Näitä erikoisia moniosaajien ryhmiä on ollut jo kauan, alkaen aina 60-luvulta, jolloin alkuperäinen TV-sarja Mission: Impossible sai alkunsa. Uudistettu M:I ei todellakaan ole huono, vaikka ei pärjää vertailussa esim. Sydney Pollackin Sneakersille tai Frankenheimerin Roninille.

Kiitos Vaarallisen tehtävän pelastamisesta huonon käsikirjoituksen kynsistä kuuluu pitkälti Brian De Palmalle, joka on todistanut taitonsa esim. elokuvilla Carrie (1976) ja Lahjomattomat (1987). Ilman hänen sujuvia, vain vähän dialogia sisältäviä, jännitystä tihkuvia kohtauksia M:I ei olisi ollut muuta kuin sekava tarina typerillä tempuilla varustettuna. Ehkä juuri sen takia John Woon ohjaama M:I 2 ei ottanut sujuakseen, ei sitten millään tasolla.

Alkuperäisestä TV-sarjasta tuttuun tyyliin M:I alkaa operaation johtajan Jim Phelpsin (Jon Voight) saadessa pienen mustan laatikon, jossa kerrotaan hänen tuleva tehtävä. Tämän jälkeen “The disc will selfdestruct”. Tällä kertaa IMF-ryhmä (Impossible Mission Force) saa tehtäväkseen estää NOC-listan (NOC-lista sisältää CIA-agenttien nimiä) joutumisen erään asekauppiaan (Vanessa Redgrave) käsiin. Ethan Huntin (Tom Cruise) johdolla ryhmä lähtee Prahaan kaappaamaan disketin.

Vaikka tehtävä näyttääkin aluksi sujuvan suunnitelmien mukaan, ryhmä huomaa pian, että he ovat kävelleet suoraan ansaan. Tehtävä keskeytetään ja ainoat, jotka ovat jääneet henkiin, ovat Ethan ja Claire (Emmanuelle Beart). Epäilyt petturuudesta nousevat esille, joten Ethan lähtee omalle tehtävälleen. Hän aikoo löytää kadonneen NOC-listan ja paljastaa petturin.

M:I:n suurin ongelma on se, että se ei tarjoa kenellekään mitään uutta. Nämä tällaiset yhden miehen bond-sooloilut ja petturien paljastamiset ovat jokapäiväistä puuroa elokuvien ystäville. Lisäksi tarina etenee niin pyrähdyksenomaisesti, että tyhmimmät tippuvat kärryiltä jo puolen tunnin jälkeen. Onneksi se johtuu enemmänkin käsikirjoituksen sekavuudesta kuin katsojan tyhmyydestä. De Palma on varmaankin ollut perillä tästä ja onkin keskittynyt enemmän elokuvan tyyliin kuin tarinaan. Hänen sujuvat toimintakohtaukset pitävät katsojan todennäköisesti jännittyneenä elokuvan alusta loppuun saakka. Eli tässäkin tapauksessa se mikä teknisyydessä menetetään, saadaan korvattua tyylillä.

Tom Cruise vetää oman roolinsa aika vähäeleisesti, mutta silti kantaa tarinaa alusta loppuun sujuvasti. Ansioitunut ranskatar Emmanuelle Beart ei valitettavasti saa suurta osaa elokuvassa, mutta hänen ulkomuotonsa täyttää kiitettävästi sen “pakollisen kauniin naisen roolin”. Jälleen kerran näyttelijöistä positiivisesti esiin nousee taitava Jean Reno, joka on ottanut jo tavaramerkikseen kohtauksien varastamisen itselleen elokuvassa kuin elokuvassa.

Vaarallinen tehtävä ei todellakaan ole henkeäsalpaava trilleri, eikä Tom Cruisesta tule (onneksi) uutta James Bondia, mutta kyllä sen äärellä kuluu rattoisasti pari tuntia. Ja tätä parempia M:I -elokuvia ei varmaan enää tule. John Woo -tyyppiset ohjaajat tulevat varmasti huolehtimaan siitä, että viimeisetkin juonen rippeet saadaan kadotettua räjähdyksien ja autoilla hurjastelujen alta. De Palma sentään yrittää pysyä omalla tasollaan.

teksti: © 2001 Antti Honkala