Saló - Sodoman 120 päivää

Salò o le 120 giornate di Sodoma (1975)

| DVD
  • 5

Saló — Sodoman 120 päivää (1975) on Pier Paolo Pasolinin viimeiseksi jäänyt elokuva, jota voi pitää poliittisena hyökkäyksenä puhtaimmillaan.

julkaistu 2009-10-15 / päivitetty 15.07. klo 19:07

KUVA 4

Sodoman 120 päivää
Sodoman 120 päivää 

KUVA 3

Sodoman 120 päivää
Sodoman 120 päivää 

KUVA 2

Sodoman 120 päivää
Sodoman 120 päivää 

KUVA 1

Sodoman 120 päivää
Sodoman 120 päivää 

Saló - Sodoman 120 päivää

Ohjaus Pier Paolo Pasolini
Näyttelijät Paolo Bonacelli, Giorgio Cataldi, Umberto Paolo Quintavalle , Aldo Valletti, Caterina Boratto, Elsa De Giorgi, Hélène Surgère, Sonia Saviange
Maa Italia / Ranska
Pituus 112 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 1975 Produzioni Europee Associati, Les Productions Artistes Associés ja Atlantic Film.
  • Kuva 4
  • Ääni 2
  • <li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p1-5">1</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Arvio on osa laajempaa Pasolini-sarjaa. Katso tarkemmin täältä.

“Mikään ei rohkaise niin kuin ensimmäinen rankaisematta jäänyt rikos.” — Markiisi de Sade: Sodoman 120 päivää.

1.
Se kertoo henkisestä laiskuudesta. Usea Pier Paolo Pasolinin elokuvaan Saló — Sodoman 120 päivää (1975) kohdistettu kritiikki jää sen groteskien kohtausten äimistelyyn ja tuomitsemiseen. Tämä on tekopyhää, sillä keskiverto Hollywood-tuote on moraalisesti vastenmielisempi kuin Pasolinin jäähyväiselokuva. Siinä kyllä harjoitetaan monenkirjavaa sadismia, mutta tarkoitusperä on laajempi kuin itsetarkoituksellinen sokkiarvo. Nähtävä tuska on Pasolinin tuskaa. Monestako elokuvasta voi sanoa samaa?

Saló ilmestyi pari viikkoa ohjaajansa väkivaltaisen kuoleman jälkeen. Pasolinin murha oli räikeä ja julkinen kuin teloitus. Hämärissä olosuhteissa hänen päältään ajettiin hänen omalla autollaan useita kertoja. Kuvat vääntyneestä kalmosta levisivät eurooppalaisten sanomalehtien etusivuille. Yhteiskunta hyökkäsi ja kosti, sanottiin.

Pasolinin todellista luonnetta, yksityiselämää ja seksuaalisuutta, arvioitiin viimeisen elokuvan antamasta tirkistysreiästä. Se haluttiin nähdä Pasolinin testamenttina, osoituksena hänen sadistisuudestaan ja masokismistaan, jopa halustaan kuolla, koska kulutusyhteiskunta oli muuttunut hänelle helvetiksi.

Sanoma, sosiopoliittinen ja yhteiskunnallinen kritiikki, yritettiin (ja yritetään) häivyttää paisuttelemalla yksittäisiä kohtauksia irrottamalla ne kehyksestään. Primitiivireaktiona Salósta tehdään kammottava hirviö, niin kuin poliittisen vastustajan mielipiteistä muokataan vastenmielinen olkiukko. Puhdistavasti se tuikataan tuleen.

2.
Elokuvan pohjana on markiisi de Saden pienoisromaani, jota on kutsuttu kaikkien aikojen tilitykseksi rötösherrojen rikkeistä. Tarinassa sosiaalisesti korkealuokkaisten irstailijoiden jengi telkeää itsensä ja kaappaamansa nuoret luoksepääsemättömään linnaan. Se on heidän viimeinen tempauksensa. Kuukausien ajan yhteiskunnan arvomiehet alistavat orjiansa.

De Saden romaanista on säilynyt jälkipolville vain johdanto. Profiloijan tarkkuudella käydään läpi orgioihin osallistuvien henkilöhistorioita. Kyse on dialektiikasta. Neljän patriarkan joukko on läpeensä mätä ja syyllisiä kaikkiin kuviteltuihin rikoksiin. Heidän kohteensa ovat viattomia, vielä turmelemattomia nuoria kauneimmasta päästä.

De Sade kirjoitti romaaniaan 37 päivää; Pasolini ohjasi elokuvaansa 37 päivää. Filmatisointi sai omaelämäkerrallisen sävyn. Miljöö on vaihtunut linnasta pohjoisitalialaiseen huvilaan, vuoteen 1944 ja fasistien hallitsemaan kansantasavaltaan nimeltä Salo. Natsi-Saksaan liitetty alue oli todellinen. Kosketus on omakohtainen ja kipeä, sillä Pasolini asui paikkakunnalla nuorena miehenä. Siellä natsit ampuivat hänen veljensä. Partisaanina hän aloitti myös runojen kirjoittamisen.

120 päivän sijaan elokuva kuvaa kolmea, mutta logiikka on yhteneväinen. Fasistit kiduttavat kaapattuja nuoria pienoisyhteiskunnassaan kuin maailma loppuisi huomenna. Ja niinhän se on loppumassakin. Pian panssarivaunut halkaisevat Berliinin. Elokuva on jaettu Dantelta lainatulla tavalla osioihin, kuten manian, paskan ja veren piireihin.

3.
Salón filosofinen ydin on siinä, että fasismi rinnastetaan sadismiin. Fasisteina pidetään porvaristoa, mikä on kommunistiselle tekijälle ominaista. Pasolinille kulutusyhteiskunta on ainut järjestelmä, joka on todella läpäissyt kaikki ihmisluokat.

