The Wife

The Wife (2017)

  • 4

Ja Oscar menee…Glenn Closelle, mikäli maailmassa on oikeutta. Neulanterävän naisen muotokuva tökkii miesneromyytin tyhjiin.

julkaistu 2018-12-19 / päivitetty 10.01. klo 18:06

KUVA 3

Glenn Close ja Christian Slater
Glenn Close ja Christian Slater 

KUVA 2

Glenn Close
Glenn Close 

KUVA 1

Glenn Close ja Jonathan Pryce
Glenn Close ja Jonathan Pryce 

The Wife

Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Jokaisen menestyvän, podiumilla pönöttävän miehen takaa löytyy silmiään pyörittelevä nainen. Meg Wolitzerin menestysromaanin (2003) helmimäisen hillityssä kamaridraama-adaptaatiossa tuo läpitunkeva, turhautumista, sydänsurua ynnä vihaa viestivä katse kuuluu Joan Castlemanille (Glenn Close), kulisseissa pitkään kärsineelle ”kuninkaantekijälle”, jolta elämänmittaisen valheen varjolla vieraissa elostellut eminenssikirjailija Joe (Jonathan Pryce) nyt nukahtamisvaikeuksissaan vonkaa seksiä. ”Sinun ei tarvitse tehdä mitään. Makaat vain siinä.” Sonetin vietteleviä sulosointuja, tosiaan.

Pian puhelin pirahtaa pariskunnan kodissa vuoden 1992 Connecticutissa. Aamutakissaan Joan kiiruhtaa viereiseen huoneeseen kuuntelemaan lankoja pitkin uutista villavärjätylle sankarisiipalleen vihdoin suodusta Nobel-palkinnosta. Katso tarkkaan Closen kertovia kasvoja; kuvittele kaikki kompleksiset tunteet, jotka panoksia kasvattavien keskustelujen ja paljastusten myötä purkautuvat seuraavien päivien kuluessa, kun kirjallisuuspiirien karismaattiset Clintonit matkustavat Tukholmaan pokkamaan prestiisiä pystiä. Kirjalliset ambitionsa ja haaveensa aikanaan hylänneelle Joanille kyseessä ei ole juhlahetki.

Tutunlaiset epookkitakaumat 50- ja 60-lukujen lainalaisuuksiin haastavat herkeämättä katsojaa tarkistamaan käsityksiään patronoidun kulttuurin kasvattamien partnerien nimiä myöten symbioottisen suhteen puhumattomuuden baletista. Miksi ihmeessä shoppailevaksi ja ehostautuvaksi edustusvaimoksi näennäisesti nöyrtynyt Joan on sietänyt syrjähyppyjä, eikä vain lähtenyt lätkimään hurmurirenttunsa luota?

Kulmikas (rakkaus)kertomus kulkeutuu nuoren Joanin (Closen ilmetty tytär Annie Starke) ja Joen (Harry Lloyd) ensikohtaamiseen vuonna 1958. Lahjakas suojatti tekee kaikkensa vakuuttaakseen ja valloittaakseen brooklyniläislähtöisen, naimisissa olevan juutalaisprofessorinsa. Pian flirttailu, lastenhoito ja kirjoittaminen poikivatkin uuden avioliiton ja oidipaalista jälkikasvua. Muuan humalainen Elaine Mozell (Elizabeth McGovern) sen kuitenkin hajonneena kuuluttaa: ”Lukeva yleisö ei sulata rohkeaa proosaa naisilta.”

Bellow/Roth-veteraaniaan Listen Up Philipistä varioiva Pryce on nappivalinta narsistiseksi teeskentelijäksi sekä himokkaaksi huijariksi, itseään ja toisia passiivis-aggressiivisesti valtaistuimellaan pettäväksi pikkupojaksi. Joe ajattelee tekevänsä vaimolleen palveluksen mainitsemalla “muusansa” kiitospuheissaan, mutta Joan on aina askeleen edellä – etsimässä lukulaseja, tarjoamassa tarvittavia neuvoja ja pillereitä, huomauttamassa pahanhajuisesta hengityksestä, huolehtimassa ruokailuista ja levosta.

The Wife huipentaakin Closen uran mikroeleiden- ja ilmeiden suvereeniin tour de forceen, jossa vilisevät jo varhain ikimuistoiset roolit Vaarallisen suhteen yksinäisestä, pakkomielteeseen suistuvasta karrieerinaisesta sekä Valheiden ja viettelijöiden ansoja punovasta ja muiden tunteilla temppuilevasta markiisittaresta Damages-sarjan häikäilemättömään asianajajaan. Toivottavasti seitsemäs kerta toden sanoo, eikä korkein kruunu enää ohita vedonlyöntitoimistojen Oscar-tutkaan tiukasti asettunutta näyttelijää.

Stepfordin naisten irvokas tieteissatiiri sukupuolirooleista esitteli sovinistisen, alati alistuvan vaimokkeen robotti-ideaalin: viehättävä, velvollisuudentuntoinen, aina valmis hellimään ja hoivaamaan. Arvoituksellisessa arvokkuudessaan Joan Castleman on kaikkea tätä, mutta myös niin paljon enemmän. Kuten nimikin jo vihjaa, The Wife ei ole niinkään kuvaus erään taiteilija-avioliiton anatomiasta, vaan myötätuntoinen muotokuva 1900-luvun puolivälin luovasta naisesta ja selviytymisen sanelemista kohtalokkaista kompromisseista.

Close on verrannut ruotsalaisohjaaja Björn Rungea itse Ingmar Bergmaniin, eikä suotta. Näytelmäkirjailija Jane Andersonin sovittama intiimi, visuaalisesti vaatimaton käsikirjoitus vallan katkoksista parisuhteen toisinaan synkässäkin kaupankäynnissä huokuu teatterilavojen hyytävää muodollisuutta, niin tyyliltään kuin tarttumapinnaltaan. Mutta pinnan alla kuohuu. Puhelinsoitto sohaisee vuosikymmeniä tukahdutettuja tunteita; sytytyslanka raamatullisen raivon regaalille päätösilotulitukselle palaa.

“Katkeruuden kultahiput”, joita palaneen käryä haistanut biografipyrkyri Nathaniel Bone (Christian Slater) tungetellen kärkkyy, herättävät enemmän kysymyksiä kuin antavat vastauksia. Kun elokuvasalin valot taas syttyvät, kiivaat keskustelut kodeissa ja kahvipöydissä käynnistyvät. Toimiko Joan väärin luopuessaan lupaavasta urastaan misogyynisen kustannusmaailman pelossa ja suostuessaan Joen haamukirjoittajaksi? Syyllistyikö Joe anteeksiantamattomaan tekoon ottaessaan kunnian vaimonsa teoksista ja patsastellessaan palvottuna toteemina parrasvaloissa, jotka eivät koskaan olleet häntä varten?

Kun 14 vuoden takaperoisen tuotantotaistelun tuloksena valkokankaille päätyy vieläpä ilmestymisajankohdaltaankin täydellinen elokuva, jossa kaikki osatekijät loksahtavat kohdalleen loisteliaan näyttelijäntyön ympärille, näystä nauttii. Kiehtovinta mutta samalla pelottavinta The Wifessa on Glenn Closen luonnonvoimainen muutos – petollisen pilvetön, yllättävän vaarallinen. Kuin uinuvan tulivuoren kauhistuttava kauneus. Viimeinen kuva muistivihon tyhjästä sivusta kaiuttaa kartoittamattomia ääniä Kultahatun vihreää valoa seuraajilleen vilkutellen.

Teksti: 2018 Samu Oksanen

Seuraa meitä

PINNALLA

Jonas Dassler

Kultainen hansikas

| 19.11.

Historia häilyy saastaista sarjamurhaajasaagaa vastenmielisempänä painajaisten Reeperbahnilla.

Lue lisää »
Satu Silvo on Lumikungatar

Lumikuningatar

| DVD | 08.12.

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Jonas Dassler

Kultainen hansikas

| 19.11.

Historia häilyy saastaista sarjamurhaajasaagaa vastenmielisempänä painajaisten Reeperbahnilla.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

LUETUIMMAT – 6KK

BLU-RAY & STREAM

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202