Perienglantilaisessa harmaudessa kylpevä elokuva koskettaa lähinnä vahvojen näyttelijöidensä ansiosta.


Tyrannosaur on näyttelijä Paddy Considinen esikoisohjaus. Julma kuvaus elämän nurjasta puolesta on samalla kuitenkin myös voimaannuttava kertomus uusista aluista ja rakkauden parantavasta voimasta.
Peter Mullan on elämän kolhujen syvästi arpeuttama Joseph, jonka patoutunut viha purkautuu niin ihmisiä kuin puolustuskyvyttömiä eläimiäkin kohtaan. Sosiaalisesti syrjäytyneen Josephin elämä alkaa löytää uusia uomia, kun kuvioihin astuu ymmärtäväisyytensä ja lempeytensä säilyttänyt Hannah (Olivia Colman), jonka luokse Joseph huomaa hakeutuvansa kerta toisensa jälkeen. Kuitenkin myös hartaan uskovaisella Hannahilla on painolastia, jonka jakajaksi Joseph tahtomattaan päätyy.
Perienglantilaisessa harmaudessa kylpevä elokuva koskettaa ja jää mieleen lähinnä vahvojen näyttelijöidensä ansiosta. Mullan ja Colman muuttavat vimmaisilla suorituksillaan hahmojensa olemassaolon tuskan tarinan läpi kulkevaksi luonnonvoimaksi.
Teksti: © 2012 Kreeta Korhola
Haluatko toisen mielipiteen? Katso Toimituksen lista.Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
David Simonin magnum opus Langalla on 2000-luvun tärkein amerikkalainen kulttuurityö.

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA