Amerikkalaisen indie-elokuvan jättiläisen John Cassavetesin parisuhdekomediassa joko rakkaus on hullua tai sitten rakastavaiset.
Seitsemännen taiteen sekatyöläinen John Cassavetes (1929–1989) oli amerikkalaisen indie-elokuvan jättiläisiä ja luonnollisuutta korostavan cinéma vérité -tyylisuunnan vaikuttajia. Elokuvat näyttävät todellisilta ja tapahtuvat todellisissa paikoissa. Lavasteista siirrytään kadulle. Raja fiktion ja faktan väliltä haihtuu, fiktiivisen tarinan kuvaus muistuttaa välillä kuin dokumenttia. Hieman kuin Orson Welles Cassavetes näytteli kaikentasoisissa projekteissa kerätäkseen pääomaa henkilökohtaisiin ohjaustöihinsä.
Minnie & Moskowitzissa (1971) joko rakkaus on hullua tai sitten rakastavaiset. Rakenteessa on puhtaasti näkyvillä Cassavetesin, ohjaajana väärentämättömän auteurin, käsiala. Näyttelijätyö on niin iholla, että se tuntuu improvisaatiolta, ikään kuin näyttelijät olisivat itse valinneet ne roolisanat, jotka kuuluvat luontevimmin heidän suustaan. Monissa suvantokohdissa vain tarkkaillaan ihmisiä toimimassa, ”olemassa vain olemassa” kaikessa seesteisyydessään.
Mutta tunteiden intensiteetti ihmisten kohdatessa on räjähdysvalmiissa pisteessä. Sielut ovat suoraan kosketuksissa toisiinsa, välissä ei ole materiaa. Äänenpainot ovat kovia, huutoa ja raivoa, ja kuin korjausliikkeenä hempeää lepertelyä. Nyrkitkin puhuvat. Klassisen kaunis Minnie (Gena Rowlands) saa selkäänsä kahdelta mieheltä, aviolliselta poikaystävältään (jota esittää Rowlandsin tosielämän aviomies Cassavetes) ja vahingossa Seymour Moskowitzilta (Seymour Cassell), hänen ”lopulliselta mieheltään”. Rakastetut ja ulkopuoliset vedetään henkisesti kölin alta, koska himo on huumaava.
Minnie ja Seymour kohtaavat filmin puolivälissä, noin kolmen vartin kohdalla. Sitä ennen heidän elämäänsä on seurattu kahdessa jatkumossa. Niissä on toistensa kanssa yhteneväisiä tekijöitä.
Seymour kulkee huolettomasti halki New Yorkin yötä, mutta aiheuttaa pahaa verta. Itsesuojeluvaisto puuttuu. Riitaa haastetaan. Kun hän kertoo äidillensä menevänsä Kaliforniaan, tarkemmin Los Angelesiin, kerrontatavassa näkyy toistuva äkkileikkaus tai äkkinäinen siirtymä. Kohtaus hyppää toiseen ikään kuin muutama sekunti ennen sen odotettavissa olevaa loppua.
Los Angelesissa asuva, mutta New Yorkissa syntynyt museovirkailija Minnie tilittää nousuhumalassa. Aikaisemmin hänet on nähty elokuvateatterissa katsomassa Humphrey Bogartin elokuvaa. Näytöksen jälkeen hän istuu iltaa työtoverinsa kanssa ja kertoo elokuvien olevan kuin suuri salajuoni. Ei sellaista romanssia tule, mistä valkokankaalla kerrotaan. Pahinta on, että katsoja nielee sinisilmäisenä viestin, vaikka ymmärtäisi sen olevan fantasiaa. Tässä leikitään elokuvan ja romantiikka-genren luonteella. Samassa katsoja alkaa odottaa, millä tavoin Seymour lipuu Minnien elämään. Onko se ”kuin elokuvasta” ja viettävätkö he loppuelämänsä onnellisesti ”kuin elokuvissa” — kaikki tämä siis elokuvan sisällä.
Minnien ja Seymourin kohtaaminen sulkee sisäänsä parodian, tragedian, yhteensattuman ja valkoisen ritarin käänteitä, mutta ei sovinnaisesti. Hanttihommia tekevä Seymour puuttuu nyrkeillään Minnien sokkotreffeihin, jotka ovat — erästä Aki Kaurismäen elokuvaa lainatakseni — ”ihan raunioina”. Hän pelastaa Minnien sosiopaatin seurasta, mutta Minnie ei antaudu kuin prinsessa, vaan päinvastoin. Ääripäiden välillä seilataan jatkossakin.
Kyse ei ole niinkään juonielokuvasta, vaan hauskasta tutkielmasta. Hillitty Rowlands on tasapainottava, joskin vain tiettyyn hetkeen saakka. Seymour Cassell on vuorostaan ”nimikkoroolissaan” hyvin intensiivinen. Hahmo tajuaa usein itsekin, kuinka koominen hän on suuttuessaan mitättömistä asioista. Ymmärryksen hetkellä avuksi otetaan suojanaamari, huumori: nauretaan koko maailmankaikkeus pöydän alle liioittelemalla tunaroiva juoksupoika yhteiskunnan rappion julkikuvaksi tai oman elämän katkaisevaksi synkimmäksi suonsilmäkkeeksi. Hyvin puhdistava kokemus, koko elokuva.
Teksti: © 2009 Jaakko Kuitunen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA