Uudenvuodenaatto. Pelastusarmeijan nuori hoitajatar, sisar Edit, on kuolemaisillaan. Ennen maallisen vaelluksensa päättymistä hän vaatii saada tavata David Holmin vielä kerran. Mutta Holm, sisaren ystävyydenosoitukset useasti torjunut alkoholisti, ei ole kiinnostunut naisen kohtalosta. Hänellä on parempaakin tekemistä, valmistautua ystäviensä kanssa uudenvuoden viettoon paikallisella hautausmaalla.

Hieman ennen puolta yötä David päättää kertoa ystävilleen legendan kuolemasta. Sen mukaan henkilö, joka kuolee uudenvuodenyönä kellon lyödessä kaksitoista, ei suinkaan kuole, vaan joutuu ajamaan seuraavan vuoden ajan kuoleman vaunuja ja keräämään siihen kuolevien sieluja. David kertoo myös, että hänen hyvä ystävänsä Georges kuoli edellisenä uudenvuodenaattona. Juuri ennen kuin vuosi vaihtuu, ystävien kesken tulee kärhämää, jonka seurauksena David kuolee. Paikalle saapuu ajomies, valmiina tarjoamaan hänelle paikkaansa. Mutta ennen kuin Davidin on aika lähteä, on hänen käytävä elämäntaipaleensa lävitse.

Ruotsalaisen elokuvan suuruudenajan tunnetuin ja yleisesti parhaana pidetty elokuva, Selma Lagerlöfin samannimiseen romaaniin (1912) perustuva Ajomies sai ensi-iltansa uudenvuodenpäivänä 1921. Se oli ohjaajansa Victor Sjöströmin lopullinen läpimurto koko maailman elokuvapiirien tietoisuuteen ja se keräsi ylistystä kaikkialla missä sitä esitettiin – Hollywoodissa Chaplin totesi sen olevan yksinkertaisesti paras koskaan tehty elokuva. Lagerlöfin tarina on sittemmin filmattu kahdesti uudelleen (1939, 1958), mutta kumpikaan näistä versioista ei ole saanut Sjöströmin mestariteoksen kaltaista ihailua ja arvostusta osakseen.

Vaikka Ajomies onkin aina luokiteltu kauhuelokuvien joukkoon juuri kolkon aiheensa ja painajaismaisten näkyjensä vuoksi, on kyseessä kuitenkin pohjimmiltaan kristillisiä arvoja – varsinkin anteeksiannon ja katumuksen tärkeyttä – painottava teos. Tarinan päähenkilö on vihaa ja katkeruutta sydänjuuriaan myöten täynnä oleva, kerran kunniallinen perheenisä, joka on ajautunut alkoholin myötä sivuraiteille. Hän ei välitä enää kenestäkään muusta kuin itsestään ja ihmiset, jotka haluavat hänen pelastuvan, saavat häneltä vain halveksunnan palkakseen. David Holm on kuin itse piru: hän juo, kiusaa lapsiaan, nöyryyttää ja alistaa vaimoaan. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä muuttua, liian myöhäistä muuttaa elämänsä suuntaa. Tämän David Holm ymmärtää viime hetkellä. Nähtyään tekemänsä pahuudet konkreettisesti silmiensä edessä, hän lopulta ymmärtää, mitä on niin elämälleen kuin läheisilleenkin tehnyt.

Lagerlöfin vahvasti omaa lapsuuttaan peilaavasta tarinasta sukeutuisi taitamattomamman ohjaajan käsissä helposti hurskasteleva ja lopun kääntymystä tarpeettomasti korostava moraalisaarna, mutta Sjöströmin käsittelyssä se kasvaa täyteen kukoistukseen. Itsekin melkoisen vaikean nuoruuden kokenut ohjaaja ymmärtää Lagerlöfin tekstin täydellisesti ja juuri sen ansiosta Ajomiehestä kasvaa tiivis ja inhimillinen, elämänmakuinen elokuva, jonka yhdessäkään kohtauksessa, roolihahmossa saati edes välitekstissä ei ole mitään turhaa.

Vaativien erikoistehosteiden vuoksi elokuvan teko vei tavallista kauemmin aikaa, mutta se kannatti, sillä Ajomies on myös teknisesti erittäin vaikuttava elokuva. Tarina kerrotaan kaikkia sen aikaisia elokuvallisia tehokeinoja käyttäen: takaumia, takauman takaumia, rinnakkaisleikkausta, päällekkäisotoksia, erilaisia kuvan rajauksia. Varsinkin Julius Jaenzonin päällekkäisotokset ovat silmiä hivelevän hienoja, erityisen taidokkaasti on toteutettu jakso, jossa ajomies nähdään keräämässä kuolleiden sieluja. Myös Sjöströmin aikajanalla edestakaisin liikkuminen on taidokasta ja sulavaa. Koskaan aikaisemmin moista arsenaalia ei oltu valjastettu saman elokuvan käyttöön, eikä varsinkaan yhtä luovasti ja taidokkaasti.

Paraskaan elokuva ei kasva täyteen kukoistukseensa ilman laadukkaita näyttelijäsuorituksia ja tähän puoleen Sjöström kiinnittikin erityistä huomiota – niinpä Ajomiehessä ei ole häivähdystäkään siitä teatraalisuudesta, jota vielä tuohon aikaan elokuvissa esiintyi. Näyttelijäsuoritukset ovatkin vertaansa vailla. Näyttelijät eläytyvät rooleihinsa täydellisesti, elävät hahmonsa joka solullaan viimeisenkin pisaran taidoistaan ulos puristaen ja luovat siten syviä, inhimillisiä ja elettyä elämää tihkuvia roolisuorituksia. Varsinkin Sjöströmin näyttelemistä katsoessa ihastuttaa se, että vaikeasti tulkittavasta hahmosta huolimatta ylilyöntejä ei esiinny ainoassakaan kohtauksessa.

Ajomies paitsi lumosi katsojat, se myös vaikutti valtavasti elokuvataiteen kehitykseen niin rakenteensa kuin toteutustapansakin puolesta. Se toimi myös innoittajana monelle tulevalle elokuvantekijälle. Heistä tunnetuin on ruotsalainen Ingmar Bergman, joka Ajomiehen innoittamana loi kuuluisimman elokuvansa Mansikkapaikka (1957). Runsaasti yhtäläisyyksiä esikuvaansa sisältävän mestariteoksen pääosassa näytteli tietenkin Victor Sjöström, jonka viimeiseksi elokuvarooliksi ikääntynyt professori Isak Borg jäi.

teksti: © 2006 Kari Glödstaf