Yojimbo - onnensoturi

Ohjaus Akira Kurosawa
Näyttelijät Toshiro Mifune, Tatsya Nakadai, Yôko Tsukasa, Seizaburô Kawazu, Kyu Sazanka, Eijirô Tono, Daisuke Katô
Maa Japani
Pituus 110 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 1961 Kurosawa Production Co., Toho Company

Etsi CDONista

• Kuva 2
• Ääni 3
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p1-5">1</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Akira Kurosawan tunnettujen samuraielokuvien kärkipäähän sijoittuva Yojimbo – onnensoturi oli ohjaajansa taloudellisesti menestynein teos ja se sai arvostusta kriitikoiltakin. Oscar-ehdokkuuden (mustavalkoelokuvan puvustus) ja Venetsian elokuvajuhlien Kultainen leijona –ehdokkuuden (ohjaus) lisäksi suitsutusta annettiin erityisesti pääosanesittäjä Toshiro Mifunelle, joka voitti suorituksestaan kotimaansa Kinema Junpo ja Blue Ribbon –palkinnot sekä Venetsiassa näyttelijäpalkinnon. Siitä huolimatta Kurosawan teosta tunnetumpia ovat sen uusintafilmatisoinnit Kourallinen dollareita (1964) sekä Last Man Standing (1996). Kumpikaan näistä ei tosin omasta mielestäni ole alkuperäisteoksen veroinen.

Kurosawan käsikirjoittama, lännenelokuvamainen Yojimbo kertoo salaperäisestä muukalaisesta, joka saapuu pieneen japanilaiseen kylään. Kylä on näivettynyt, sillä kahden paikallisen rikollisjoukkion keskinäinen kukkoilu on saattanut kylän ahdinkoon – kauppa ei käy ja ihmiset elävät pelossa. Muukalainen päättää ratkaista asian ja alkaa lietsoa entistä enemmän vihaa ryhmien välille saadakseen ne ottamaan lopullisesti selvää toisistaan.

Kurosawan karheankomeat samuraielokuvat ovat useasti erittäin näyttäviä, eikä Yojimbo tee sen suhteen poikkeusta. Yllättävää on sen sijaan sen karuus: perinteiset visuaaliset koristukset ja maisemaotokset loistavat poissaolollaan ja tilalla on tummanpuhuva maailma, jossa ei juuri kauniita kuvia ole. Rashomonin (1950) kuvanneen Kazuo Miyagawan ennakkoluuloton valaistuksen käyttö on kuitenkin komeaa ja varsinkin loppua kohden elokuvan ulkoasu muuttuu tarinan myötä entistä synkemmäksi. Loppukohtaus, jossa muukalainen palaa kaupunkiin tuulen nostamien pölypilvien saattelemana on vaikuttava, joskin kliimaksista olisi voinut rakentaa vieläkin upeamman – tässä kohtaa Sergio Leonen Kourallinen dollareita vie voiton.

Yojimbo on alusta loppuun Toshiro Mifunen näytöstä, joten miehen saamat palkinnot eivät tulleet aiheetta. Mifunen näytteleminen on vähäeleistä ja ilmeetöntä, juuri kuten Clint Eastwoodilla Leonen versiossa. Valitettavaa on se, että kaikki muut elokuvan hahmoista jäävät täysin Mifunen varjoon, edes pistoolisankari Unosukea näyttelevä Tatsuya Nakadai ei nouse pääosanesittäjän rinnalle. Näyttelijät ovat kauttaaltaan kyllä päteviä, mutta karhumaisen Mifunen taidot ovat vain tällä kertaa liikaa.

Yojimbo – onnensoturi on tyylikäs samuraielokuva, jossa niukka ulkoasu, vääjäämättömästi eteenpäin kulkeva tarina sekä vähäeleinen näytteleminen yhdistyvät taitavasti. Muutama kauneusvirhe elokuvassa kuitenkin on, mikä estää täydellisen elokuvanautinnon. Ei aivan parasta Kurosawaa, mutta mukavaa viihdettä jonka mielenkiintoa lisää tietenkin Leonen westernin olemassaolo – vertailua tekee nimittäin aivan huomaamatta. Myös George Lucasin tiedetään saaneen inspiraatiota Star Wars –saagaansa tästä Kurosawan teoksesta.

DVD: Yojimbo – onnensoturi kuuluu osana Sandrew Metronomen vuonna 2004 julkaisemaa Akira Kurosawa Collection 1:een. Letterboxattu kuva (2.10:1) on vaatimatonta keskitasoa – sen heikkoudet näkyvät erityisen kiusallisesti tummissa, liikettä sisältävissä kohtauksissa, joissa on pehmeyttä ja varjoisuutta. Myös reunaterävöitystä on nähtävillä monin paikoin. Kuvasuhde on ainakin takakansitietojen valossa väärä, sillä alkuperäinen on 2.35:1.

Ääniraita on alkuperäinen mono, eikä siinä ole huomautettavaa. Kohtausvalikoita ei levyllä ole. Tekstitykset ovat suomeksi, ruotsiksi, tanskaksi ja norjaksi. Lisämateriaalia on varsin vähän, ainoastaan vähäinen informaatioteksti elokuvasta. Kansipapereissa on tietoa niin Kurosawasta kuin Mifunestakin. Innokkaimpien kannattaakin kääntyä Criterionin R1-julkaisun puoleen.

Teksti: © 2009 Kari Glödstaf