Looney Tunes

Ohjaus Tex Avery, Chuck Jones, Robert Clampett, Friz Freleng, Norm McCabe, Ben Hardaway, Cal Dalton,
Näyttelijät Mel Blanc
Maa Yhdysvallat
Pituus n. 4 x 52 min

Kuvat © 1937-1943 Leon Schlesinger Productions

Etsi CDONista

• Kuva 2
• Ääni 3
• Ekstrat 00
• Lisää alla

DVD

Pitkien elokuvien alkukuvina teatterilevityksessä nähdyt Warner Brothersin levittämät 6-8 -minuuttiset Looney Tunes -lyhytanimaatiot (1929-1969) tulivat tunnetuksi kilpailija Disneyä anarkistisemmasta, slapstick-tyylisestä huumoristaan. Harman-Ising Pictures vastasi tuotannosta 1929 – 33, Leon Schlesinger Productions vuosina 1933 – 1944, jonka jälkeen Schlesinger myi studionsa Warnerille, jolloin siitä muodostettiin kuulu Warner Bros. Animation, joka vastasi sarjasta aina vuoteen 1963.

Mel Blanc oli vastuussa useimpien tunnettujen ja vähemmän tunnetujen hahmojen äänistä, mukaan lukien Väiski Vemmelsäärestä, Repe Sorsasta ja Putte Possusta. Chuck Jones ja Tex Avery nousivat esiin laajasta ohjaajajoukosta terävillä ja kekseliäillä töillään. Avery kehitti itse Väiskin, Repen ja Lurpan hahmot.

Arvostelussa ollut Atlantic Filmin neljän levyn julkaisu on kaiken kaikkiaan hämmentävä kokonaisuus. Omituisinta lienee, että sisältö ei vastaa nimeä. Yhteensä 27 lyhytanimaatiota sisältävässä julkaisussa kun on 17 Warnerin toiseen, Merrie Melodies -sarjaan kuuluvaa pätkää. Sen enempää levyjen sisällä, kuin niiden välilläkään ei näytä olevan punaista lankaa valittujen animaatioiden suhteen. Merkkinä laadunvalvonnan tasosta yksi animaatio (The Wacky Wabbit) on kahdella eri levyllä.

Ainoa yhdistävä tekijä on kaikki julkaisun lyhärit tuottanut Schlesingerin studio ja julkaisuvuodet 1937-43. Seikkaa ei ole noteraattu millään tavoin julkaisun kryptisen minimalistisissa tiedoissa. Looney Tunes -lyhärit ovat vuoteen 1942 asti kahvinruskean sävyissä mustavalkoisia, Merrie Melodies -animaatiot taas kaikki Technicolor-värillisiä.

Raju anarkisti Repe Sorsa on julkaisussa hyvin edustettuna Daffy Duck and Dinosaur (1939, A Coy Decoy (1941), The Henpecked Duck (1942), Daffy’s Southern Exposure (1942), To Duck or Not To Duck (1943) ja Yankee Doodle Daffy (1943) -pätkissä. Myös Putte Possulla on useita esiintymisiä.

Robert Clampettin ohjaama Fantasiaa (1940) parodioiva A Corny Concerto (1943) edustaa tuotannon rauhallisinta, vahvasti musiikkivetoista osastoa ja on jonkinlainen varhainen klassikko. Sport Chumpions (1941) -lyhärissä esiintyy Paavo Nurmi, mäkihyppääjänä! Animaation ihmishahmojen piirrosjälki on varsin näyttävää. Ali-Baba Boundin (1940) rotustereotypiat arabeista edustavat valikoiman pahiten vanhentunutta osastoa.

A Tale of Two Kitties (1942), Sylvesteri- ja Tipi -piirrettyjen prototyyppi on ehdottomasti näkemisen arvoinen, tässä vaiheessa kissoja on vielä yksi pitkä ja toinen pätkä. Hollywood Steps Out (1941) edustaa aikanaan suosittua tähtikultti-irvailua, ajan suurimmat HWD-tähdet viettävät iltaa helposti tunnistettavina karikatyyreina. Pilailu on melko viatonta.

