Decamerone

Ohjaus Pier Paolo Pasolini
Näyttelijät Franco Citti, Ninetto Davoli, Jovan Jovanovic, Vincenzo Amato, Angela Luce, Giuseppe Zigaina, Gabriella Frankel, Vincenzo Cristo, Pier Paolo Pasolini
Maa Italia / Ranska / Länsi-Saksa
Pituus 106 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 1971 Produzioni Europee Associati, Les Productions Artistes Associés, Artemis Film ja Atlantic Film.

Hanki omaksi

• Kuva 4
• Ääni 3
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p1-5">1</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Arvio on osa laajempaa Pasolini-sarjaa. Katso tarkemmin täältä.

Pier Paolo Pasolinin Decamerone (1971) aloittaa hänen niin kutsutun elämän trilogiansa. Kyseessä on sovitus samannimisestä sadasta novellista koostuvasta teoksesta, jota pidetään novellikirjallisuuden starttipisteenä. Pasolini on ottanut mukaan kokoelman tarinoita, mutta tärkeämmälle sijalle nousee sen ajankuva, keskiaika, ja sen käsittelytapa.

Pasolinin mieltymystä esiteolliseen aikaan on kuvattu jopa rousseaulaiseksi ristiriitaisen ranskalaisen filosofin Jean-Jacques Rousseaun mukaan. Hän toi länsimaiseen filosofiaan ajatuksen paluusta luontoon. Romantisoidut jalot villit elävät solidaarisempaa elämää vailla esimerkiksi omistuksen riitaisia verkostoja ja alistussuhteita.

Pasolini (kommunisti) näki kyynisesti, että teollisuus, kapitalismi ja konsumerismi (sen vaikutus massojen psykologiaan on suurempi kuin millään uskonnolla) yhdistyvät kaiken muun syöväksi valtakulttuuriksi, kannibalisoivaksi koneeksi. Tässä yhdenmukaistumisen prosessissa ”epäpuhtaat ainekset” häviävät Moolokin kitaan, mukaan lukien Italian kansallismaisema, paikalliskulttuurit ja murteet.

Elokuva on kokoelma risteileviä tarinoita ja tapahtumia Napolin kaupungissa. Käsillä lienee se Pasolinin fantasioima ja miksei myös nostalgisoima ”kadonnut todellisuus”. Teeman tasolla näkyvät katolilaisuus, erotiikka, hyväksikäyttö ja härski huumori. Meininki on rehellistä siinä mielessä, mitä keskiajasta tiedetään. Kuolema oli konkreettisesti läsnä ja uhkasi joka ikäluokkaa. Maallisesta taaperruksesta revittiin ilo irti. Huumori oli mustaa, kaljaa kumottiin kuin vettä ja viimeistään karnevaaleissa sosiaaliset naamarit valahtivat kaduille.

Toki moralistinen kirkko syynäsi, kontrolloi ja yritti jalostaa alamaisiaan, mutta heidän paikallistason äänitorvensa, papit, eivät aina olleet rahvasta parempia: jopa lukutaidottomia, virassa syntyperänsä vuoksi. Suomessakin kerrotaan tarinaa papista, joka rysähti talonpojan kotiin ryyppäämään, kehtasi vetää isäntää lättyyn ja joka lopuksi kaatokännissä hinattiin hevosen selkään matkaa jatkamaan. Toisaalta oli erittäin, erittäin tärkeää, että ruumis haudattiin pyhään maahan ja hautaan mentiin synnit sovitettuina. Ripittäytymisestä kertoo eräs filmin tarina, toinen taas esiaviollisesta seksistä.

Alkupään kertomukset ovat parhaimpia. Ensimmäisessä nuori mies tulee huijatuksi, ryöstetyksi ja pudotetuksi ulosteisiin. Lopussa hän on yltä päältä paskan peitossa ryöstämässä arkkipiispan hautaa. Rienausta harjoitetaan siinäkin, kun rosvokollegat juoksevat kirkosta sylissään kulta-aarteet. Hetkeksi he pysähtyvät alttarin eteen heittämään pakolliset rukoukset ja käsimerkit.

Niin ikään uskovien tekopyhyyttä valottaa hauskin ja eroottisin kertomus. Vähä-älyisenä kuuromykkänä itseään myyvä huijari siirtyy puutarhasta kyntämään luostarin nunnia. He luulevat käyttävänsä miestä hyväksi, kuin koiraa. Kun supersonni paljastaa huijauksen ja uhkaa loppuun palaneena (yksi mies, yhdeksän naista) jatkaa matkaansa, abbedissa on valmis julistamaan miehen pyhimykseksi. Koko travestia peitetään savuverhon taakse: Korkeampi voima sai mykän puhumaan! Hänen on jäätävä luostariin pyhäksi esineeksi. Koko kollektiivi iskee silmää, toivottavasti Jumala ei näe.

Decamerone on pehmopornon, maalaiskomedian, folkloren ja keskiaikaisen epookin ristisiitos. Se on eräänlainen lastujen kokoelma, joskin tarinat eivät jää irtovitseiksi. Parhaiten se toimii pienissä osissa. Esimerkiksi Pasolinin poikkeavan näyttelijäohjauksen vuoksi jotkut kohtaukset ovat amatööriydessään rasittavia. Toisaalta hienovaraisuuden puute (esimerkiksi se, että näyttelijä alkaa nauraa kuin käskystä) limittyy elokuvan eläimelliseen, suorasukaiseen tyyliin.

DVD: Atlantic Filmin levy on aikaisemmin ilmestynyt Suomessa Future Filmin pahvikantisena laitoksena. Kuvassa (anamorfinen 1.85:1) on välillä pieniä virheitä, mutta ne eivät häiritse. Dubattu ääniraita (mono italia) erottuu selkeästi. Lisämateriaalina on kolme filmografiaa (diashow), joista keskeinen on Pasolinin.

Julkaisu on osa Atlantic Filmin kokoelmaa Pier Paolo Pasolini Collection. Se sisältää viisi elokuvaa: Mamma Roma (1962), Decamerone (1971), Canterburyn tarinoita (1972), Tuhat ja yksi yötä (1974) ja Salò – Sodoman 120 päivää (1975).

Teksti: © 2009 Jaakko Kuitunen