Erich von Stroheimin viides elokuva, vuonna 1925 ensi-iltansa saanut Ahneus on elokuvahistorian kuuluisin torso, jonka täydellisen version löytyminen on jokaisen elokuvahistorioitsijan ja –tutkijan toiveiden täyttymys. Alkuperäiseltä kestoltaan liki kymmentuntinen teos silvottiin tuotannonjohdon toimesta hieman yli kaksituntiseksi. Tyrmistyneen Stroheimin on kerrottu tunteneen suoranaista fyysistä tuskaa nähdessään elokuvansa tuhoutuvan. “Olen tehnyt eläessäni vain yhden elokuvan, eikä kukaan ole koskaan nähnyt sitä”, tilitti katkera ja surullinen Stroheim.

Frank Norrisin tositapahtumien pohjalta kirjoittama romaani McTeague (1899) oli kiehtonut Stroheimia jo vuosia. Vaikka sekä Norrisin teos että aiheen ensimmäinen filmatisointi Life’s Whirlpool (1916) olivatkin herättäneet ankaraa arvostelua rajuudellaan, ei tämä Stroheimia häirinnyt. Stroheimille Norrisin teksti antoi mahdollisuuden kuvata ihmiseloa sellaisena kuin hän sen todellisuudessa näki, eikä Hollywoodin tarjoamana peruselokuvana, puhtoisena ja kaunisteltuna.

John McTeague on kaivostyöläinen, joka lähtee paremman elämän toivossa hammaslääkärin oppiin. Kun viisi vuotta on kulunut, on hänellä oma vastaanotto San Franciscossa. Eräänä päivänä hänen hyvä ystävänsä Marcus tuo vastaanotolle mielitiettynsä Trinan. Mac rakastuu Trinaan välittömästi ja pyytää Marcukselta lupaa tytön kosintaan. Marcus suostuu ja Mac onnistuu voittamaan Trinan sydämen. Kihlajaisiltana he saavat kuulla Trinan voittaneen arpajaisissa 5000 dollaria, mikä ei tietenkään miellytä Marcusta. Tästä alkaa sosiaalinen ja psykologinen syöksykierre, joka ei säästele ketään.

Stroheim paneutui elokuvaansa samanlaisella intensiteetillä, joka oli saattanut hänet Universalilla työskennellessään vaikeuksiin ja lopulta potkuihin. Vaikka Ahneus oli Stroheimin ensimmäinen Amerikkaan sijoittuva elokuva, eikä sen kohdalla siis tarvinnut käyttää aikaa massiivisten lavasteiden rakentamiseen, valmisteli Stroheim elokuvaansa miltei puolen vuoden ajan ennen kuin oli valmis kuvausten aloittamiseen. Käsikirjoituksen laatiminen ja näyttelijöiden valinnat veivät aikaa, jonka lisäksi Stroheim – korostaakseen elokuvan todenmukaisuutta – kierteli viikkokausia kuvausryhmän kanssa pitkin länsirannikkoa löytääkseen Norrisin kuvaamille tapahtumille mahdollisimman autenttiset tapahtumapaikat. Elokuvan oltua lopulta valmis, oli sen tekoon käytetty vuosi ja alkuperäisbudjetti kaksinkertaistunut. Kun Stroheim vielä itsepintaisesti kieltäytyi leikkaamasta elokuvaansa alle kuusituntiseksi, ei ihme että Metro-Goldwyn-Mayeriksi fuusioituneen studion johto oli saanut tarpeekseen. Lopputulos on elokuvan historian tyrmistyttävintä luettavaa.

Silvonnasta huolimatta elokuva on edelleen voimakas ja sen realismi hätkähdyttävää. Stroheim tavoittaa päähenkilöiden sielunelämän tavalla, jota harvoin tapaa, ainakaan Hollywoodin tuotannoissa. Amerikkalaisen unelman toteutuminen ei johdakaan onneen ja autuuteen, vaan ajaa päähenkilönsä kurimukseen, josta ei ole ulospääsyä. Ahneus saa vallan ja ennen niin onnellinen pariskunta ajautuu yhteiskunnan pohjasakaksi, toisiaan loputtomasti kiduttaviksi raakalaisiksi. Kohtaukset joissa näemme Trinan hypistelemässä sairaalloisesti rahojaan tai ostamassa Macille vanhentunutta lihaa “joka ei kelpaisi koirallekaan” ovat vielä tänä päivänäkin rajuja ja mieleenpainuvia. Ei siis ihme, että Hollywoodin kaunistelemaan maailmankuvaan tottunut elokuvayleisö oli järkyttynyt. Kun kriitikotkin haukkuivat elokuvan täydeksi roskaksi, tuli Ahneudesta Stroheimin sen astisen uran pahin takaisku.

Näyttelijäsuoritukset ovat ensiluokkaisia kautta linjan. Zasu Pittsin työskentelyä Trinan roolissa ei voi kuin ihailla, siksi täydellisesti hän vaativaan rooliinsa eläytyy. Paljoa hänelle eivät häviä Gibson Gowland McTeaguena sekä Jean Hersholt Marcuksena, jolle Stroheimin periksiantamattomuus kävi niin rankaksi, että hän joutui kuvausten päätyttyä viikkokausiksi sairaalaan.

Brittiläinen Sight & Sound –lehti järjestää kymmenen vuoden välein äänestyksen Maailman parhaista elokuvista. Ensimmäisen kerran tämä tapahtui 1952, jolloin Ahneus sijoittui seitsemänneksi. Vuosikymmentä myöhemmin sijoitus oli neljäs, mutta hieman yllättäen tämän jälkeen elokuvaa ei ole kärkikymmenikössä näkynyt. Vuoden 2002 äänestyksessä ainoastaan viisi kriitikkoa ja kaksi ohjaajaa sijoitti sen omalle listalleen. Toinen ohjaajista oli Aki Kaurismäki.

teksti: © 2005 Kari Glödstaf