Ensimmäisen maailmansodan aikana Hollywoodissa tuotettiin koko joukko saksalaisvastaisia propagandaelokuvia, joista D. W. Griffithin Hearts of the World (1918) on varmasti tunnetuin. Sen sijaan The Jazz Singerin (1927) ohjanneen Alan Croslandin The Unbelieveriä ei nykypäivänä tunnista kukaan. Syy ei ole elokuvassa, vaan siinä, että se oli vuosikymmenten ajan kadonneena ja löytyi ainoastaan muutama vuosi sitten.

Philip Landicott on rikkaan, mutta hyvätahtoisen perheen uhmakas poika. Vaikka hänen ei tarvitsisi vanhempiensa varallisuuden ansiosta kuin keskittyä elämästä nauttimiseen, päättää nuorukainen värväytyä armeijan palvelukseen – ainoastaan siten hän katsoo voivansa vaikuttaa maailmaan ja sen historiaan. Ylpeä ja ennakkoluuloinen Philip lähetetään Belgiaan etulinjoihin, joissa taistellessaan hän oppii, ettei elämä ole niin yksinkertaista kuin hän on kuvitellut.

Mary Andrewsin tarinaan perustuva, Edison-elokuvayhtiön viimeiseksi tuotokseksi jäänyt The Unbeliever on ikäisekseen varsin vaikuttava sotaelokuva. Taidokkaasti toteutetut sotakohtaukset esittävät tapahtumat kaunistelematta, paikoin jopa brutaalisti. Crosland ohjaa suuria joukkokohtauksia ammattitaidolla ja yhdessä Philip Tannuran laadukkaan kuvauksen kanssa ne ovatkin elokuvan parasta antia. Näine avuineen The Unbelieverilla olisi mahdollisuudet lukeutua lajityyppinsä ensimmäisten suurten merkkiteosten joukkoon, jopa Griffithin teoksen yläpuolelle.

Elokuvaa on sanottu usein aikakautensa peiliksi ja tämä pitää The Unbelieverin kohdalla valitettavan hyvin paikkansa. Yhdysvaltojen merijalkaväen kanssa yhteistyössä tehty elokuva sisältää loppua kohden niin paljon latteuksia, että ilman vahvoja sotakohtauksia se vajoaisi nykykatsojan silmin naurettavuuksien joukkoon. Yksi korneimmista kohtauksista tapahtuu pikkukaupungissa, jossa Erich von Stroheimin esittämä saksalaisupseeri joutuu vanhuksen teloitettuaan oman alaisensa ampumaksi. Tämä ei vielä riitä, vaan sotaan kyllästynyt nuorukainen heittää aseensa maahan ja huutaa hurmiossa “alas militarismi, eläköön demokratia”. Moinen on varmasti toiminut ensi-illan aikoihin, mutta näyttää näin vuosikymmenten jälkeen jokseenkin kornilta.

Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta elokuvan henkilöt jäävät pahvisiksi, eikä katsoja saa heistä otetta. Raymond McKee on roolissaan kieltämättä paikoin hieman yliteatraalinen, mutta suoriutuu kokonaisuutena osuudestaan varsin kelvollisesti. Shown varastaa Stroheim, jonka tulkinta sadistisesta luutnantista on mieleenpainuva. Myös Marguerite Courtot, joka esittää Philipin Amerikkaan turvaan lähettämää belgialaistyttöä on roolissaan onnistunut.

The Unbeliever ei ole kestänyt aikaa kovinkaan hyvin, mutta on heikkouksistaan huolimatta aivan katselukelpoinen sotaelokuva Hollywoodin varhaisilta vuosilta.

teksti: © 2005 Kari Glödstaf