Viimeinen loma

The Leisure Seeker (2017)

  • 3

Alzheimer-komedia kultaisia vuosiaan viettävän avioparin kapinasta nousee tien päälle, mutta pitäytyy keskikaistalla.

julkaistu 2018-04-06 / päivitetty 16.04. klo 16:04

KUVA 2

Helen Mirren ja Donald Sutherland
Helen Mirren ja Donald Sutherland 

KUVA 1

Donald Sutherland ja Helen Mirren
Donald Sutherland ja Helen Mirren 

Viimeinen loma

Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

”Vapaus on vain toinen sana sille, kun ei ole enää mitään menetettävää”, hyräilee Janis Joplin kappaleessa Me and Bobby McGee, joka soi Viimeisen loman loppukrediittien taustalla. Säe kiteyttää niin sievästi elokuvan johtoajatuksen, että sen pitäisi oikeastaan koristaa Ella (Helen Mirren) ja John (Donald Sutherland) Spencerin moottoroidun vintage-kodin takapuskuria.

Italialaisen Paolo Virzín ensimmäinen englanninkielinen ohjaustyö sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla viime syksynä. Se on lohdullinen, lämminhenkinen road trip-komedia ikääntyvästä avioparista, joka havahtuu huomaamaan, että heidän päivänsä – vähintäänkin itsenäisesti eläen – ovat luetut.

John lipuu viikko viikolta kauemmas Alzheimerin sumuun, kun taas Ella on käynyt läpi sairaalahoidon, joka ei kastanjanruskean polkkaperuukin perusteella voi luvata mitään hyvää. Sen sijaan, että ex-karavaanarit taipuisivat aikuisten lastensa (Christian McKay ja Janel Moloney) suunnitelmiin, Spencerit hemmottelevat itseään viimeisellä yhteisellä lomamatkalla – pyhiinvaelluksella Massachusettsista Key Westissä sijaitsevalla talolle, jossa Ernest Hemingway vietti luovan kautensa yhdeksän hedelmällisintä vuotta.

Starttipistoolin lauettua Virzín elokuva ampaisee portista hyvin ruokitun kotikissan kiireettömyydellä. Leisure Seekeriksi nimetyn vuoden 1975 matkailuauton tuntinopeus ei juuri ylitä 50:tä. Päähenkilöt nauttivat matkasta, ja suurelta osin myös katsojat.

Matkaa Leisure Seekerillä on taitettavanaan mailitolkulla, mikä jättää yleisölle runsaasti aikaa tutustua Ellaan ja Johniin. Nainen on pirteä etelän belle, suloinen kuin pala limettipiirasta; hän, joka pitää koko reissua kasassa. Mies on puolestaan eläköitynyt professori, jolla on tapana luennoida jokaiselle kohtaamalleen nuorelle tarjoilijattarelle pitkällisesti 1900-luvun kirjallisuudesta, ikään kuin mentaalisena joogana.

Viimeisen loman pääosissa englantilainen Mirren ja kanadalainen Sutherland ovat molemmat vierailijoita Amerikan kiemurtelevilla valtateillä, ja tämä pätee myös Virzíin, jonka katse on kuin uteliaan lomailijan. Vaikka elokuva ei korosta paikkaansa historiassa – keskellä vuoden 2016 presidentinvaalikampanjaa pariskunnan polut risteävät kertaalleen Trumpin kannattajien kanssa, mutta siinä kaikki – mukana on silti säännöllisiä, hiljaisia huomioita siitä, että Yhdysvaltain yhteiskunnallinen perusta koostuu tätä nykyä paljolti ei-valkoisista kasvoista.

He epäilemättä luovat ironisen kontrastin Johnille, jonka muhkea valkoinen parta ja töyhtömäinen tukka saavat hänet vaikuttamaan sängyn alle rullatulta antiikkimatolta. Sutherlandin kyky säteillä arvokkuutta jopa silloin, kun hänen hahmonsa kadottaa itsensä dementian syövereihin, herättää katsojassa kivistävän kaipuun nuoremmasta, terävämmästä miehestä, jota elokuvan ei tarvitse edes näyttää.

Vastaavasti Mirren koreografioi loistavasti tunnemyrskyn, jonka jokainen hoivaajaksi muuttuva puoliso kohtaa – Ella siirtyy huvittuneisuudesta ärtymykseen ja takaisin, usein jopa saman lauseen sisällä. Elokuva ei kuitenkaan esitä Johnin unohtelua huvittavassa valossa, vaan on kaunistelemattoman rehellinen hänen taudinkuvansa julmasta luonteesta – kärttyisyydestä, vainoharhoista, virtsankarkailusta – ja löytää karheaa huumoria juuri tuosta suoruudesta.

Tšehov jätti aikanaan sanomatta, että jos ohjaaja päättää lähettää raihnaiset harmaahapset vielä yhdelle kultaiselle lomamatkalle, toisen ihmisen kuolema on lähes väistämätön. Viimeinen loma ei ala peukaloida tuttua kaavaa, vaan Virzí väijyy yleisöä kokeneen tarinankertojan maltilla pohjustaen tulevan tyydyttävällä tehokkuudella.

Elokuva on kertonut tarinansa ennenkin; hionut ja harjoitellut jokaisen vitsinsä; kiillottanut jokaisen anekdoottinsa etukäteen rakkaudella. Kipeät muistot ja haudatut salaisuudet purkautuvat pintaan diaesityksissä, joita pariskunta heijastaa iltaisin vilttiä vasten kulloisellakin leiripaikalla.

Alzheimer-elokuvien kaanonissa Iriksestä (2001) Edelleen Aliceen (2014) ei ole pulaa myötätunnolle ja hienojakoiselle havainnoinnille rakentuvista henkilökuvista. Kun Ellan ja Johnin haalistunut matkailuauto puksuttaa lannistumatta kohti rannikkoa, käy kuitenkin selväksi, että vielä on tilaa kahdelle.

Teksti: 2018 Samu Oksanen

Seuraa meitä

PINNALLA

Laura Birn ja Tommi Korpela

Tyhjiö

| DVD | 01.02.

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lue lisää »
Satu Silvo on Lumikungatar

Lumikuningatar

| DVD | 08.12.

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

LUETUIMMAT – 6KK

ENSI-ILTA

BLU-RAY & STREAM

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202