Tri Mabusen testamentti

Ohjaus Fritz Lang
Näyttelijät Rudolf Klein-Rogge, Gustav Diessl, Rudolf Schündler, Oskar Höcker, Otto Wernicke, Oscar Beregi Sr., Wera Liessem
Maa Saksa
Pituus 116 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 1933 Nero-Film AG ja Atlantic Film.

Hanki omaksi

• Kuva 4
• Ääni 3
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Fritz Langin Tohtori Mabusen testamentti (1933) on jatko-osa sitä kymmenisen vuotta edeltäneelle kaksiosaiselle mykkäelokuvalle. Kesto on puolittunut ja formaatti vaihtunut puhe-elokuvaksi, mutta rikollisnero Mabusen kataluus on viety ääripisteeseen. Nyt liikutaan jo metafyysisellä tasolla. Mabuse ei ole ihminen, vaan mielipuolisuutta, suuruudenhulluutta ja psykopaattisuutta edustava attribuutti, ”idea” ja räyhähenki.

Aloituskohtaus kertoo, että siirtymä mykästä ääneen on ollut vaivatonta. Kohtaussarjassa seurataan piileskelevää miestä ase kädessä. Hän on kielletyllä vyöhykkeellä, gangstereiden pesässä. Tehdaskoneiden raskas junnaava ääni peittää kaiken alleen.

Selviää, että liukasliikkeinen mies on entinen etsivä puhdistamassa mainettansa. Seuraa tulitaistelu, tynnyripommin räjähdys ja villi pakomatka. Kun hän on soittamassa rikoskomisario Lohmannille (Otto Wernicke) saamistaan tiedoistaan, hän katoaa. Parin päivän kuluttua mies löytyy, mutta umpihulluna.

Ensimmäinen Mabuse-elokuva päättyy toteamukseen: rikollisnero murtuu täydellisesti. Nyt jatko-osassa hän lepää melkein katatonisessa tilassa mielisairaalan vuoteessa, mutta tuottaa liuskatolkulla rikossuunnitelmia. Piirteestä juontuu otsake. Mabuse jättää jälkeensä tarkat toimintasuunnitelmat maailman saattamiseksi kaaoksen tilaan.

Se on Mabusen sokkioppia, testamentti. Lisäksi hän kykenee sulautumaan haamuna vieraaseen kehoon — sitä, onko tämä yliluonnollista vai Mabusen sijaiskehona toimivan miehen lahopäisyyttä, ei kerrota.

Täydellisin kohtaus käsittelee juuri transformaatiota. Se on myös eräs pelottavimmista kohtauksista elokuvahistorian mittakaavassa. Hourulan professori lukee Mabusen manifestia ”Rikoksen ylivalta”. Työhuone on vinoilla kuvakulmilla tehty kauhukabinetiksi. Vitriineissä on ihmisten pääkalloja, mutta jotenkin epätäydellisenä kokoelmana, niistä puuttuu osia ja palasia.

Valtava taulu on kuin sisältä kituvan pensselistä, tuijottavat kasvot ovat siinä vääristyneet; sama demonisuus leimaa eksoottisia veistoksia, kuin intiaanien toteemeja tai villien sotanaamareita.

Mabuse, vasta hetki sitten kuollut, ilmestyy läpinäkyvänä haamuna. Hänen silmänsä ovat kuin Tsernobylin liskolla ja ääni kuiskaava: ”Rikoksen äärimmäinen tarkoitus on saada aikaan totaalinen ylivalta ja luoda totaalinen turvattomuuden ja anarkian tila, joka perustuu murskatuille ihanteille maailmasta, joka on tuomittu tuhoon.”

Mabusen seikkaperäinen suunnitelma on yhteiskunnan ajaminen rappioon, jota hallitsemaan vahva yksinvaltias on luotu. Ensiksi tehdään terrori-iskuja kohteena kaupungin infrastruktuuri, poltetaan kemikaalitehtaita ja rautateitä. Sitten taitetaan valuuttajärjestelmän selkä ujuttamalla sekaan väärennettyjä seteleitä, kunnes oikeaa ei enää erota väärästä. Lopuksi nujerretaan ihmisten vastustuskyky myrkyttämällä vesijärjestelmä ja pilaamalla sadot.

”Mabusen” johtamat gangsteriryhmät, jotka toimivat armeijan osastojen tarkkuudella, saavat käskynsä verhon takaa. Isoa kihoa ei nähdä silmästä silmään — ja kun hänet viimein nähdään, ääni paljastuu soittimeksi ja siluetti pahviksi. Käynnistyy ensimmäisestä elokuvasta tuttu kahden miehen välinen kamppailu kaupungin tulevaisuudesta. Paksua sikaria tupruttava rikoskomisario Lohmann on teräksenluja, älykäs, tinkimätön ja kuolemaa pelkäämätön veteraani.

Yksi avaavista johtolangoista on sormuksella ikkunalasiin kirjoitettu Mabuse-sanan hahmotelma. Kun tästä ikkunasta otettuun valokuvaan parannellaan kirjaimet musteella, musteen päälle asetellaan valkoinen arkki, valkoinen arkki painetaan kuin leimasimena peiliin, johon Mabuse-sana tarttuu, niin ei olla kaukana Langin M — kaupunki etsii murhaajan (1931) visuaalisesta napakympistä. Siinä ryysyläinen hankaa liidulla käteensä suuren M-kirjaimen, jonka hän lyö merkiksi lapsenmurhaajan selkään — saalis on nyt merkitty perustavanlaatuisella tavalla.

Eräs sivujuonista on tuttu myös amerikkalaisista gangsterielokuvista, ehkä siksi, että sen kaltaisille tarinoille oli tuolloin sosiaalista tilausta. Epätoivoinen työtön, Tom, päätyy rikoksen tielle. Hän löytää vierelleen naisen, Lillin, jonka rakkaus on pyyteetöntä. Mies on linnakundi ja murhaaja, mutta nainen rakastaa.

Heidän eloonjäämiskamppailunsa on kerronnallisilta ratkaisuiltaan eräs filmin helmistä. Tom haluaa lopettaa ”uransa” gangsterina, jonka seurauksena hänet ja Lilli teljetään vankilahuoneeseen. Aikapommin kello alkaa painostavasti tikittää ja rakastavaisille annetaan kolme tuntia elinaikaa. Tom rikkoo vesiputken ajatellen, josko vesimassa vaimentaisi räjähdystä. Vaarana on vaihtoehtoinen kuolema hukkumalla. Vesirajan nousua leikataan tapahtumiin muualla kaupungissa, Lohmannia kovistelemassa tulitaistelun jälkeen napattuja jalokivikonnia.

Murhat näytetään Langille ominaiseen tapaan korrektisti, ei kovin yksityiskohtaisesti, mutta kiertoilmaisujen vuoksi vaikuttavammin. Eräässä julkiselle paikalle sijoittuvassa murhassa käytetään oivasti hyväksi äänielokuvan tehokeinoja. Huono-onninen mies on sattumalta lukenut Mabusen tekstejä. Gangstereille hänestä muodostuu uhka, joka pitää neutraloida. Massaan sulautunut tappaja on aivan kintereillä ja panee kuljettajansa tööttäämään, kuoroon yhtyy koko autoarmeija. Dramaattisella tavalla se hukuttaa allensa laukauksen äänen.

Kuolemasta kerrotaan siten, että ammutun auto jää ruuhkaiselle tielle esteeksi kuin betoniporsas. Auton sisältäpäin sammakkoperspektiivistä näytetään, kuinka sitä lähestyy passipoliisi ja ihmisjoukko, tietenkin löytämästään kauhistuen. Abel Ferrara käytti hieman samankaltaista tehokeinoa Pahassa poliisissa (1992).

Tohtori Mabusen testamentti on banaalisti kirjattuna ”mestarillinen”. Se toimii itsenäisenä vaikka onkin jatko-osa. Syytä on silti tarkistaa mammuttimaisempi rikoskronikka vuodelta 1922. Teosten vertailun yhteydessä näkee kukaties Saksan poliittisen ilmaston kiristymisen: 1922 Mabuse pelaa ihmiskohtaloilla, 1933 hän on valmis diktaattoriksi.

Keinot nousta valtaan — käytetään hyväksi sokkia, talouslamaa ja ihmisten toimettomuutta — ovat identtisiä natsien kanssa, vaikkei Lang pidäkään Mabusea elokuvana Hitleristä. Se kuitenkin kiellettiin Saksassa ja Lang lähti samana vuonna pakoon Yhdysvaltoihin.

DVD: Atlantic Film on näemmä tuoreen suomalaisen DVD:n julkaisija, vaikka kansissa lukee Scantrade. Niin ikään ajaksi ilmoitetaan 90, vaikka oikeasti kestoa on 116 minuuttia. Kuvasuhde on 1.2:1, joka jättää mustia palkkeja joka sivulle. Ääniraita on saksankielinen ja mono. Elokuvatutkija Antti Alasen mukaan tämä julkaisu on ”täydellisin ja paras saatavilla oleva laitos vuodelta 2000”. Kuva onkin kauttaaltaan hyvälaatuinen, mutta ääniraita rahisee parissa kohdin aika pahasti. Ei sisällä lisämateriaalia, mikä on sääli.

Teksti: © 2009 Jaakko Kuitunen