Paul Beaumont on köyhä tiedemies, jonka elämään mahtuu työn lisäksi ainoastaan vaimo Maria. Beaumont luulee olevansa matkalla maineeseen ja kunniaan, kun hän tulee keksineeksi elämän alkuperän salaisuuden. Mutta toisin käy. Hänen rikas hyväntekijänsä, paroni Regnard varastaa tutkimuksen omiin nimiinsä ja tekee Beaumontin naurunalaiseksi muiden tiedemiesten silmien edessä. Aivan kuin tässä nöyryytyksessä ei olisi tarpeeksi, ilmoittaa hänen vaimonsa lähtevänsä paronin matkaan. Tapahtumista täysin tyrmistyneen Beaumontin psyyke romahtaa. Hän ajautuu sirkukseen klovniksi, joka nauraa elämän mielettömyydelle toisten klovnien antaessa hänelle kaiken aikaa läimäyksiä.

Ruotsista Hollywoodiin muuttaneen Victor Sjöströmin ensimmäinen amerikkalainen mestariteos, vuonna 1924 valmistunut Hän joka saa korvapuustit (a.k.a Hän joka saa korvapuusteja) oli samalla myös ensimmäinen vasta fuusioituneelle Metro-Goldwyn-Mayerille tehty elokuva. Sen tekemiseen suhtauduttiin erityisellä vakavuudella, joten Sjöström sai avukseen studion osaavimmat tekijät ja elokuva onkin tekniseltä toteutukseltaan huippuluokkaa. Elokuvan teknisesti taitavimmasta suorituksesta vastaa kameramiehenä toiminut Milton Moore, jonka kuvaus ja varsinkin ennakkoluuloton valojen käyttö oli tuohon aikaan amerikkalaisen mittapuun mukaan todella kokeellista ja rohkeaa. Aivan kaikkiin kokeiluihin ei Moorekaan tosin suostunut: kuuluisan otoksen, jossa klovni seisoo yksin pimeällä sirkusareenalla ainoastaan yhden valonheittimen valaisemana, toteutti Sjöström itse. Erittäin hyvin onnistuu myös Cedric Gibbons, sittemmin urallaan huikeita – ja monin paikoin myös hävyttömän siloiteltuja ja laskelmoituja – maailmoja luonut lavastemestari, jonka toteuttama sirkusmiljöö on vaikuttavan luonnollinen ja todenmukainen, mutta silti taianomainen. Sophie Wachenin onnistunut puvustus ansaitsee maininnan sekin. Näissä puitteissa Sjöström luo elokuvan historian hienointa sirkuselokuvaa.

Kaiken keskipisteessä seisoo elokuvan koskettavin hahmo, Lon Chaneyn aivan uskomattomalla herkkyydellä tulkitsema klovni, joka kasvot ikuiseen hymyyn maalattuna on valmis nöyryyttämään itseään ilta toisensa jälkeen – vain tällä tavoin hän pystyy paitsi rankaisemaan itseään sinisilmäisyydestään, myös saamaan kaipaamaansa arvostusta, jonka hänet ulkopuolelle sulkenut tiedemiesjoukko aiemmin kielsi. Vaikka tämä traaginen olento ulkoisesti maailman julmuudelle nauraakin, elää hänen sydämessään silti pieni toivonkipinä kaikki vaikeudet voittavasta rakkaudesta. Tämä kipinä leimahtaa liekkiin, kun kaunis Consuelo saapuu sirkukseen esiintyjäksi. Tytön kautta klovni saa takaisin paitsi elämänilonsa, myös hieman yllättävän mahdollisuuden kostaa pääviholliselleen, paroni Regnardille.

Hän joka saa korvapuustit on kertomus vallanhimosta, nöyryyttämisestä ja alistumisesta. Samalla elokuva antaa katsojalle myös ajateltavaa: mikä saa ihmisen nauramaan tilanteessa, jossa toista lyödään henkisesti tai fyysisesti? Sjöströmin ja Carey Wilsonin yhdessä kirjoittama käsikirjoitus on täynnä vahvoja, koskettavia kohtauksia ja loistavana draaman taitajana muistettu Sjöström onnistuu puristamaan niistä kaiken tehon irti. Myös rinnakkain kulkeva rakkaustarina on mallikkaasti toteutettu ja elokuva kulkee mutkattomasti aina traagiseen loppuun saakka, jossa M-G-M:n tunnusleijonakin saa vaikuttaa tapahtumien kulkuun.

Pääosin kauhu- ja jännityselokuvista muistettu Chaney tekee Sjöströmin alaisuudessa uransa kiistatta parhaimman roolisuorituksen, mutta hienosti onnistuvat muutkin. Marc MacDermott on erinomainen ahneena ja ylimielisenä paronina, jolle ihmiset saati heidän kohtalonsa eivät merkitse omien nautintojen ja tarkoitusperien rinnalla mitään. Häntä mukailee oivasti aina mielenkiintoinen Tully Marshall vastenmielisenä kreivinä. Tulevat supertähdet John Gilbert sekä sittemmin tuottaja Irving Thalbergin kanssa avioon astunut Norma Shearer esittävät luontevasti ja uskottavasti elokuvan nuoria rakastavaisia. Studio yhdisti elokuvan luovat voimat (Sjöström, Chaney, Shearer, Gibbons) seuraavana vuonna Selma Lagerlöfin romaanin pohjalta filmattuun elokuvaan Portugallian keisari (The Tower of Lies, 1925). Tämä elokuva on kuitenkin vuosikymmenten saatossa kadonnut.

1920-luvun suosittujen sirkuselokuvien eturiviin lukeutuva Hän joka saa korvapuustit oli valtaisa yleisömenestys ja kriitikot kehuivat kilpaa niin Sjöströmin ohjausta kuin Chaneyn roolisuoritustakin: elokuva oli siis juuri sellainen menestys, kuin mitä M-G-M:n tuotannonjohto oli uuden yhtiön tueksi toivonutkin. Aikalaisten ylistykset eivät hämmästytä, sillä kyseessä on amerikkalaisen mykkäelokuvan suurimpiin teoksiin lukeutuva draama, jossa näyttävä toteutus, taidokas ohjaus sekä ensiluokkaiset näyttelijäsuoritukset yhdistyvät parhaalla mahdollisella tavalla. Mestariteos.

Teksti: © 2009 Kari Glödstaf