | Päivitetty 08.10.2009 22:10
sielua
Kirjoittanut:

FilmGoerin alkuviikon 41. elokuvatarjonta on varsinainen runsauden sarvi. Semper Fi valottaa Yhdysvaltain merijalkaväen “saarihyppyjä” toisen maailmansodan Tyynen valtameren kampanjoissa. The Uninvited (2009) on psykodraama, joka yrittää karata genresääntöjä juonen tyhjällä loppukoukulla. Sydämen kuiskaus (1995) on Yoshifumi Kondon ainoaksi jäänyt animaatio, toiveikas romanssi, kuvaus elämän mausta ja arjen taikuudesta. Dreamworksin animaatioon Möröt vastaan muukalaiset (2009) on sijoitettu kiitettävä määrä elokuvaviitteitä, jotka pitävät menon mielenkiintoisena. Emir Kusturican eksentrinen farssi Musta kissa, valkoinen kissa (1998) kertoo romaniperheiden suhteista Balkanin maalla. Pixarin animaatio Up – kohti korkeuksia (2009) liikkuu taivaalla, muistojen ja unelmien ristituulessa ja käsittelee aikuisia teemoja fantastisella, runollisellakin tavalla. Mestari Fritz Langin Metropoliksessa (1927) juonitteleva keksijä päättää syöstä 2000-luvun suurkaupungin kaaokseen rakentamallaan robotilla. Amerikkalainen saapuu Lontooseen ja tutustuu viehättävään brittineitoon romanttisessa komediassa Kerran vielä, Harvey (2008). Los Angelesiin sijoittuva ja Crashin (2004) hengessä ihmiskohtaloita yhdistelevä draama Rajattu maa (2008) saarnaa ja puuduttaa. Kaiken se kestää (2008) on Fred Cavayén ohjaama tiivistunnelmainen ranskalainen trilleri kaiken kestävästä rakkaudesta.

Lue myös Anton Vanha-Majamaan Rakkautta ja anarkiaa 2009 -festivaaliraportin toinen osa täältä.

Kuva: Nordisk Film

Tyhjiö

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lumikuningatar

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

If Beale Street Could Talk

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202