Nosferatu - yön valtias

Ohjaus Werner Herzog
Näyttelijät Klaus Kinski, Isabelle Adjani, Bruno Ganz
Maa Länsi-Saksa / Ranska
Pituus 102 min
Ikäraja 15 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Hanki omaksi

• Kuva 4
• Ääni 3
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p4-5">4</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Saksan elokuvan 60- ja 70-lukujen uusi aalto oli suhteessa elokuvataiteeseen “isätön sukupolvi”. Isät olivat “liittoutuneet” natsien kanssa tai sitten heitä ei ollut. Kuilun yli piti kurkottaa isoisiin eli vaikkapa Langiin tai Murnauhun.

Werner Herzogin Nosferatu on kunnianosoitus Murnaun vuosisadan alun Nosferatulle, Bram Stokerin Draculan filmatisoinnille, jota Herzog pitää suurimpana saksalaisena elokuvana.

Nosferatu on Herzogin ensimmäinen yritys tehdä genre-elokuvaa. Tämä tarkoittaa tiettyjen lajityypillisten sääntöjen noudattamista. Dracula-tarinan tunnuskuvastoa on paljon: kyläläiset säikähtävät nimen kuullessaan, lepakot lentelevät, veren näkeminen saa vampyyrin sekaisin ja niin edelleen.

Nosferatu avautuu johdattelevasti kuvilla aidoista muumioista ja lentävästä lepakosta; molemmat ovat kuoleman ennekuvia. Hidastetussa lennossaan lepakko on kuin painajaisunen arkkityyppi, ja kuvaston arkkityyppisyyteen Herzog usein tähtääkin.

Juoni on vanhan tarinan mukaelma. Eräs herra Harker (Bruno Ganz) junaillaan Transilvaniaan tekemään kiinteistökaupat kreivi Draculan (Klaus Kinski) kanssa.

Näyttävä on matka luonnossa ja ympäristöön kiinnittyminen: vesiputous, Wagner ja sumu, vuoren rinnettä kiipeäminen ja pilvien katselu, niityllä kävely, päivän muuttuminen illaksi ja illan yöksi varjojen kasvaessa pituuttaan.

Vampyyri Dracula on ihmiskunnan tappioksi aikeissa poistua linnastaan. Siellä Harker tuntee joutuneensa unen sisään. Dracula tekee hänestä puremalla vampyyrin ja saa verestä lisävoimia, Harkerin vaimoon Lucyyn (Isabelle Adjani) hänellä on ollut alusta saakka selittämätön yhteys.

Dracula aloittaa matkansa kaupunkiin. Laivan lastiruumassa on hauta-arkut täynnä ruttoa kantavia rottia; samaan aikaan Harker yrittää saavuttaa kaupungin ennen heitä; ja Lucy tuntee olonsa entistä kuumeisemmaksi.

Linnassa Kinskin Dracula on kuin narkoosissa, vanhus, joka herää verta nähdessään eloon. Kaupunkiin päästyä hän liikkuu ketterästi ja vitaaliuttaan ilmaisten. Hän kantaa vaivattomasti painavia hauta-arkkuja ja juoksentelee kartoittamassa ympäristöä.

Kinski olisi halunnut hahmon olevan energinen alusta asti, mutta Herzog väitti vastaan. Raivokohtauksen jälkeen hän oli sopivan väsähtänyt, Herzog oli “kesyttänyt” pedon. Koko kuvausryhmä vihasi Kinskia, mikä ei ollut heiltä kovin ainutlaatuista. Kinski oli legendaarisen pahamaineinen primadonna.

Vampyyrin tragedia on kykenemättömyys elää kuin ihminen. Limboon juuttuneena hän ei voi edes kuolla normaalisti. Puhumattakaan rakastamisesta. Päälaelleen käännetään tyypillinen kuvio elämän hauraudesta; kiinnittyminen elämään ei nyt ole lukinseitin vahvuinen vaan orjuuttavan kahleen.

Kauhu luodaan viipyilevillä kuvilla. Tunnelma on vahvimmillaan yön varjoleikeissä, mutta myös päivällä kaupungin torilla. Sekasorto siellä täällä lojuvista tuoreista hauta-arkuista vaelteleviin kotieläimiin kertoo kaupunkia koettelevasta ruttoepidemiasta. Se heittää ihmiset takaisin keskiajalle, varsinkin suhtautumisessa kuolemaan. Pian pystyssä on karnevaalit.

Sokkiefektejä ei ole elokuvassa lainkaan. Joku peilipinnalle näkymätön vampyyri ehkä ilmestyy selän taakse, mutta senkin voima on kohtauksen kasvavassa epämiellyttävyydessä, ei äkillisessä piikissä.

Miehen ajautuminen hulluuteen on Herzogin tuotannon läpäiseviä teemoja. Tässä se näkyy Harkerin hahmossa, joka vampyyrin pureman jälkeen alkaa muuttua. Vain hetki sitten vaimo oli hänelle kaikki, nyt hän ei enää tunnista koko naista.

Seuraa tavallaan näkökulmanvaihdos, ja Lucysta tulee päähahmo, mikä on irtiotto alkuperäisen romaanin viktoriaanisista sukupuolirooleista. Hän on vampyyrin himon ja hypnoosin kohde. Suhteesta on ravistauduttava irti.

Näyttelijät ovat harvinaisen kovalaatuisia. Ganz tunnetaan nykyään parhaiten Perikato-elokuvan Hitlerinä. Isabelle Adjani on kotikentällään näytellessään naista, jota kohtaa selittämätön — ajattelen esimerkiksi elokuvia Vuokralainen ja Possession. Niin ikään Kinski panee parastaan.

Lopussa vampyyri ratsastaa orjuuttamaan Euroopan, kun kukaan ei usko Van Helsingin — yksinkertaisemmassa elokuvassa legendaarisen vampyyritappajan — höpinöihin. Tieteellinen maailmankuva häviää.

DVD: Elokuvan suomalaisen laitoksen on julkaissut (vko 33/2011) Atlantic Film osana kolmen teoksen laitosta “Herzog Collection 3”; elokuvasta löytyy myös Future Filmin vanhempi julkaisu. Kuva on hyvähkö 16:9, ääniraita on mono saksa. Katso pakkaamattomat kuvakaappaukset: kuva 1, kuva 2, kuva 3, kuva 4 ja kuva 5.

Lisämateriaalina on traileri, Kinskin ja Herzogin lyhyet biografiat sekä 13-minuuttinen aikalaisvideo (tavallaan making of), jossa Herzog puhuu hänelle ominaisen laveasti tulevasta elokuvastaan, Nosferatusta, työmetodeistaan, Saksan (elokuva)historiasta jne. Ääniraidaksi voi valita Herzogin ja Norman Hillin kommenttiraidan (englanti, mono, ei tekstitystä), jota ei voi kuin suositella.

Teksti: © 2011 Jaakko Kuitunen