Johnny Farrell on amerikkalainen ammattipeluri, joka pian Buenos Airesiin saavuttuaan pestautuu paikalliselle kasinolle pelien valvojaksi. Taitavana pelurina Johnny etenee urallaan nopeasti ja hänestä tulee kasinon omistajan, Ballin Mundsonin luottomies. Kun Mundson lähtee liikematkalle, saa Johnny hoidettavakseen koko kasinon ylläpidon. Kaikki sujuu erinomaisesti siihen saakka, kunnes Mundson palaa takaisin. Hänellä on nimittäin mukanaan nuori ja hehkeä nainen, amerikkalainen Gilda, joka on Johnnylle tuttu vuosien takaa.

Unkarilaissyntyinen Charles Vidor (oik. Károly Vidor) ehti tehdä vuosien ajan keskinkertaisia ja nyt jo unohdettuja elokuva, ennen kuin loi sen ainoan teoksen, josta hänet muistetaan. Tai oikeastaan ilmaisu on väärä, sillä tosiasiassa vuonna 1946 valmistunutta Gildaa ei muisteta Vidorin panoksesta, vaan pääosanesittäjästään Rita Hayworthista – Vidorin nimen mainitseminen saisi tuskin ketään edes hymähtämään. Ja vaikka Gildasta muodostuikin sensaatio, ei se saanut Vidorin tähteä tuikkimaan yhtään sen kirkkaammin, vaan ohjaajan uran loppu on miltei yhtä nimetöntä kuin alkupääkin.

Toisin kävi nimiosaa näyttelevälle Hayworthille. Yli vuosikymmenen elokuvamaailmassa viettänyt, näyttävästä ulkomuodostaan huolimatta taka-alalle jäänyt Hayworth sai miesten päät kääntymään lopullisesti kuuluisilla pin-up –kuvillaan. Elokuvamenestys seurasi heti sodan jälkeen, nimenomaan hänelle kirjoitetun Gildan myötä. Rita Hayworthista tuli nopeasti maailmankuulu elokuvatähti ja seksisymboli, mutta taika kesti kuitenkin vain muutaman vuoden. Vauhdikkaasta yksityiselämästä muistettujen skandaalien vuoksi jo seuraavalla vuosikymmenellä hänen elokuvauransa oli ajautunut karille.

Gildalla on sementtiin valettu asema elokuvan historiassa, mutta ilman Hayworthin läsnäoloa elokuvan suosio olisi huomattavasti vähäisempi – elokuvallisesti kun Gilda ei pahemmin erotu muista sodan jälkeisistä film noireista. Tarinan kuljetus on paikoin turhan vaivalloista ja raskasta, eivätkä edes pikkutuhmat vuoropuhelut ja avoimen eroottinen viritys saa ihmeitä aikaan. Rudolph Matén kuvasommitelmat ovat erittäin tyylikkäitä, mutta eivät nekään elokuvaa kuolemattomaksi nosta. Totuus on, että Gildan suuruus on Rita Hayworthissa, ei juuri muussa.

Monessa liemessä uitettu ja useasti kovanaamoja menestyksekkäästi tulkinnut Glenn Ford on elementissään kovanahkaisena Johnny Farrellina. Hyvin suoriutuu osastaan myös George Macready Ballin Mundsonina, vaikka mies katoaakin kuvioista turhan aikaisin. Hayworthista saa jokainen muodostaa mielipiteen itse – minun mielestäni hän on enemmänkin ilmiö kuin näyttelijä, mikä paistaa paikka paikoin selvästi läpi.

Charles Vidorin ainoana napakymppinä pidetty Gilda on elokuva, jonka valtava maine ja arvostus eivät täysin vakuuta allekirjoittanutta. Tarinassa on yllätyksellisyyttä ja syvyyttä, mutta ei mitään mullistavaa. Ulkoasultaan se on komea, mutta ei häikäisevä. Ohjaukseltaan onnistunut, mutta ei virtuoosimainen. Gilda on elokuva, joka on aikanaan ollut sensaatio, mutta on menettänyt vuosien saatossa jonkin verran kiinnostavuuttaan.

Teksti: © 2009 Kari Glödstaf