Iivana Julma I-II

Ivan Groznyj I-II (1944-1946)

| DVD
• 5

Sergei Eisensteinin viimeiseksi teokseksi jäänyt kaksiosainen Iivana Julma on elokuvahistorian suurinta oopperaa, mahtipontinen ja tyylitelty kertomus suuresta venäläistsaarista. Ensimmäinen osa sai S…

Kari Glödstaf
julkaistu 2009-02-07 / päivitetty 14.10. klo 15:03

KUVA 4

Iivana Julma II
Iivana Julma II

KUVA 3

Iivana Julma I
Iivana Julma I

KUVA 2

Iivana Julma I
Iivana Julma I

KUVA 1

Iivana Julma I
Iivana Julma I

Iivana Julma I-II

Ohjaus Sergei Eisenstein
Näyttelijät Nikolai Cherkasov, Serafima Birman, Pavel Kadochnikov, Mikhail Nazvanov, Lyudmila Tselikovskaya
Maa Neuvostoliitto
Pituus 179 min.
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 1944-1946 Alma Ata Studio.
• Kuva 3
• Ääni 2

Ekstrat 1

Lisää alla

DVD

Harvan elokuvaohjaajan ura on ollut samanlaista vuoristorataa kuin latvialaissyntyisen Sergei Eisensteinin. 1920-luvun arvostettujen ja ihailtujen teosten jälkeen hän koki miltei kymmenen vuoden mittaisen aallonpohjan, jonka aikana häneltä ei valmistunut yhtään elokuvaa. Yrityksiä toki oli, mutta ne kariutuivat milloin mistäkin syystä. Niinpä Eisensteinin ensimmäinen äänielokuva, Aleksandr Nevsky, valmistui vasta 1938.

Elämä tuon ajan Neuvostoliitossa ei ollut helppoa kenellekään, ei edes Eisensteinille, joka oli sentään vuosikymmentä aiemmin ollut maansa ylistetyin ohjaaja. Kuuluisan väitteen mukaan hänen koskemattomuutensa oli Stalinin hallussa olleen paperilapun varassa, sen enemmästä ei ollut kyse. Kun Eisenstein otti tehtäväkseen filmata elokuva Iivana IV:stä, 1500-luvulla hallinneesta kiistellystä tsaarista, paneutui hän siihen ennenäkemättömällä innolla ja antaumuksella. Suurin syy tähän oli varmasti itse aihe, mutta ei voida sulkea pois sitäkään, että näin Eisenstein pyrki varmasti myös turvaamaan selustansa.

Kaksiosainen elokuva kertoo Iivana Julmana paremmin tunnetun tsaarin tarinan alkaen hänen kruunajaisistaan. Seitsemäntoistavuotiaana valtaistuimelle noussut hallitsija julistaa tavoitteekseen Venäjän yhdistämisen ja valtion kehittämisen. Seuraa juonitteluja ja petoksia ennen kuin Iivana on päässyt lähellekään tavoitteitaan. Tuohon mennessä hän on kuitenkin jo tehnyt selväksi, mistä hän on liikanimensä saanut.

Iivana Julma on elokuvahistorian suurinta oopperaa. Se on mahtipontinen teos, joka tavoittaa kuvaamansa historiallisen aikakauden tarkkuudella, johon harva elokuva pystyy. Päällimmäisenä tällaisista tapauksista tulee mieleen Carl Th. Dreyerin Jeanne d’Arcin kärsimys (La Passion de Jeanne d’Arc, 1928). Iivana Julma on Eisensteinin varhaisten mestariteosten täydellinen vastakohta. Kun Lakko (Stachka, 1924) sekä Panssarilaiva Potemkin (Bronenosets Potyomkin, 1925) hengästyttivät katsojaa energisyydellään ja kerronnallisella vimmallaan, on Iivana Julma paikoittain jopa matelevan hidastempoinen ja tyylitelty. Moisesta täyskäännöksestä huolimatta se on vahva elokuva, joka asettuu Eisensteinin tuotannossa aivan Potemkinin rinnalle.

Iivana Julma ei ole tavallinen hallitsijakuvaus, vaan Eisenstein keskittyy siinä enemmän Iivanan hahmoon kuin hänen tekemisiinsä. Tämän vuoksi elokuva poikkeaakin monista lajityyppinsä edustajista. Eisenstein ei tyydy ainoastaan raapaisemaan pintaa, vaan paneutuu Iivanaan syvällisesti. Tsaari muuttuukin elokuvan aikana melkoisesti: suuresta uudistajasta ja kansan yhdistäjästä tulee vuosien saatossa vainoharhainen tyranni, jonka on mahdotonta luottaa kehenkään. Eisenstein onnistuu lähestymistavassaan hyvin, sillä näin katsoja saa kokea Iivanan aikakauden hyvin konkreettisesti.

Tekniseltä toteutukseltaan elokuva on Eisensteinille tyypilliseen tapaan upea ja toisen osan hieno värijakso osoittaa hänen hallinneen myös tämän puolen. Lopullisen silauksen elokuvalle antaa nimiroolin näyttelevä Nikolai Cherkasov. Hänen omistautumisensa Iivanan rooliin on niin intensiivinen ja tulkintansa niin vahva, että kenenkään on tulevaisuudessa turha yrittää sysätä häntä Iivanan valtaistuimelta. Cherkasov on yhtä kuin Iivana Julma, nyt ja ikuisesti.

Elokuva on aikakautensa peili, eikä kovinkaan kaksista historiantuntemusta tässä tapauksessa tarvita osatakseen yhdistää Iivanan hahmo ja hovin tapahtumat neuvostoajan vastaaviin. Eisenstein vei tämän jopa niin pitkälle, että Stalin hermostui ja hyllytti toisen osan kahdeksitoista vuodeksi. Väistämättä tulee mieleen, kuinka koskematon Eisenstein olisi ollut, mikäli kolmas osa olisi jatkanut samaa linjaa. Sitä ei nimittäin ehditty kuvata kuin vähän aikaa, sillä Sergei Eisenstein kuoli sydänkohtaukseen alkuvuodesta 1948, ainoastaan viisikymmentävuotiaana.

DVD: Iivana Julma edustaa samaa linjaa kuin moni muukin Eurekan takavuosien julkaisu. Kuvan restaurointi tuntuu olleen melko vähäistä, ellei jopa olematonta. Siinä on pehmeyttä ja lisäksi roskaisuutta ja muuta pientä häiriötä esiintyy läpi elokuvan. Onneksi varjokuvia ei kuitenkaan näy, se olisi jo liikaa. Valkoisesta tekstityksestä on paikoittain myös vaikeaa saada selvää.

Dialogeista sekä Sergei Prokofjevin hienosta musiikista saa kyllä selvää, mutta muuten raita ei ole sitä tasoa mitä tällaiselta elokuvalta odottaisi. Ääniraidassa on paikoittain pieniä häiriöitä, kohinaa esiintyy runsaammin.

Julkaisun ainoa ekstra on lyhyt tekstipohjainen historiikki Iivana IV:stä. Tässä häiritsee ainoastaan se, että teksti rullaa näytöllä vaikka maailman ääriin saakka. Jos ekstroja tekee mieli, kannattaa kääntyä Criterionin version puoleen, jossa niitä näyttää olevan ihan mukavasti. Mukana on mm. kuvamateriaalia elokuvan kolmannesta osasta.

teksti: © 2004 Kari Glödstaf

Seuraa meitä

PINNALLA

Laura Birn ja Tommi Korpela

Tyhjiö

| DVD | 01.02.

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lue lisää »
Satu Silvo on Lumikungatar

Lumikuningatar

| DVD | 08.12.

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

LUETUIMMAT – 6KK

ENSI-ILTA

BLU-RAY & STREAM

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.

Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202