Fritz Langin rohkea, monitasoinen ja tiukkaotteinen rikoselokuva vuodelta 1931 kertoo lapsenmurhaajasta, jonka onnistuu paeta poliisien kynsistä kerta toisensa jälkeen.
Saksalaisen elokuvan suuruuden aika alkoi olla ohi äänielokuvan tehdessä läpimurtonsa. Valtaosa nimekkäistä elokuvaohjaajista (Leni, Murnau, Pabst, Lubitsch) oli vuosien saatossa muuttanut Hollywoodiin ja edessä oli väistämätön elokuvateollisuuden romahdus. Kaikki eivät kuitenkaan olleet vielä lähteneet maasta natsivallan tieltä, heidän joukossaan itävaltalaissyntyinen, juutalaistaustat omaava Fritz Lang (1890-1976). Lang, huolimatta taustoistaan, oli varsin hyvässä asemessa, sillä hänen mykän kauden suurteoksensa, Nibelungen laulu sekä Metropolis, olivat Hitlerin ja Goebbelsin suosikkielokuvia ja takasivat siten Langille koskemattomuuden. Myöhemmin hänelle jopa tarjottiin Kolmannnen valtakunnan pääohjaajan virkaa, josta hän kuitenkin kieltäytyi – ja muutti seuraavana päivänä Ranskaan.
Berliini on kauhun vallassa. Elsie Beckmann -niminen koulutyttö katoaa kotimatkallaan ja löydetään murhattuna. Kyseessä on jo yhdeksäs uhri, mutta kenelläkään ei ole aavistusta murhaajan henkilöllisyydestä. Poliisin suuretsinnät ja ratsiat saavat alamaailman hermostumaan – häiritseväthän ne myös heidän liiketoimiaan. Poliisin saamattomuuteen tuskastuneena he aloittavat oman ihmisjahtinsa murhaajan kiinnisaamiseksi.
Elokuvassa on selviä viittauksia tosielämän sarjamurhaajaan, Düsseldorfin vampyyriksi kutsuttuun Peter Kürteniin, vaikka Lang toisinaan yhtäläisyydet kielsikin. Hän kertoi miettineensä käsikirjoittajavaimonsa Thea von Harboun kanssa hirveintä mahdollista rikosta päätyen lapsenmurhaan. Taustatietoja hän hankki poliiseilta, joilta hän sai luettavakseen asiakirjoja ja rikosraportteja, psykiatreilta sekä oikeilta rikollisilta, joita hän myös käytti elokuvassa.
Päähenkilöksi Lang kiinnitti melko tuntemattoman, uraansa vasta aloittelevan näyttelijän, Peter Lorren (Casablanca). Pyöreäkasvoinen, lyhyenläntä Lorre sopii Franz Beckertin, mielisairaan murhaajan, rooliin paremmin kuin hyvin. M – kaupunki etsii murhaajaa oli hänen toinen elokuvansa ja samalla hänen läpimurtonsa. Lorre ja Lang eivät tulleet toimeen keskenää, sillä Lang kohteli näyttelijöitään usein varsin sadistisella tavalla (kuten Hitchcockin, Lang oli diktaattorimainen ohjaaja). Urheasti Lorre kuitenkin kesti loppuun saakka, muttei enää koskaan työskennellyt Langin kanssa.
Lang pitää katsojaa jännityksessä tuoden murhaajan esille pikkuhiljaa, pala palalta; ensin varjona, sitten takaa kuvattuna ja niin edelleen, päästämättä tilannetta kuitenkaan hallinnastaan sortumalla liialliseen salailuun. Nykyäänhän keino on yleisessä käytössä, mutta tuolloin se oli uutta. Erinomaista on myös yhteisön, jota murhaajan toiminta kalvaa kuin syöpä ikään, kuvaus. Epäluulon ja -toivon kasvaessa kukaan ei voi olla varma kenestäkään, ei edes itsestään, ja pian kaupunki on hysterian vallassa.
Itselleni elokuva oli ensimmäisen katselukerran jälkeen suuri pettymys. Mutta tämä elokuva kuuluu niihin elokuviin, jotka tulee katsoa useampaan otteeseen ja välillä sulatella näkemäänsä, kerta kerran jälkeen se tuntuu paremmalta. Suosittelen ehdottomasti jokaiselle (vanhan) rikoselokuvan ystävälle. Mestariteos.
teksti: © 2002 Kari Glödstaf
DVD: Atlanticin DVD-julkaisu tästä saksalaisesta mestariteoksesta on melkoisen riisuttu, mutta teknisiltä ominaisuuksiltaan hyvä. Elokuva esitetään luonnollisesti alkuperäisessä 4:3-kuvasuhteella, ja kuvanlaatu on hyvä. Aivan virheettömäksi negatiivia ei toki ole saatu, mutta jälki on siitä huolimatta kirkasta – ottaen huomioon, että kysymyksessä on 80-vuotta vanha elokuva. Ääniraitana on melko vaatimaton Dolby Digital 2.0, mutta koska kysymyksessä on varhainen puhe-elokuva, se ajaa asiansa ihan mukavasti. Taustakohinaa on edelleen jossain määrin, mutta dialogi on miksattu teräväksi.
Lisämateriaaleja levyltä ei valitettavasti löydy.
DVD-teksti: © 2009 Antti Honkala
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA