Kenraali George Armstrong Custerin (1839-1876) ristiriitainen hahmo on lännentarinoiden perusaineistoa: Custerista on sävelletty balladeja, kirjoitettu seikkailuromaaneja sekä historiikkejä, unohtamatta tietenkään lukuisia elokuvasovituksia aina mykkäkaudelta lähtien. Kuuluisimman ”vanhan ajan Hollywood-tulkinnan” kiistellystä lännensankarista teki Raoul Walsh elokuvalla He kuolivat saappaat jalassa (1941), jossa pääosaa esitti Errol Flynn rinnallaan Olivia de Havilland. Walshin teos on hieno ja viihdyttävä historiallinen seikkailuelokuva, joskin sen perusfaktat ovat vähän niin ja näin.

Villin lännen legendoja useaan otteeseen kuvittanut John Ford teki aiheesta oman tulkintansa. Kyseessä ei perifordilaiseen tapaan ollut suora historiikki, vaan pikemminkin Custerin hahmoon ja hänen tekemisiinsä viittaava teos. Vuonna 1948 valmistunut Apassilinnake (a.k.a Apashilinnake) oli paitsi avausosa Fordin menestyksekkäälle ratsuväkitrilogialle, myös ainoa elokuva, johon hän sai mukaan molemmat suosikkinäyttelijänsä, Henry Fondan ja John Waynen. Apassilinnake oli myös Fordin paluu menestyksen tielle katastrofaalisesti epäonnistuneen Elämisen oikeuden (1947) jälkeen.

Sisällissodan jälkeisiin vuosiin sijoittuva Apassilinnake kertoo seitsemännen ratsuväkirykmentin samannimisestä tukikohdasta, jonka komentajaksi saapuu jäykkä ja byrokraattinen Owen Thursday (Fonda). Uuden komentajan neuvotteluhaluttomuus ja uppiniskaisuus intiaanien asioiden hoidon suhteen asettaa ratsuväen pahoihin kahnauksiin sotajalalla olevin apassien kanssa.

Apassilinnake on kokonaisuutena tummasävyisempi ja ulkoasultaan huomattavasti karumpi kuin valtaosa Fordin lännenelokuvista. Toisaalta myös aihekin on tavallista synkempi, joten tätä taustaa vasten elokuvan tumma yleisvire on ymmärrettävissä. Vakavan tarinan joukkoon on toki sijoitettu monin paikoin keventävää huumoria ja omalaatuisia hahmoja, mutta tämän elokuvan kohdalla nämä Fordin perusmaneerit eivät oikein tahdo toimia – voi jopa todeta, että ne paikka paikoin jopa rikkovat kerronnan rytmin ja tekevät hallaa jännittyneelle ja odottavalle tunnelmalle.

Paitsi kertomus Custerista, jota Owen Thursday selkeästi edustaa, on Apassilinnake myös häpeilemättömän suorasukainen ja paljastava kuvaus niistä lukuisista valheista, joita intiaaneille syötettiin ja joiden avulla heidät myös lopulta tuhottiin. Kiero, paloviinaa ja aseita kauppaava intiaaniasiamies sekä apasseja hanakasti teurastava Thursday edustavat hahmoja, jotka vielä tuohon aikaan usein lakaistiin maton alle, mutta jotka ovat tänä päivänä jokaisen historiaa vähänkään lukeneen tiedossa. Vastaavasti elokuva on samalla myös osoitus siitä, kuinka lojaalius isänmaalle menee henkilökohtaistenkin kaunojen ohi – niin kapteeni York (Wayne) kuin kapteeni Collingwoodkin (George O’Brien) ovat tarvittaessa Thursdayn tukena. Waynen kuuluisa epilogi osoittaa, kuinka legendat syntyvät.

Suhteellisen nimekkäällä castingilla varustettu Apassilinnake toimii näyttelijöiden suhteen läpileikkauksena Fordin sen astiselle uralle – ainoastaan Harry Carey Sr. sekä J. Farrell McDonald loistavat poissaolollaan. Waynen ja Fondan lisäksi mukana on koko joukko Fordin vanhoja päätähtiä (mykkäkaudella loistanut O’Brien, 1930-luvun suuriin nimiin lukeutunut Victor McLaglen) sekä muita vakiokasvoja (Ward Bond, Mae Marsh, Pedro Armendáriz). Philadelphia Thursdayta näyttelevä Shirley Temple oli niin ikään Fordin vanhoja tuttuja, kuten myös aina omaperäinen ja ristiriitaisia tunteita herättävä Hank Wordenkin. Temple ja hänen mielitiettyään esittävä John Agar menivät tosielämässäkin naimisiin, joskaan liitto ei ollut pitkäikäinen.

Apassilinnake on heikkouksistaan huolimatta hieno elokuva. Tummasävyisen kokonaisuuden rikkoo vain epätasaisesti toteutettu huumori, muuta huomauttamista siinä ei ole. Apassilinnake on myös hyvää vertailumateriaalia Walshin teoksen kanssa – näin voi nähdä, kuinka samoja asioita käsitellään aivan toisistaan poikkeavilla tavoilla.

teksti: © 2009 Kari Glödstaf