Se on vaikuttanut massojen psykologiaan voimakkaammin kuin yksikään uskontosuuntaus. Jatkuva yritys ja kilpailu parantaa omaa asemaa yhteiskunnassa johtaa siihen, että lopulta ”meistä kaikista tulee pieniä Hitlereitä, pieniä vallantavoittelijoita”.

Elokuva on metafora, joka konkretisoi hyväksikäytetyn ja hyväksikäyttäjän välillä vallitsevan suhteen. Kuten voimapolitiikassa, myös sadismissa ihmisistä tulee pääasiassa vain hallinnan kohteita.

Fasismi puretaan osiin. Pasolinille fasismi oli kuin sotakone, jota ajaa eteenpäin halu saavuttaa puhtauden tila. Tuhovoima on rajaton, sillä ideaalitilaa on saavuttamaton, utopistinen. Aina on heitä, jotka täytyy siivota päämäärän sanelemin ehdoin pois.

Pasolini ei koskaan pyrkinyt edustamisensa aatesuuntien — esimerkiksi vasemmistolaisuuden — puhtaaseen muotoon. Tämänkaltainen pakkomielle ja muotojäykkyys kantaa sisässään fasismin siementä. Pasolinin tuotanto ei siksi asetu ristiriidattomasti yhteen tarkastelukehikkoon, olkoot se sitten psykoanalyysi tai marxilainen luenta.

Pasolinia on kritisoitu siitä, kuinka hänelle fasismi oli eksaktin määritelmän sijaan pikemminkin kattokäsite kaikelle sille, jota hän piti yhteiskunnassa pahana. Tähän lukeutuvat jo mainitut kulutuskeskeinen käyttäytyminen ja porvaristo.

Taustalla on laajempi historiallinen piirre. Fasisti Mussolinin aikana säädettyjä lakeja tai käytäntöjä ei täysin purettu, vaikka niin piti tehdä. Ne jäivät ikään kuin muistuttamaan tästä kammottavasta ajasta. Katolisella kirkolla on edelleen merkittävä asema yhteiskunnassa, kiitos fasistien kanssa aiemmin solmitun liiton. Italian tilanne oli sikälikin poikkeava esimerkiksi Hitlerin Saksaan, että Italiassa Mussolini jakoi vallan sekä kuninkaan että kirkon kanssa.

4.
Saló on monin tavoin poikkeuksellinen äärikokemus, jota voi elokuvan sijaan kutsua poliittiseksi hyökkäykseksi, vallankumousyritykseksi. Se on depressiivinen siinä mielessä, että se kertoo ohjaajansa menettäneen kaiken uskon maailmaan ja sen hyvyyteen.

Huumori, rakkaus ja aistillisuus olivat Salóa edeltäneen elämän trilogian orgaaninen osa. Tässä on pelkkää vihaa. Nykyajan valmisruokaa syövät ihmiset rinnastetaan elokuvan hahmoihin, joille fasistit syöttävät paskaa.

DVD: Atlantic Filmin tuore julkaisu on aikaisemmin ilmestynyt Suomessa Future Filmin pahvikantisena laitoksena. Kuva (1.66:1, letterbox) on hyvälaatuinen, muttei täydellinen; läsnä on pieniä roskia ja kulumia, mutta ne häiritsevät lähinnä neurootikkoa. Äänenä on dubattu italia (mono). Lisämateriaalina on elokuvan traileri (ei ole remasteroitu eli melko huonolaatuinen) sekä noin liuskan pituinen esittelyteksti Pasolinin tuotannosta ja filmografia. Paras julkaisu lienee edelleen The Criterion Collectionin laitos.

Julkaisu on osa Atlantic Filmin kokoelmaa Pier Paolo Pasolini Collection. Se sisältää viisi elokuvaa: Mamma Roma (1962), Decamerone (1971), Canterburyn tarinoita (1972), Tuhat ja yksi yötä (1974) ja Salò – Sodoman 120 päivää (1975).

Teksti: © 2010 Jaakko Kuitunen

Teksti revisioitu 7.11.2010


Artikkelin kirjoitusprosessin aikana olen tukeutunut muun muassa alla oleviin lähteisiin:

Bachmann, Gideon (1975–1976) Pasolini on de Sade: An Interview during the Filming of “The 120 Days of Sodom”. Film Quarterly, vol. 29, no. 2. University of California Press.

Celli, Carlo ja Cottino-Jones, Marga (2006) New Guide to Italian Cinema. New York: Palgrave Macmillan

Markiisi De Sade (1989) Sodoman 120 päivää. Les 120 Journées de Sodome ou l’Ecole du Libertinage. Introduction (1875). Suomeksi kääntänyt Heikki Kaskimies. Jyväskylä: Love Kirjat.

Markiisi de Sade (2006) Justine eli hyveellisen neidon kovat kokemukset. Justine, ou Les Malheurs de la Vertu (1791). Suomeksi kääntänyt Heikki Kaskimies. Jyväskylä: Gummerus.

Ravetto, Kriss (2001) Unmaking of Fascist Aesthetics. Minneapolis: University of Minneasota Press.

Sundström, Leif (2007) Fasismi. Keuruu: Like.

Seuraa meitä

PINNALLA

Laura Birn ja Tommi Korpela

Tyhjiö

| DVD | 01.02.

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lue lisää »
Satu Silvo on Lumikungatar

Lumikuningatar

| DVD | 08.12.

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

LUETUIMMAT – 6KK

ENSI-ILTA

BLU-RAY & STREAM

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202