Prosperon kirjat

Ohjaus Peter Greenaway
Näyttelijät John Gielgud, Michael Clark, Michel Blanc, Erland Josephson, Isabelle Pasco, Tom Bell, Kenneth Cranham, Mark Rylance, Gerard Thoolen
Maa Hollanti / Iso-Britannia / Saksa / Italia / Japani
Pituus 121 min
Ikäraja 11 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Hanki omaksi

• Kuva 4
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Voisi kai todeta, että Prosperon kirjat (1991) vaatii omanlaisensa katsojan. Vertauskuvaksi aseteltuna hakuprosessi on neljän kytkimen virtapiiri. Lamppu palaa vasta kun kaikki on käännetty.

Ensimmäinen on ohjaaja Peter Greenawayn omaehtoisuuden hyväksyminen. Hänen elokuvansa ovat eräänlaisia wagnerilaisia kokonaistaideteoksia, joihin on sulautettu ja liitetty osaksi taiteenlajien koko kirjo.

Outous syntyy yhtäältä selkeän narratiivin vastaisuudesta ja toisaalta hänen vaalimastaan ”maagisen realismin” tyylistä. Surrealismin mielivaltaisuudesta se poikkeaa siten, että Greenawayn luomien, usein taidesitaattien synnyttämien (tai niistä raskaana olevien) maailmojen tapahtumat ovat epätodennäköisiä mutta mahdollisia.

Toiseksi Prosperon kirjojen pohjatekstinä toimii William Shakespearen klassikkonäytelmä Myrsky (1610—1611). Elokuvan sekavuus käytännössä vaatii alkuperäisteosta rinnalleen, vähintään pintapuolisen ymmärryksen siitä. Ei elokuvan audiovisuaalisen ilotulituksen avaajaksi, mutta tukevaksi selkärangaksi.

Tarinassa oma veli juonittelee Milanon herttuan Prosperon alas vallastaan. Prospero on kuin aikansa hyveitä vaalien keskittynyt tiedonjanonsa tyydyttämiseen. Hän on edennyt myös kielletylle vyöhykkeelle, salatieteisiin.

Ajateltiin, että viisaiden tulisi vetäytyä politiikasta ja eristäytyä mietiskelemään. Muutos kristilliseen tendenssiin tuli uuden ajan tasavaltalaiskehityksen myötä, jolloin osaksi palattiin kreikkalaisiin ideaaleihin osallistuvasta kansalaisesta.

Prospero pakenee tyttärensä kanssa kaukaiselle saarelle, jonka hallitsija hänestä tulee. Prosperon kirjat viittaa hänelle pelastettuun kotikirjastoon, jonka yksittäisiä niteitä hän arvostaa enemmän kuin mennyttä valtakuntaansa.

24 kirjaa on elokuvan jaksot, sen nikamat. Kirjat sisältävät ihmisen keräämän tietämyksen maailmasta, ehkä taikuuden lähteen. Numeroiden käyttö kehikkona, mikä näkyy läpi Greenawayn uran, on keino paikata tavanomaisen narratiivin jättämää aukkoa. Katsojan manipulaatiota vastustava Greenaway valitsee mieluummin neutraalit numerot.

Taikavoimia omaava Prospero kontrolloi ilmanhenki Arielia ja noidanpoika Calibania. Hänen nostattamansa myrsky tuhoaa hänen veljensä laivan. Muusta maailmasta tietämätön Miranda rakastuu saarelle haaksirikkoutuvaan Ferdinandiin. Isälle hän on vihollinen.

Näin ainakin teoriassa. Muistikuvani näytelmästä ja elokuvasta näet tuppaavat menemään päällekkäin näytelmän värittäessä elokuvan antamaa aihiota ja päinvastoin.

Purettuna osiin Prosperon kirjat koostuu sekä perityypillisestä greenawaylaisesta kuvavirrasta että itse näytelmän tekstimassasta: Prosperoa esittävä John Gielgud, aateloitu Shakespeare-tulkitsija, lausuu otteita näytelmästä, joka on tässä saanut muun muassa tanssiesityksen, sirkuksen, avantgarde-elokuvan ja oopperan muodon.

Maalausta muistuttavat kuvanrajaukset on ladattu täyteen merkkejä, mutta yksityiskohtiin on pidetty avaruudellinen etäisyys. Lavastus on tietoisen teatterimaista mutta arkkitehtonisuudessaan loisteliasta. Alaston ruumis näytetään sekä pittoreskissa että groteskissa valossa. Ääniraidasta vastaa hovisäveltäjä Michael Nyman, kuvauksesta hovikuvaaja Sacha Vierny.

Kun haltuun on otettu sekä Greenawayn maneerit että Shakespearen näytelmä, pitäisi katsojan olla oletusarvoisesti kiinnostunut Greenawayn Myrsky-luennasta. — Siitä, mitä sanottavaa art housen kautta takaisin avantgardeen palanneella ohjaajalla on maanmiehestään, jonka töissä kerrotaan jo sanottaneen kaikki ihmiselosta.

Neljäs kytkin on yhtä kuin rekisterin laajuus. Luenta on kiinnostava silloin, kun se poikkeaa totutusta. Pitäisi olla perillä siitä, mitä Myrskyssä tapahtuu pinnan päällä ja siitä, mitä Myrskyssä on yleisesti arveltu tapahtuvan pinnan alla, ja miten Greenaway on muuttanut konseptia.

Mikäli Roger Ebertia on uskominen, savotta on mahdollista ohittaa. Arviossaan hän ehdottaa, että järkevyyden ehdollistettu etsiminen pitäisi korvata omat lakinsa säätävän taideteoksen ihailulla; se tulisi nähdä ainutlaatuisena, väärentämättömänä tapauksena. Etäiseksi se silloin kuitenkin jää, väittäisin.

Helposti postmodernin tai meta-luokituksen saavuttavat Prosperon kirjat ja Greenawayn tuotanto kun rakentuvat niin selkeästi taidehistoriallisen pohjan päälle. Pystytetty viittausten verkosto on luotu paljastettavaksi. Ei Greenaway ole vielä onnistunut luomaan kahdeksatta taidetta, vaikka onkin elokuvan vakiintuneita käytäntöjä ja katsojaodotuksia kurittanut.

DVD: Elokuvan suomalaisen laitoksen on julkaissut Atlantic Film. Teknisessä puolessa (1.77:1 värikuva, ääni 2.0) ei ole valittamista. Ei sisällä lisämateriaalia.

Teksti: © 2010 Jaakko Kuitunen