Viimeisen vuosikymmenen aikana Hollywood on tuottanut 55 sarjakuvafilmatisointia, joista naisvetoisten seikkailujen osuus on pyöreä nolla: tilaston asettamiseksi täyteen perspektiiviinsä todettakoon, että koirilla vastaava luku on kaksi enemmän. Kireään nahkaloimeen pukeutunut tyttö voi olla yksi pojista Kostajissa tai Ryhmä-X:ssä, mutta kaitsemattoman sankarittaren löytääkseen katsojan on palattava Elektraan (2005), ja sitä kokemusta ei soisi kenellekään.

Patty Jenkinsin (Monster) ohjaama Wonder Woman on syntytarina, joka kehittää Batman v Superman: Dawn of Justicessa (2016) vilahtaneelle nimihenkilölleen myyttisen taustan ja modernin mission. Jatkuvuuden DC:n synkässä supersankarikosmoksessa ohjaaja kuittaa alussa haalistuneella valokuvalla, joka laukaisee huolettomasti ajalla leikittelevän retrospektiivin, johon sekoittuu sekä vakoilujännäriä että romanttista seikkailua.

Diana Prince (Gal Gadot) varttuu Bechdelin testin läpäisevällä, joskin helleenisestä kulttuurisesta yllättävän vähän inspiroituneella paratiisisaarella vehmaiden niittyjen, uljaiden hevosten ja vahvojen lihasten ympäröimänä. Kuningatar Hippolytan (Connie Nielsen) ja hänen sisarensa Antiopen (Robin Wright) kiistelyyn hengeltään vapaan ja kapinallisen prinsessan soturikasvatuksesta kietoutuvat animaation keinoin niin amatsonien kimurantit jumalsuhteet kuin sukupolvesta toiseen jaettu viisaus.

Täydellisimmillään kassamagneetit herättävät ihmetystä, joka voi ruokkia sekä nöyryyttä että jännitystä. Jenkins juhlii riemulla naisten välistä toveruutta; naisten, joista monet ovat mustia ja iältään yli 40. On sävähdyttävää todistaa Antiopen hymyä kiihkeässä taistelussa ja Hippolytan herkkiä hetkiä tyttärensä kanssa. Amatsonit ovat hurjia ja kilttejä, lojaaleja ja rohkeita.

Kun liittoutuneiden vakoojapilotti Steve Trevor (Chris Pine) eräänä päivänä syöksyy vintage-hävittäjällään mereen maagisen kalvon koteloiman naisutopian edustalla, Diana tempautuu ensimmäiseen maailmansotaan, joka lakaisee taustoiltaan poikkeavat ihmiset samaan myrkylliseen hiidenkirnuun. Koreografioiltaan persoonallisuutta kupliva toiminta loikkaa Lontoon desaturoitujen kujien turpakäräjistä länsirintaman mudan ja piikkilangan valtaamiin juoksuhautoihin.

Dianan ja Steven välinen kemia tuo Wonder Womaniin tuulahduksen klassisesta Hollywood-parista. Gadot loistaa arvokasta ja vaivatonta tähtikarismaa, johon Pine vastaa Paul Newmanin viettelevillä sinisilmillä ja hitusella Clark Gablen rempseää charmia. Kiusoittelu, joka viimein johtaa vakuuttavimpaan supersankarisuudelmaan sitten Spider-Manin (2002), on eloisaa ja seksikästä. Vastakkaiset temperamentit sekoittuvat miellyttävästi.

Yhdessä käsikirjoittaja Allan Heinbergin kanssa Jenkins on syntetisoinut nykyiselle asenneilmastolle problemaattisesta lähdemateriaalista uskottavan modernin arkkityypin, jonka salainen ase on myötätunto. Erikoiskyvyistään huolimatta Diana on viaton, naiiviudessaan jopa koominen hahmo, joka ei yksinkertaisesti ymmärrä kohtaamiensa ihmisten kyynisyyttä, politikointia ja väkivaltaisuutta. Suojelevana äitihahmona hänen pyhä tehtävänsä on rauhan palauttaminen, joka kuitenkin edellyttää paradoksaalisesti runsaasti tappamista.

Silti Wonder Woman vastustaa refleksiivistä voiman palvontaa, joka kiskoo monet supersankarielokuvat, niin Marvelin kuin DC:n universumeista, pseudo-nietzscheläisen murrosikäisyyden suohon. Useimmista miespuolisista kollegoistaan poiketen Diana ei yritä manata sisäisiä demoneita tai työstää messiaanisia ongelmia. Hän haluaa toimia maailmassa vapaasti, auttaa tarvittaessa ja ansaita kunnioitusta kyvyillään. Ei ihme, että hän kohtaa vastustusta.

Mitä tulee kultaiseen ruoskaan – anteeksi, totuuden lassoon – sitomisen pohjavire säilyy koskemattomana, eikä Dianan pin-up-status missään vaiheessa estä haarniskan kantamista sankarin ylpeydellä.

Lajityypissä, jossa fanipojan oikeus usein määrittää säännöt, Wonder Womanin feminismi on poikkeuksellista. Dianan kyseenalaistavien silmien kautta katsoja näkee tutut troopit uudessa valossa, ja edes kerran supersankarielokuva tuntuu taas raikkaalta. Aika näyttää, onko Hollywood löytämäisillään itsensä vahvojen sankarittarien lumoista.

Blu-ray: Levyjulkaisussa 1080p 2.40:1 -laajakuva sekä Dolby Atmos ja DTS HD MA 5.1 -ääniraidat.

Yli kaksi tuntia lisämateriaalia:

Epilogue: Etta’s Mission

Explore the filmmaking journey to create an adventure worthy of DC’s greatest warrior

Join director Patty Jenkins as she takes you through Wonder Woman’s most pivotal and exciting moments

Pidennettyjä kohtauksia

Pilalle menneitä otoksia ja kohtauksia

Ja paljon muuta…

Teksti: 2018 Samu Oksanen