Tätä Atlanticin julkaisua voi oikeastaan suositella vain niille, jotka ovat erityisen kiinnostuneita Leon Schlesinger Productionsin sota-ajan tuotannosta, josta julkaisu antaa tavallista laajemman läpileikkauksen, jossa nähdään myös useita vähemmän tunnettuja lyhytanimaatioita.

Toisaalta, tuttuja klassikoiksi muodostuneita lyhäreitä odottava saa kokea pienen pettymyksen. Esimerkiksi Repen parhaisiin kuuluvasta oikeusjärjestelmää pilkkaavasta Daffy Doodlesista (1946) tai Väiskin oopperariffistä What’s Opera, Doc? (1957) on turha haaveilla. Ohjaajista tunnetuimmat – Jones, Avery, Clampett, Freleng – ovat kuitenkin hyvin edustettuina, joten jos tarkempi tutustuminen heidän varhaistöihinsä kiinnostaa, on julkaisu harkinnan arvoinen.

Koska Väiskin kulta-aika on Schlesingerin aikoihin vasta tulossa, levyllä on vain kolme Vemmelsääri-jaksoa: The Wacky Wabbit (1942), Case of the Missing Hare (1942) ja The Wabbit Who Came to Dinner (1942) ovat onneksi elastista ja hilpeää laatua, ja Mel Blanc iskussa. Kaksi jälkimmäistä ovat varhaisia Väiski-klassikkoja, The Wabbit Who Came to Dinner, jossa Väiski laulaa suihkussa ja kylpee porkkanapadassa, on yksi mieleenpainuvimpia.

DVD: 1.37:1 täyskuva on siirretty kaiketi VHS-tallenteista, eikä se vastaa lainkaan DVD-standardeja. Värit ovat haalistuneita, VHS-kulumavirheitä on huomattavasti, alkuperäisformaatista johtuen kuvassa on myös sahalaitaisuutta ja se on epätarkka. 2.0 Dolby Digital ääni kohisee ja särisee jonkin verran, ei häiritsevästi.

Neljällä levyllä on yhteensä noin 200 minuuttia sisältöä, joten jää vain arvailtavaksi miksei heikkolaatuista kuvaa ole sovitettu kahdelle DVD:lle. Koska Atlantic Filmin neljän levyn julkaisussa ei poikkeuksellisesti ole lainkaan sisällystietoja, listaan sen sisältämät lyhytanimaatiot levyittäin:

Ensimmäinen levy: 1.: A Coy Decoy (1941), 2.: The Henpecked Duck (1942), 3.: The Wacky Wabbit (1942), 4.: Ding Dong Daddy (1942), 5.: Fox Pop (1942), 6.: Have You Got Any Castles (1938) 7.: Robinhood Makes Good (1939). Animaatiot 4.-7. kuuluvat Merry Melodies -sarjaan.

Toinen levy: 1.: Prest-O Change-O (1939), 2.: To Duck or Not To Duck (1943), 3.: Get Rich Quick Porky (1937), 4.: Yankee Doodle Daffy (1943), 5.: Daffy Duck and Dinosaur (1939), 6.: A Corny Concerto (1943), 7.: Notes To You (1941). Animaatiot 1.,5. ja 6. ovat Merrie Melodies -sarjaa.

Kolmas levy: 1.: Daffy’s Southern Exposure (1942), 2.: Pigs in Polka (1943), 3.: Foney Fables (1942), 4: Gold Rush Daze (1939):, 5.: Bars and Stripes Forever (1939), 6.: Sport Chumpions (1941), 7.: The Timid Toreador (1941). Animaatiot 2.-6. Merrie Melodies -sarjaa.

Neljäs levy: 1.: Ali-Baba Bound (1940), 2.: Case of the Missing Hare (1942), 3.: A Tale of Two Kitties , 4.: Hollywood Steps Out, 5.: The Wacky Wabbit, 6.: Porky’s Railroad (1937), 7.: The Wabbit Who Came to Dinner (1942). Animaatiot 2.-5. ja 7. Merrie Melodies -sarjaa.

Teksti: © 2010 Aleksi Salonen