Parrasvalot

Ohjaus Charles Chaplin
Näyttelijät Charles Chaplin, Claire Bloom, Nigel Bruce
Maa Yhdysvallat
Pituus 137 min
Ikäraja Sallittu kaikenikäisille
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Hanki omaksi

• Kuva 5
• Ääni 3
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD & Blu-ray

Charlie Chaplinin omaelämäkerrallinen, jo mennyttä maailmaa kuvaava ”altavastaajan nousu” on kumarrus music hallille ja varieteelle — perinteelle, jolle Chaplinin komiikka rakentuu.

Elokuvan ilmestymisen jälkeen Chaplin leimattiin lopullisesti kommunistiksi, hänet käytännössä potkittiin Yhdysvalloista turvallisuusuhkana, mikä ei johtunut Parrasvaloista vaan Chaplinin laajemmista vasemmistosympatioista ja Yhdysvaltain hallinnon/henkisen ilmapiirin kaapanneista vainoharhaisista hulluista.

Vieraantumista kapitalistisessa yhteiskunnassa Chaplin oli kuvannut jo 30-luvulla esimerkiksi kokopitkässään Nykyaika. Suhteessa ihmisyyteen vinoutunut tuotantomuoto — tai yhteiskunnan ”sommitelma” — uhkaa tehdä mutterinvääntäjästä vain teollisen liukuhihnan osan, jonka voi tarvittaessa vaihtaa toiseen.

Ylipäätänsä koko Kulkuri-hahmo sopii huonosti moralistisen ja kapitalistisen yhteiskunnan valmiiseen muottiin, tämä jännitehän tekee hahmosta mielenkiintoisen ja hänen seikkailuistaan seuraamisen arvoisia. Sama pätee Tatin Hulotiin ja tämän anarkismin ylilukemiseen.

50-luvulla julkikuvaa rasittivat myös — fellinismiä lainaten — ”lohikäärme housuissa” eli naisseikkailut ja näistä häävuoteen ulkopuolella syntyneet lapset.

Mitä tapahtuikaan kaikkien rakastamalle Kulkurille ja tarkkanäköiselle auteurille, joka itsensä likoon pistäen nuiji Diktaattorilla eurooppalaiset öykkärifasistit muusiksi jo vuosia ennen kuin totuus heidän todellisista teoistaan saavutti maailman?

Kovasti Chaplinia muistuttava ikääntynyt Calvero on Parrasvaloissa lavanarrina menneen talven lumia, mikä on showbisnestä omimmillaan ja elokuvan jonkinlaisen hiljaisen katkeruuden/kyynisyyden polttoaine.

Päihtyneenä filmiin astuva Calvero ja itsemurhan kynnyksellä filmiin astuva Thereza ovat molemmat siipirikkoja. Psykosomaattisista syistä Thereza, balettitanssija, on välillä kuin halvaantunut eikä pääse ylös sängystä. Calvero on taas rakastunut pulloon. He alkavat auttaa toisiaan.

Yksi elokuvan laatoista on Calveron unet esiintymisistään. Näissä kohtauksissa hän hauskuuttaa yleisöä suvereenisti. Mutta kun tilaisuus esiintyä tuleekin aidosti, ihmiset karkaavat tylsistyneinä salista.

Loppua myöten näiden kohtausten, jotka ovat vanhan koulukunnan antologia, merkitys muuttuu. Ne eivät niinkään ole nuoruuden muistelua kuin kertovat miehessä vielä piilevästä potentiaalista. Joku puhuisi mielikuvaharjoittelusta.

Thereza, jonka Calvero on aiemmin pakottanut ylös masennuksesta palopuheillaan elämän ainutlaatuisuudesta, alkaa näet tukea Calveron matkaa takaisin parrasvaloihin. Tässä kosmoksessa hyvät teot seuraavat hyviä tekoja ja autetut laittavat avun kiertämään.

Mikäli elokuvan lukemista jatkaa biografisesta kulmasta, on Parrasvalot Chaplinin itsensä kirjoittama ja auktorisoima todistus suorastaan sairaalloisesta omistautumisesta (humaanille) taiteelle. Marttyyrikertomus toimii ja koskettaa, kun kyse on 20. vuosisadan ikonista ja elokuvataiteen suurmiehestä.

Parhaiten elokuva taidetaan muistaa Chaplinin yhteisesiintymisestä Buster Keatonin kanssa, varsinaisessa mestarit lavalla -mielentilassa. Merkittävä se on siksi(kin), että Keaton ja Chaplin komiikan jättiläisinä ja käsitteinä pystyttivät aikoinaan omat leirinsä. Asetelma oli sama kuin amerikkalaisessa westernissä: joko vannottiin Hawksin tai sitten Fordin nimeen. Ehkä näin on yhä.

DVD & Blu-ray: Elokuvan suomalaisen laitoksen on julkaissut Pan Vision (vko 37/2011), ja se sisältää yhdessä sekä DVD:n että Blu-rayn. Kuva on täydellinen, Mk2 Editionsin korkealaatuinen masterointi. Ääniraita on mono englanti. Ei sisällä lisämateriaalia.

Teksti: © 2011 Jaakko Kuitunen