Teurastamo 5

Ohjaus George Roy Hill
Näyttelijät Michael Sacks, Ron Leibman, Eugene Roche, Sharon Gans, Valerie Perrine, Holly Near, Perry King, Kevin Conway, Sorrell Booke, Roberts Blossom, John Dehner, Gary Waynesmith, Richard Schaal
Maa Yhdysvallat
Pituus 104 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 1972 Universal Pictures, Vanadas Productions ja Future Film.

Hanki omaksi

• Kuva 4
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p2-5">2</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

1.
Kurt Vonnegutin (1922—2007) Teurastamo 5 (1969) on 1900-luvun amerikkalaisen kertomakirjallisuuden keskeisiä teoksia. Se on valittu useasti vuosisadan tärkeimpien englanninkielisten kirjojen joukkoon ja useimmiten listan kärkipäähän. Vonnegut oli sekulaari humanisti, ihmisenä olemisen ehtojen mestarillinen kuvaaja, satiirikko, tieteiskirjailija, pilapiirtäjä ja yhteiskunnallinen kommentoija.

Teurastamo 5:sta pidetään Vonnegutin pääteoksena. Se ammentaa voimansa henkilökohtaisesta äärikokemuksesta, johon nivoutuu tieteiskirjallisia tyylikeinoja. Kerronta on lakonista ja kirkasta kuin kristalli. Se on tirkistysreikä yhteen sotaan, mutta kuin camera obscurassa seinälle heijastuu panoraama kaikista sodista. Ne ovat ”lasten ristiretkiä”. Sotilaiden korvantaustat ovat märkiä ja ruumiit vauvanrasvaisia.

Toisessa maailmansodassa taistellut Vonnegut päätyi saksalaisten vangiksi. Hänen sijoituspaikkansa oli Dresden, kaupunki, jota ei pidetty sotatoimialueena, vaan pikemminkin siviilivyöhykkeenä. Sodan loppupuolella liittoutuneet pommittivat sen tuusan nuuskaksi. Kaupunkia takovia nyrkkejä Vonnegut kuunteli suojassa teurastamon sisällä. Muodostui avainkokemus. Niin se käy.

Pommituksia seuranneissa tulipaloissa kuoli enemmän ihmisiä kuin Hiroshimassa, mutta Vonnegutin mukaan Dresdenistä ei pidetty suurta meteliä. Olihan se suurimman vihollisen kaupunki ja tuoreessa muistissa yhä keskitys- ja tuholeirien mekaaniset kauhut.

Silti Vonnegut piti pommitusten suuruutta kohtuuttomana ja siitä vaikenemista ongelmallisena. Hänhän oli yksi tapahtuneen todistajista.

Myöhemmin on esitetty, kuinka kaupungin pommitukselle oli selkeät strategiset syynsä. Isku ei ollut kosto vailla sen jalompaa motiivia kuin kalavelkojen maksaminen, vaan myötäili sodankäynnin logiikkaa: vähennetään miestappiot möyhentämällä ilmateitse vastarinta, jonka sotapropaganda kertoi taistelevan viimeiseen mieheen saakka. Myös Dresdenin neutraalius on kyseenalaistettu.

2.
George Roy Hillin filmatisointi (1972) ilmestyi muutama vuosi puhutun ja kohutun romaanin jälkeen. Orjallisesti alkuperäisteosta seuraava elokuva on leikattu romaania jäljitellen sirpalemaiseksi, joskin romaanissa on aina esillä selkäranka, mutta elokuvassa enemmänkin ruodot.

Keskiössä on Billy Pilgrimin (Michael Sacks) vaiherikas elämä. Hän oppii kyvyn matkata ajassa, minkä seurauksena aika ei enää hallitse häntä.

Billylle mennyt, nykyisyys ja tuleva ovat läsnä kuin tavalliselle ihmiselle laatikon korkeus, leveys ja syvyys. Ainutlaatuista kokemusta matkien elokuva hyppii villisti ajassa ja paikassa mielivaltaisella tavalla kartoittaessaan Billyn henkilöhistoriaa. Billy istumassa dresdeniläisessä teurastamossa. Billy leikkimässä koiransa kanssa. Billy sotaveteraanina omissa häissään. Billy pikkupoikana uima-altaan pohjalla. Billy eksyksissä Euroopan maaperällä riidanhaluisessa seurueessa.

