Mies viiltää naisen silmän halki partaveitsellä. Toinen mies katsoo kummastellen kättään, josta ryömii ulos muurahaisia. Nuorukainen leikkii kadulla kädentyngällä. Mies raahaa kotiinsa pianon, johon on köytetty kaksi pappia ja aasinraatoa.

Kesäkuussa 1929 ensi-iltansa saanut Andalusialainen koira on todennäköisesti kaikkien aikojen kuuluisin lyhytelokuva, surrealismin merkkiteos, jonka kerrotaan saaneen alkunsa sen ydinkaksikon unista. He olivat kaksi nuorta taiteilijaa, tuleva suurohjaaja Luis Buñuel (1900-1983) sekä taidemaalari Salvador Dalí (1904-1989), jotka halusivat elokuvallaan osoittaa, että sitä voi käyttää muuhunkin kuin ainoastaan viihdyttämiseen ja tavanomaisten tarinoiden kerrontaan.

Andalusialainen koira on ajaton ja katsojaa puhutteleva teos. Se ei ole helposti lähestyttävä juonielokuva, vaan sarja kohtauksia, joiden tehtävänä on hämmentää katsojaa sekä herättää ajatuksia – elokuvantekijät ovat hylänneet täysin perinteiset kerrontatavat ja –tyylit ja onnistuneet siinä verrattain hyvin. Buñuelin tiedetään sanoneen, ettei elokuvasta ole löydettävissä symboliikkaa saati mahdollisuuksia sen tulkitsemiseen. Ohjaajan mielipiteestä huolimatta – tai ehkä juuri sen vuoksi – Andalusialaista koiraa on tulkittu ja analysoitu kriitikkojen taholta tuhkatiheään. Erilaisia tulkintoja on yhtä monta kuin tulkitsijoitakin, sillä Andalusialainen koira on kuin paperiarkki, johon jokainen voi kirjoittaa omat analyysinsä. Yhtä oikeaa ratkaisua ei ole, vaan jokainen katselukerta avaa uusia ovia katsojan mieleen. Lopputulos on hämmentävä, kiehtova, ehkä jopa vastenmielinenkin.

Buñuel oli varma, ettei elokuvaa otettaisi suosiolla vastaan ja niinpä hän varustautuikin ensi-iltaa varten keräämällä taskunsa täyteen kiviä, joilla hän voisi puolustautua vihamielisesti suhtautuvaa yleisöä vastaan. Ohjaajan huoli osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä heti Pariisin ensi-iltanaan Andalusialainen koira sai valtaisat suosionosoitukset osakseen. Siitä lähtien se on niittänyt mainetta ympäri maailmaa yhtä ihailtuna, hämmästeltynä ja puhuttelevana kuin ensi-iltanaankin, joskaan surrealistit eivät täysin hyväksyneet elokuvan menestystä, koska se ei sopinut heidän taiteensa luonteeseen. Suomeen elokuva saapui ensimmäisen kerran vasta vuonna 1962.

teksti: © 2007 Kari Glödstaf