HENKILÖ
Ohjaaja/käsikirjoittaja: Werner Herzog
PÄIVITETTY 22.08.2012 15:03
AKTIIVISET VUODET: 1962—
MERKKITEOKSET: Aguirre - Jumalan viha (1977), Stroszek (1977), Fitzcarraldo (1982), Karhumies (2005)
GENRET: Art house, Dokumentti, Draama, Kauhu, Satiiri
Internet Movie Database
Wikipedia

Werner Herzogin (s. 5.9.1942) ura on hämmentävä cocktail humanismia ja suuruudenhulluutta. Anekdootteja on kuin vitsejä politbyroon jäsenistöstä. Hän hävisi vedon Errol Morrisille ja söi kenkänsä, josta tehtiin lyhytfilmi Werner Herzog Eats His Shoes (1978). Hän käveli satoja kilometrejä Münchenista Pariisiin tavatakseen sairastuneen ystävänsä. Päiväkirja kokemuksista on julkaistu suomeksi nimellä Jäinen matka (Like 1990).

Elokuvassa Fitzcarraldo (1982) vedettiin höyrylaiva vuoren yli ja koitoksessa kuoli useita statisteja. Saman elokuvan kuvauksissa alkuasukkaat lupasivat ottaa päänäyttelijä Klaus Kinskin, mielisairaan primadonnan, hengiltä, jos Herzog niin tahtoi. Tammikuussa 2006 Los Angelesissa Herzogia ammuttiin ilmapistoolilla kesken haastattelun. ”Se ei ole merkittävä haava”, sanoi lievästi alavatsastaan verta vuotava, mutta naureskeleva Herzog. Haastattelija Mark Kermode pyöri ympärillä silmät teelautasen kokoisina.

Herzog ohjasi peräkkäisinä vuosina kaksi hienoa dokumenttia. Karhumies (2005) on muistokirjoitus luontoaktivisti Timothy Treadwellista. Alkoholisoitunut Treadwell nousi pohjalta keskittymällä luontoon. Hän vietti vuosikausia Alaskassa petoeläinten parissa. Hän kuvasi satoja tunteja materiaalia. Hän kiersi tilaisuuksia puhumassa karhujen ahdingosta. Hän kuoli nälkiintyneen harmaakarhun hyökkäykseen. Kuolinkamppailu jäi nauhalle.

Valkoinen timantti (2004) on niin ikään poikkeavan miehen muotokuva. Insinööri Graham Dorringtonin haave on kellua kevyellä ilmalaivalla Guyanan viidakon maaston yläpuolella, puiden oksien tavoittamattomissa. Hän on Herzogin muusa kuin Treadwell, Bruno Schleinstein ja Klaus Kinski aikaisemmin. (Jaakko Kuitunen)

Elokuvatyöläinen CDON-verkkokaupassa

Arviot ja artikkelit


Klassikkoarvio: Maasta se kääpiökin ponnistaa (1971)
Werner Herzogin toinen kokopitkä elokuva on historian omalaatuisimpia teoksia. Se on Tod Browningin Freaksin innoittama kapinakuvaus – tai pitkä hallusinatorinen painajainen – omituisessa laitoksessa, jossa asuu pelkästään lyhytkasvuisia ihmisiä. Kuvattu Lanzarotella. (Jaakko Kuitunen)

Klassikkoarvio: Kaspar Hauserin tapaus (1974)
Elokuva on Werner Herzogia omimmillaan. Se sijoittuu 1900-luvun ulkopuolelle; sen tutkimuksellinen kohde on ihmisyyden yksinkertaisia lokerointeja haastava ”luonnonoikku”; ja sen päänäyttelijä oli eläessään melkein yhtä eksentrinen kuin esittämänsä hahmo. (Jaakko Kuitunen)

Klassikkoarvio: Lasisydän (1974)
Lasisydän on enemmän teos tavasta tehdä elokuvaa. Näyttelijät olivat kuvausten ajan hypnoosissa. Metodin saavutukset ilmentävät tarinan ideaa lasimestarinsa menettäneestä kylästä, joka on kollektiivisessa transsissa ja jonka välillä vallitsee lasitehtaan kanssa kohtalonyhteys. (Jaakko Kuitunen)

Klassikkoarvio: Aguirre – Jumalan viha (1977)
Aguirre – Jumalan viha on Peruun ja Amazonille sijoittuva kertomus ryhmästä Gonzalo Pizarron sotilaita, jotka ovat saaneet päälliköltään käskyn etsiä tarumainen El Doradon kaupunki. Tutkimusretken aikana ryhmässä syntyy eripuraa ja vallankaappauksen jälkeen sen jäsenet päättävät hylätä isäntämaa Espanjan ja perustaa oman kuningaskunnan: kaikki mikä viidakossa eteen aukeaa on heidän. (Kari Glödstaf)

Klassikkoarvio: Stroszek – Bruno S:n tarina (1977)
Stroszek on Werner Herzogin elokuvista suurimpia: ajaton, autenttinen, maaginen, mystinen. Se on elokuvataiteen tuntemattoman sotilaan, Bruno Schleinsteinin (1932–2010), monumentti. Se on elokuva Amerikasta, kariutuvasta ihmissuhteesta ja ihmisten viheliäisyydestä. (Jaakko Kuitunen)

Klassikkoarvio: Woyzeck – kidutettu (1979)
Woyzeckissa ohjaaja Werner Herzog ja näyttelijä Klaus Kinski ovat maailman huipulla. Samannimisen näytelmän sovitus on näyttelijävetoista huippudraamaa ilman mitään Herzogin helmasynneiksi mahdollisesti tulkittavaa. Sotamies Woyzeck oireilee ja tarttuu puukkoon. (Jaakko Kuitunen)

Klassikkoarvio: Nosferatu – yön valtias (1979)
Nosferatu on Herzogin ensimmäinen yritys tehdä genre-elokuvaa, ja suosionosoitus Murnaun alkuperäiselle Dracula-elokuvalle. Klaus Kinskin esittämä kreivi astuu ulos linnastaan ja tuo kaupunkiin ruttoa levittävät rotat. Vahvatunnelmainen kauhuelokuva ei luota säikyttelyyn. (Jaakko Kuitunen)

Klassikkoarvio: Fitzcarraldo (1982)
Werner Herzogin 150-minuuttinen mammutti on kaksitasoinen esitys suuruudenhulluudesta. Ensimmäinen taso näkyy elokuvassa, sen juonessa, toinen elokuvan kulisseissa, juonen realisoitumisessa valkokankaalle. Klaus Kinskin esittämä mies tahtoo oopperan viidakkoon. (Jaakko Kuitunen)

Klassikkoarvio: Cobra Verde (1987)
Etelä-Amerikasta Afrikkaan kulkeutuva Cobra Verde, balladi rosvosta, josta tulee orjakuriiri, oli ohjaaja Werner Herzogin ja näyttelijä Klaus Kinskin viides eli viimeinen yhteinen elokuva, ja näistä heikoin. Kuvaavasti elokuva loppuu viitteelliseen kuolemaan, tuupertumiseen rannalle. (Jaakko Kuitunen)

Dokumenttiarvio: Klaus Kinski, rakas viholliseni (1999)
Klaus Kinski, rakas viholliseni (1999) kertoo ohjaaja Werner Herzogin suhteesta kahdeksan vuotta aiemmin kuolleeseen näyttelijä Klaus Kinskiin ja heidän viidestä yhteisestä elokuvasta. Viisi on paljon, sillä Kinski oli ihmisenä vaikea tapaus. Dokumentti on hyvä oppitunti. (Jaakko Kuitunen)

Dokumenttiarvio: Valkoinen timantti (2004)
Valkoinen timantti (2004) on niin ikään poikkeavan miehen muotokuva. Insinööri Graham Dorringtonin haave on kellua kevyellä ilmalaivalla Guyanan viidakon maaston yläpuolella, puiden oksien tavoittamattomissa. Hän on Herzogin muusa kuin Treadwell, Bruno Schleinstein ja Klaus Kinski aikaisemmin. (Jaakko Kuitunen)

DVD-arvio: Paha poliisi – määräsatama New Orleans (2009)
Paha poliisi – määränpää New Orleans ei nimestään huolimatta ole remake Abel Ferraran vuoden 1992 kulttiklassikosta. Yhteydet jäävät idean tasolle, ja ohjaaja Werner Herzog on osaltaan hämmentänyt soppaa toteamalla ettei ole edes kuullut koko Ferrarasta, saatika nähnyt yhtään tämän elokuvaa. (Anton Vanha-Majamaa)

DVD-arvio: Poikani, poikani, mitä olet tehnyt (2009)
Poikani, poikani on lynchilais-herzogilainen tajunnansekoittaja miksattuna murhamysteeriin. Herzogkuvailee: ”Se on kauhuelokuva ilman verta, moottorisahoja ja suolenrippeitä, mutta siinä on outoa, tunnistamatonta kauhua, joka hiipii kimppuun.” (Jaakko Kuitunen)



Lisää henkilökuvia


PINNALLA

Jonas Dassler

Kultainen hansikas

| 19.11.

Historia häilyy saastaista sarjamurhaajasaagaa vastenmielisempänä painajaisten Reeperbahnilla.

Lue lisää »
Satu Silvo on Lumikungatar

Lumikuningatar

| DVD | 08.12.

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Jonas Dassler

Kultainen hansikas

| 19.11.

Historia häilyy saastaista sarjamurhaajasaagaa vastenmielisempänä painajaisten Reeperbahnilla.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202