Hieman kuin klassikossa Kysymys elämästä ja kuolemasta (1946), myös Teurastamo 5:ssa annetaan mahdollisuus sille, että paranormaaliuden selitys onkin looginen. Iskuja pääkoppaan saanut Billy saattaa olla sekaisin ja nähdä houreunta.

Entistä omituisemmaksi meno muuttuu, kun avaruusolennot kaukaiselta planeetalta Tralfamadore kaappaavat Billyn omaan eläintarhaansa. Kyse on sattumasta muiden järjenvastaisten sattumien ketjussa: pelastuminen lentokoneonnettomuudesta, selviytyminen Dresdenin helvetistä. ”Häkkiinsä” hän saa toisen ihmisen, näyttelijätär Montana Wildhackin (Valerie Perrine), jonka kanssa paritella.

Tieteiskirjallinen sivuhaara ei ole heppoinen juonikoukku, vaan oikeuttaa itsensä vakuuttavasti. Se luo uudenlaisen käsityksen katsoa elämää. Myös avaruusolennot kykenevät matkaamaan ajassa, minkä seurauksena elämän traagiset taitekohdat ovat hioutuneet pois heidän kokemuspiiristään kuin itsestään. Kuolema ei ole menetys. Kuollut on kuollut vain yhdessä kohtaa aikaa; kuollutta ei surra, sillä muualla ajassa hän voi hyvin. Tässä on menetystä ja kaaosta kokeneelle Billylle selviytymiskeino.

Vaikka piirre on konkreettinen, on siinä myös vertauskuvallista voimaa. Muistojen rekisteri ja sen hyväksikäyttö toimivat puskurina kohdatessa vaikeita hetkiä. Se tasoittaa tietä. Se ei ole pelkurin kaninkolo tai stoalaisen mielenmaltin korvike, vaan asioiden näkemistä laajakuvassa. Ihminen kuolee, mutta se tosiasia, että hän on kerran ollut olemassa ja jättänyt merkkinsä muihin, ei katoa. Muistijälkiin palaamalla hän on kuin elossa.

Valitettavasti elokuvasta on jäänyt pois joitakin sodan vastaiselle teemalle keskeisiä kohtauksia. Alkupään eräänlaisessa meta-ajattelussa Dresden-kirjaa kokoava kirjailija (Vonnegutin alter ego) käy jaakobinpainia siitä, onko sotaa ylipäätänsä oikein kuvata. Tätä koskevan kiperän dilemman esittää eräs sivuhahmoista: Toisesta maailmansodasta, kakaroiden ristiretkestä, muovautuu eeppisiä kertomuksia miehisestä rohkeudesta. Niiden johnwaynet johdattavat esimerkillään uudet sukupolvet sotaan, mistä syntyy ilkeä noidankehä.

Filmatisointi ei täysin onnistu tavoittamaan alkuperäisteoksen väärentämätöntä mustaa huumoria tai löydä kauneutta kauheuksien lomasta. Lopetus on elämälle myötämielinen, mutta kuvakerronnaltaan jotenkin pateettisesti aukeneva. Elokuva huutaa rinnalleen romaania, jotta suuremmat merkitysyhteydet löytyisivät.

DVD: Elokuvan suomalaisen laitoksen on julkaissut Future Film. Teknisesti julkaisu on hyvälaatuinen. Re-masteroitu kuva (16:9 anamorfinen, 1.85:1) on puhdas ja terävä. Äänenä on 2.0 englanti. Lisämateriaalina on elokuvan traileri, 19 kuvan galleria, noin liuskan verran yleistietoa elokuvasta ja romaanista sekä parin liuskan pituiset biografiat Kurt Vonnegutista, Michael Sacksista ja Valeria Perrinesta. Lisäksi mukana on muiden nähtävästi Future Filmin julkaisuiden trailereita kuten elokuvien 1941 (1979), Howard the Duck (1986) ja Prison (1988).

Teksti: © 2010 Jaakko Kuitunen