“Auringonnousu on tarina kahdesta ihmisestä. Laulu miehestä ja naisesta voi sijoittua minne tahansa ja mille hyvänsä aikakaudelle. Kaikkialla, missä aurinko nousee ja laskee, kaupungin vilskeessä ja maaseudun raikkaudessa, elämä on paljolti samaa: joskus katkeraa, joskus suloista, kyyneleitä ja naurua, syntiä ja anteeksiantoa.”

“Maailman parhaan ohjaajan” epävirallisen kunnianosoituksen saanut F. W. Murnau jätti Faustin (1926) jälkeen kotimaansa taakseen ja suuntasi Hollywoodiin, kuten niin monet muutkin eurooppalaiset elokuvantekijät. Hollywoodissa hänet otettiin avosylin vastaan ja William Fox antoi hänelle täysin vapaat kädet elokuvan tekoa varten. Tuloksena oli Auringonnousu, Viimeisen miehen (1924) ohella Murnaun paras työ ja hienoimpia koskaan tehtyjä elokuvia.

Maalle saapunut kaupunkilaisnainen (Margaret Livingston) on vietellyt maatalon isännän (George O’Brien), joka on naisen rakkauden huumaamana ajamassa tilaansa hyvää vauhtia perikatoon. Nainen houkuttelee miestä muuttamaan luokseen kaupunkiin ja yhdessä he suunnittelevat kuinka mies murhaa vaimonsa (Janet Gaynor) siten, että tapahtuma näyttää onnettomuudelta. Mies houkuttelee vaimonsa veneretkelle, jonka aikana surmatyön on tarkoitus tapahtua.

Murnaun elokuva perustuu Hermann Sudermannin novelliin, josta käsikirjoituksen muokkasi alansa suurimpiin ja taidokkaimpiin tekijöihin lukeutunut Carl Mayer. Energinen tarina koostuu monenlaisista elementeistä aina puhtaasta kauhusta komediaan, koskettavasta draamasta suureen rakkaustarinaan. Tarinan yksinkertainen kolmiodraama on ladattu niin täyteen tunnetta, että hyppysellinenkin lisää, niin elokuva valahtaisi siirappisuuden ja ylisentimentaalisuuden syövereihin. Murnau luovii kuitenkin elokuvansa taidokkaasti ohi lähellä vaanivien karikoiden, eikä ylilyöntejä pääse tapahtumaan missään vaiheessa. Lukuisista eri lopetusvaihtoehdoista Murnau valitsi alkuperäistekstin täydellisen vastakohdan, joka sopii kuitenkin elokuvaan erinomaisesti.

Auringonnousu muistetaan ennen kaikkea visuaalisesta toteutuksestaan. Se on puhtainta, aidointa ja ensiluokkaisinta kuvallista kerrontaa ja toimisi erinomaisesti myös täysin ilman välitekstejä. Taidokkaasti rakennetut lavasteet kuljettavat katsojan toiseen maailmaan ja kaiken kruunaa ensiluokkainen kuvaus. Kamera on läsnä kaikkialla, paljastaen kaiken, mutta eläen omaa elämäänsä täysin luonnollisena ja huomaamattomana. Ensimmäistä kertaa vuonna 1929 kokoontunut Oscar-akatemia palkitsi Auringonnousun taidokkaan kuvauskaksikon Charles Rosher – Karl Struss oikeutetusti kultaisella patsaalla. Elokuva sai Oscar-palkinnon myös taiteellisesta toteutuksestaan.

Näyttelijätyöskentely on tyylikästä. Janet Gaynor sopii rooliinsa täydellisesti ja hänet palkittiin parhaan naispääosan Oscarilla, joka tosin tuli kolmen elokuvan perusteella (muut Seitsemännessä taivaassa, 1927 sekä Kadun enkeli, 1928). Fordin Rautahevossa (1924) läpimurtonsa tehnyt O’Brien tekee uransa kuuluisimman roolisuorituksen tyylillä, vaikkakin hänen näyttelemisensä on varsinkin alkupuolella hieman teatraalista.

Auringonnousu sai ristiriitaisen vastaanoton. Kriitikot ylistivät sen teknistä toteutusta, mutta moittivat yksinkertaista tarinaa ja roolihahmoja. Yleisö puolestaan oli pettynyt, sillä he odottivat automaattisesti Murnaun tasoisen ohjaajan luovan jotain ennennäkemättömän mahtavaa, heille Auringonnousu oli vain rakkauselokuva muiden joukossa. Auringonnousun menestymättömyyden seurauksena Murnau menetti miltei välittömästi taiteellisen vapautensa.

teksti: © 2005 Kari Glödstaf