Emma Roberts esittää Poppya, 16-vuotiasta amerikkalaispissistä, jonka isä (Aidan Quinn) saa lopulta tarpeekseen nuoren neidin holtittomista tempauksista ja lähettää hänet Englantiin sisäoppilaitokseen. Aluksi elämä tiukasti kontrolloidussa koulussa on Poppylle suoranaista helvettiä, ja hän suunnittelee jatkuvasti pakenemista. Onneksi koulusta löytyy kuitenkin mukaviakin tyyppejä, kuten Poppyn neljä huonekaveria, jotka lupaavat auttaa Poppya saamaan potkut koulusta.

Sanottakoon heti aluksi, ettei 30-vuotiaan miehen pitäisi olla arvostelemassa Wild Childin kaltaista elokuvaa, mutta tässä sitä nyt ollaan. Minun kykyni tulkita tällaista elokuvaa teinitytöille ovat yhtä vaatimattomat, kuin heidän kykynsä analysoida Ingmar Bergmanin elokuvia Peter Von Bachille.

Wild Child on kömpelösti ohjattu elokuva, joka tuntuu harvinaisen tylsältä jopa oman genrensä sisällä, ja on muutenkin tekniseltä toteutukseltaan melko amatöörimäinen. Paradoksaalista on se, että melkoisen töksähtelevästi leikattu elokuva on nimenomaan leikkauspuolella kunnostautuneen Nick Mooren debyyttiohjaus.

Mutta eihän tässä ole kysymys leikkauksesta, eikä tarinan omaperäisyydestä. Teinineidit saattavat hihkua paljonkin nuoren ja energisen Poppyn ja hänen ystäviensä edesottamuksille, jotka on kuvattu yhtälailla vauhdikkaasti ja värikkäästi. Elokuvassa keskitytään kuvaamaan lähinnä Poppyn sopeutumisvaikeuksia joustamattomaan sisäoppilaitokseen, mutta lopulta tarina kertoo yhtä paljon myös nuorten tyttöjen ystävyydestä ja oman tiensä löytämisestä. On mahdollista, että nuoriso näkee Wild Childin hyvinkin sympaattisena kasvutarinana (?).

Nuoret näyttelijättäret ovat elokuvan vahva puoli. Emma Roberts ja varsinkin nuoret brittinäyttelijättäret, esim. Georgia King ja Juno Temple ovat pirteitä rooleissaan. Pieniin sivurooleihin on saatu yllättävän suuriakin nimiä, kuten Aidan Quinn, Shirley Henderson ja Nick Frost.

Suomalaisesta näkökulmasta kerrottakoon pienenä kuriositeettina, että Emma Roberts kuullaan suomalaisessa Niko – Lentäjän poika-elokuvassa Wilman ääninäyttelijänä.

Teksti © 2009 Antti Honkala