Halloween 1963. Kuusivuotias Michael Myers tappaa siskonsa ja teljetään loppuiäkseen mielisairaalaan. Viisitoista vuotta myöhemmin, Halloweenin aattona, hän karkaa ja suuntaa tiensä kohti entistä kotikaupunkiaan…

John Carpenter, joka oli luonut nimeä aiemmilla teoksillaan (Hyökkäys poliisiasemalle, Dark Star) ei varmasti Halloweenia tehdessään osannut villeimmissä unelmissaankaan aavistaa millainen menestysteos siitä tulisi. Puoli miljoonaa dollaria, josta liki puolet meni Donald Pleasencen palkkioon, maksanut modernin kauhun merkkiteos on vuosien saatossa tuonut rahat miltei satakertaisesti takaisin. Halloweenin menestys oli niin valtava, että elokuvalle tehtiin peräti kuusi jatko-osaa ja se sai lukuisia jäljittelijöitä, joista tunnetuin lienee Friday the 13th – sarja. Carpenter onnistui myös luomaan yhden elokuvahistorian tunnetuimmista sarjamurhaajista. Naamiokasvoinen Michael Myers vetää kuuluisuudessaan vertoja jopa Psykon Norman Batesille.

Mihin Halloweenin menestys sitten perustuu? Elokuva on tunnelmaltaan aidosti pelottava, toisin kuin monet saman tyylin edustajat. Se ei mässäile verellä tai efekteillä, joten kenties siksi siitä huokuu aitous, jota ei ole kyetty jäljittelemään, ei edes Carpenter myöhemmissä teoksissaan. Lisäksi elokuvan ennestäänkin aavemaista tunnelmaa kohottaa ohjaajan itsensä tekemä synkkä tunnusmusiikki.

Suurista näyttelijäsuorituksista voi harvoin tällaisissa elokuvissa puhua, eikä Halloween tee poikkeusta. Jamie Lee Curtis tekee elokuvadebyytissään mitä vaaditaan, kuten myös pitkän linjan näyttelijä Donald Pleasence psykiatri Loomisina. Muut näyttelijät jäävät vaisuiksi, mutta eipä heidän tarkoituksenaankaan ole kuin naamiomiehen murhanhimon ruokkiminen.

Halloween kuuluu niihin elokuviin jotka tulisi ehdottomasti nähdä elokuvateatterissa, jotta se pääsisi täysin oikeuksiinsa. Mutta televisioruudustakin nähtynä se on varsin pätevä kauhun perusteos, joskaan ei nykykatsojan silmissä enää ainutlaatuinen.

teksti: © 2002 Kari Glödstaf