Akira Kurosawan viimeinen suuri samuraieepos on järkälemäinen ja komea kokonaisuus.
Mitä merkitystä on lupauksilla, kauniilla sanoilla ja lipevällä kielellä, jos ajatukset toteutetaan kuitenkin miekalla ja musketilla? Entä uskolla, jos siihen ei voi kuitenkaan luottaa eikä siitä ole pelastajaksi? Entä lojaalius, onko se minkään arvoista jos se vaihtelee sen mukaan ketä kulloinkin palvelee?
William Shakespearen Kuningas Leariin sekä vanhaan japanilaiseen legendaan perustuva Ran (1985) oli ohjaajansa Akira Kurosawan viimeinen suuri samuraieepos. Sotapäällikkö Hidetora Ichimonjista (Tatsuya Nakadai) ja hänen vallanhimoisista pojistaan (Akira Terao, Jinpachi Nezu, Daisuke Ryu) kertova suurteos osoittaa, että taide ja sen tekijä kasvavat sitä paremmiksi, mitä vanhemmiksi ne tulevat. Kurosawa oli Rania tehdessään jo hyvän matkaa yli seitsemänkymmenen, mutta silti hän on onnistunut lataamaan sen täyteen nuoruutensa voimaa.
Suurella rahalla (Ran oli valmistuessaan kallein japanilainen elokuva) ja suurella vaivalla (elokuvaa suunniteltiin kymmenen vuoden ajan) toteutettu Ran on ulkoisilta avuiltaan ällistyttävän komea teos. Se on alusta loppuun silkkaa värien käytön taituruutta ja kuva-alan täydellistä hallintaa. Upeita silkkisiä pukuja, jylhiä linnoja ja käsin valmistettuja haarniskoita. Massiivisia joukkokohtauksia ja mahtavasti toteutettuja taistelujaksoja – Kolmannen linnan hävitys ja Hidetoran lopullinen kukistuminen on sotaelokuvaa parhaimmillaan. Ran oli Oscar-ehdokkaana parhaasta lavastuksesta, kuvauksesta ja ohjauksesta, mutta palkinnon se sai kuitenkin ainoastaan puvustuksesta (Emi Wada).
Komea ulkokuori ei kuitenkaan tee vielä elokuvaa, mutta Ran on vahva sisällöltäänkin. Se on kertomus vallanhimosta, joka tuhoaa helposti läheisetkin ihmissuhteet ja sokaisee käyttäjänsä, mikäli sitä ei osaa kanavoida oikein. Se on myös kertomus arvostuksesta ja kunniasta, kuinka niitä saadaan ja kuinka ne ansaitaan. Jokaisella on mahdollisuutensa kohota maineeseen, mutta siellä pysyminen onkin jo vaikeampaa. Se on myös tarina kostosta, sen ikuisesti palavasta liekistä, jonka kaiken polttavaa tehoa ei käy aliarvioiminen. Eikä pidä unohtaa sitä, että lojaaleinkin henkilö on ostettavissa sopivan tilaisuuden tullen.
Ranin päähenkilöt, sotapäällikkö Hidetoran jälkeläiset epäonnistuvat vallanhallinnassaan ja maa ajautuu kaaokseen ja veriseen sotaan. Toisaalta, mitä muutakaan voi odottaa, kun isäkin on luonut valtakuntansa samalla tavalla? Ainoa, joka veljeksistä tuntuu ajattelevan toisin, on isän silmissä petturi, joka on ajettava maanpakoon. Viimein isäkin huomaa virheensä, mutta silloin on jo liian myöhäistä.
Akira Kurosawan Ran on visuaalisesti huikaiseva, verellä kasteltu eepos, jonka pääteemoja ovat ahneus, vallanhimo, petos ja kosto ja toteuttamistapoina sotiminen ja murhaaminen. Vaikka kokonaisuus kärsiikin paikoin raskassoutuisuudesta, jaksaa tämän suurteoksen silti katsoa vaivatta läpi pitkästä kestostaan huolimatta.
Teksti: © 2009 Kari Glödstaf
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA