Werner Herzogin toinen kokopitkä elokuva on historian omalaatuisimpia teoksia.
Maasta se kääpiökin ponnistaa (1970) on Werner Herzogin toinen kokopitkä elokuva ja elokuvahistorian omalaatuisimpia teoksia. Se on Tod Browningin Freaksin innoittama kapinakuvaus — tai pitkä hallusinatorinen painajainen — omituisessa laitoksessa, jossa asuu pelkästään lyhytkasvuisia ihmisiä.
Mustavalkoelokuva on kuvattu Kanarian saarilla, Lanzarotella. Kitukasvuinen, tulivuorten halkoma ympäristö on kuin kuun pintaa. Näillä saarekemaista ”laitosta” ja sen ympäristöä esittelevillä kuvilla elokuva avautuu, yhdessä raikuvan kansanlaulun kanssa.
Juonielokuvan sijaan Maasta se kääpiökin ponnistaa on enemmänkin kokoelma kohtauksia. Toiminnan selkärankana on tarjoutunut mahdollisuus anarkiaan, (käytös)koodien purkamiseen. Elokuva ehkä näyttää käsivarakuvauksessaan, spontaaniudessaan ja ”naturalismissaan” dokumentaariselta, mutta se on tarkasti käsikirjoitettu ja ohjattu.
Kapinoijat tekevät kaikenlaista: ottavat valokuvia toisistaan, kaatavat puun, pelleilevät, katsovat pornolehtiä ja kotieläimiä ja hyönteiskokoelmaa, pistävät kuorma-auton ajamaan loputonta ympyrää, ajavat moottoripyörällä, josta on syntynyt julisteeseenkin siirretty tunnuskuva.
Ideana on ilmapiirin kiristyminen ja toiminnan, jossa on outoa tarkoituksellista ja tarkoituksetonta symboliikkaa, väkivaltaistuminen. Emakko tapetaan, ruoka-astiat rikotaan, kasvit poltetaan, auto heitetään monttuun; laitoksen opettajan työhuoneeseen, jonne hän on linnoittautunut panttivankinsa kanssa, viskotaan ikkunasta kanoja, joiden pohjaton tyhmyys on aina pelottanut Herzogia.
Elokuva on painajainen, kutsuttakoon sitä sitten vaikka kafkalaiseksi. Jos aamulla heräisikin lyhytkasvuisena, olisi välittömästi kaiken ulkopuolella, sillä maailma on normatiivisesti rakennettu. Arjesta tulee taistelukenttä: ylettyminen ovenkahvaan, kipuaminen sänkyyn (mikä tekee “rakkaudesta mahdottoman”).
Hirviöitä eivät ole lyhytkasvuiset, jotka esitetään ihan tavallisina ihmisinä, vaan jonkun kuvaksi luotu materiaalinen maailma. Yhtälö on ollut monelle vaikea, sillä elokuvaa on syytetty muun muassa lyhytkasvuisten ihmisten hyväksikäytöstä ja pilkasta.
Ilmestyessään elokuva joutui sensuurin kynsiin, saksalaiset elokuvateatterit eivät sitä juuri suostuneet esittämään. Hyökkäys oli täydellinen. Uusnatsit uhkasivat kuolemalla, koska he näkivät elokuvan natsi-Saksan satiirina; laitavasemmisto suhtautui vieläkin kriittisemmin, sillä he näkivät elokuvan hyytyneen maailmanvallankumouksen ivana.
Juuri elokuvan allegorisuus turhautuneisuuden purkamisesta kapinaan saa eri ryhmät reagoimaan siihen eri tavoin. Onko se viiltävä satiiri joka ikisestä yhteiskuntajärjestelmästä, nyt ja aina? Onko se kuumeinen painajainen, jonka voima ei palaudu yksittäisiin kuviin? Onko se mustan huumorin virstanpylväs?
Teksti: © 2011 Jaakko Kuitunen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA