Mutanttien paluu mainion Days of Future Pastin vanavedessä on karvas pettymys.
Kaksi vuotta sitten, arvostellessani elokuvan X-Men: Days of Future Past (2014), puhuin Ryhmä X –sarjakuvasaagan uudesta tulemisesta. Ylistin elokuvan aikuista otetta, tehosteähkyn takaa paistavaa hahmodynamiikkaa ja rikasta juonta. Ohjaaja Bryan Singer ja kahdesta aikaisemmasta X-Men –elokuvasta tutut tähdet ovat palanneet, mutta X-Men: Apocalypse (2016) vie mutantit kuitenkin takaisin puuduttavan, CGI-painotteisen taistelun tuoksintaan.
Uudessa, jälleen 3D-konversion läpikäyneessä elokuvassa myös juonta on typistetty riittävän yksinkertaiseksi toimintamäiskeen tieltä. Star Wars –suosion aallonharjalla ratsastava Oscar Isaac patsastelee jyhkeänä Apocalypsena, historian ensimmäisenä mutanttina, joka halajaa muokata koko ihmiskunnan omanlaisekseen. Vuosituhansia raivoisaa kostonhaluaan muhineen varhaismutantin ideologia kuitenkin sotii professori Xavierin (James McAvoy) ja hänen kasvattiensa elämäntapaa vastaan.
Lopun puuduttavan paisuneessa yhteenotossa Apocalypsea vastaan taistelevat paitsi vanhat tutut Magneto (Michael Fassbender), Mystique (Jennifer Lawrence) ja Quicksilver (Evan Peters), myös uudet nuorukaiset Storm (Alexandra Shipp), Nightcrawler (Kodi Smit-McPhee) sekä Jean Grey (Sophie Turner), muutamia mainitakseni.
Lähes kaksi ja puolituntinen X-Men: Apocalypse on, erityisesti tympeiden 3D-lasien takaa katsottuna, raskas ja pöhöttyneen ylipitkä. Sukupolvensa hienoimpiin lukeutuvat, ja saagan aiemmissa osissa luontevasti onnistuneet näyttelijät, kuten Fassbender ja Lawrence, tuntuvat kulkevan kuin automaattiohjauksella. Mahtipontiset repliikit lausutaan tylsän koruttomasti niitä ylikompensoivien teatraalisten sävellysten pauhatessa taustalla.
Yksi elokuvan harmittavan harvaksi jäävistä aidon ilahduttavista ja vauhdikkaista kohtauksista on jälleen, Quicksilverin slow motion –numero. Eurythmicsin Sweet Dreams-kappaleen säestämä kohtaus on visuaalinen ihme, jälleen ainoa, jossa kolmiulotteisformaatti tuntuu oikeutetulta.
Hienojen X-Men: First Class (2011) ja X-Men: Days of Future Pastin (2014) jälkeen mutanttien tylsä paluu tuntuu karvaalta pettymykseltä. Kuten arvata saattaa, elokuvan loppu kuitenkin petaa saagalle jatkoa. Suuruudenhulluuteen kompastelu sallittakoon tällä kertaa, mutta kurssia korjatakseen on hahmokatraan pienennyttävä, toiminnan tarkennuttava ja juonen terästyttävä.
Lisämateriaali:
• X-MEN: Apocalypse Unearthed
• Wrap Party Video
• Deleted/Extended Scenes with Optional Introductions by Bryan Singer
• Gag Reel
• Audio Commentary by Brian Singer & Simon Kinberg
• Gallery
Teksti: 2016 Kreeta Korhola
Perkele, että on Russell Crowella hermo pinnassa!
Lue lisää »Ihmiskuntaa moukaroiva komeetta kiteyttää tuhobuumin muodonpalautuksessa koronavuoden kriisikäytöksen.
Lue lisää »Epäortodoksinen eroko? Netflixin menora-menestyjä tutustuttaa vanhakantaiseen juutalaisuuteen, jonka vivahteissa viihtyisi pidempäänkin…
Lue lisää »Perkele, että on Russell Crowella hermo pinnassa!
Lue lisää »Hullu ja masentunut Hollywood synnytti Citizen Kanen, jonka myyttinen auteur saa Fincheriltä isällisen avokämmenen.
Lue lisää »Kotoilun lämmin ja pehmeä kaima The Blitzin ajoilta maalaa miedon lesbosuhteen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA