John Hillcoatin esikoisohjaus Ghosts… of the Civil Dead (1988) on tyrmäävä hahmotelma vankilasta, jonka perusmoodi on kaksiviritteinen: hikinen mutta uhasta sakea arki, joka lopulta räjähtää väkivallaksi.

Tapahtumapaikkana on korkean turvallisuusluokituksen vankila, kaiketi lähitulevaisuuden puolittaisessa poliisivaltiossa. Vankilainstituution päältä on karissut viimeinenkin idealismi. Enää se ei edes yritä olla kuntoutuslaitos, jossa laitapuolen kulkijat ohjelmoidaan yhteiskuntakelpoisiksi. Vankila on muuttunut ongelmajätteen (loppu)sijoituspaikaksi.

Teos on raportti pienimuotoisesta vankilakapinasta ja sitä seuraavasta tilanteen vakautuksesta. Päätöspiste on annettu, elokuva kronikoi sytytyslangan palamisen vaiheita ja etsii alkukipinää. Taustalta paljastuu poliittinen peli, jonka ruohonjuuritaso on yhtä suurta noidankehää.

Lääkkeeksi kasvaneeseen väkivaltaan määrätään kovempaa kuria, jolloin ilma myrkyttyy entisestään. Rauhoittaneet tekijät minimoituvat näennäisesti ikään kuin siinä sivussa: turruttavat huumeet viedään sellien putsauksissa, jotka ovat samalla vangin yksityisyyden ja omaisuuden loukkauksia.

Kysyttäessä selitystä provosoinnille, joka on ajamassa ahtaalle myös vartijoita, vankilan pamppu näkee parhaaksi olla vastaamatta. Väkivallan realisoituminen on lopulta seurausta frustraatiosta. Häkkiin teljetty sekoaa, kun häneltä viedään kaikki, kuva televisiostakin.

Kohtaukset nivoutuvat toisiinsa näytölle kirjautuvalla tekstillä, mikä luo aikajänteen. Se ei ole totuus, sillä virallisena asiakirjana se on systeemin jäsennys tapahtuneesta, sen narratiivi ja politisoitunut selonteko.

Teksti vaikuttaa tapaan nähdä elokuva, sillä se heittää sitovan viitekehyksen. Kyse on historianfilosofisesta skismasta: virallinen lähdetyyppi on sokea todellisille tapahtumille. Elokuva itsessään on nämä yhdistävä synteesi.

Elokuvalle löytyy paras vertailukohta televisiosta: HBO:n vankilasarja Kylmä rinki (Oz, 1997–2003). Tunnelmassa lähennytään Stanley Kubrickia ja Steve McQueenin pitkien otosten mestariteosta Hunger (2009). Vankilan askeettinen sisus huokuu kylmyyttä kuin tilat Kubrickin elokuvissa, ne hylkivät ihmistä ja ovat kuin vieraasta maailmasta.

Vieraantuneisuutta lisää teknologia, jolla tarinaa liikutellaan. Valvontakameran sameus antaa aavemaisen vaikutelman ja myös virittää katsojan odottamaan jotain poikkeavaa. Kauhusta siistiä historiaa kirjoittava ruutu on ilmeetön kuin HAL 9000:n keltapunainen silmä, 2001 : Avaruusseikkailun (1968) aluksen tekoäly.

Hillcoatin ystävä Nick Cave on säveltänyt kolkon ääniraidan ja toiminut elokuvan yhtenä käsikirjoittajana. Hän tekee karmivan roolityön maanisena murhamiehenä, jolta puuttuu itsesuojeluvaisto.

Vankilan todellisuutta kuvataan tarkasti, onhan sammakkoperspektiivin tarkoitus olla vastapaino viralliselle totuudelle ja näyttää patoutumien hillitön kasautuminen.

Taiteilija nakuttaa korvauksesta kuvioita ihoon. Lahjotut vartijat salakuljettavat huumeita ja antavat etuoikeuksia. Selliryöstö alkaa teippaamalla vatsan ympärille lehdistä luotiliivit. Seksuaalisia tarpeita tyydytetään toisiin miehiin joko vapaaehtoisesti tai väkipakolla. Pimeään eristysselliin teljetty käy monologia menneisyytensä kanssa.

Näissä rekisteröinneissä elokuva on lähellä Kylmän ringin maailmaa, josta on tullut sopimusyhteiskunnan vääristymä. Vartijoiden ahdingon kuvauksessa nähdään taas vastaavia kosketuksia kuin McQueenin Hungerissa: he ovat viime kädessä yhteiskuntarauhan maksumiehiä ja brutalisoitumassa.

Päätila on rajattu klaustrofobisesti käytäviin, selleihin ja vankien eräänlaiseen olohuoneeseen, mutta suvantokohdissa näytetään ulkopuolista ympäristöä: punaisenruskeaa erämaata, jossa vankilakompleksi kukkii. Yhteiskunnan pulssia mitataan välähdysmäisillä uutisraporteilla: terroritekoja, joita seuraa selleistä kantautuvat suosionosoitukset.

Lännenelokuvien machoismi tulee esiin vankilan ollessa eräänlainen frontier, sivilisaation raja-asema, mutta takanakin oleva järjestys nitisee liitoksissaan ja sen salavuoteus tyrannian kanssa on paljastumassa.

Hiostavassa kuumuudessa vartijoiden liikkeet ovat taloudellisia, lehtiä selaillaan hajamielisesti tupakan palaessa. Kunnes kapina alkaa ja järjestys särkyy.

Teksti: © 2010 Jaakko Kuitunen