The Shape of Water voitti parhaan elokuvan Oscar-palkinnon 4.3.

Lähes jokainen hirviöelokuvien parissa varttunut tietää, että rakastumisesta tuomittuun, väärinymmärrettyyn olentoon seuraa sydänsuruja. Boris Karloffin Frankensteinin ei ollut tarkoitus hukuttaa sokeaa pikkutyttöä jokeen – hän yksinkertaisesti oletti tytön kelluvan kuin päivänkakkarat, joita kaksikko oli heitellyt rannalta. Yksi jos toinenkin King Kong on kohdannut loppunsa vain, koska nainen – viehättävä Fay Wray tai viekkaan suloinen Jessica Lange – on vanginnut hänen apinan sydämensä.

Hirviöt eivät selviä ihmisten maailmassa, koska he eivät ymmärrä sen sääntöjä. Sympatisoimme heitä, sillä usein käytännöt ovat vieraita myös meille. Meksikolainen Guillermo del Toro ymmärtää hirviörakkautta paremmin kuin yksikään toinen elossa oleva elokuvantekijä, ja kauniimpaa rakkauskirjettä kuin The Shape of Water elokuvahirviö voisi tuskin toivoa.

Vanhojen elokuvien lisäksi del Toro ammentaa sarjakuvista, myyttisistä arkkityypeistä sekä omasta, levottomasta visuaalisesta mielikuvituksestaan luodakseen teoksen, joka vaikuttaa vähemmän tehdyltä kuin löydetyltä, aivan kuin hän olisi kiskaissut sadun kulttuurisesta eetteristä ja antanut sille värin, äänen ja muodon.

The Shape of Water sijoittuu vuoden 1962 Baltimoreen, keskelle kylmän sodan vainoharhaista ilmapiiriä. Kerroksellinen yhteiskunta jakautuu selviin voittajiin ja häviäjiin. Miehet käskyttävät naisia, valkoiset hallitsevat mustia. Ne, joilla on hyvät työpaikat ja suuret suunnitelmat, kuluttavat tyytyväisinä, kun loput sinnittelevät marginaalissa. Ainoastaan elokuva sallii kaikkien jakaa samat unelmat.

Nuori Elisa (Sally Hawkins) elää yksin nukkavierun elokuvateatterin yläpuolella, ja työskentelee siivoojana valtion huippusalaisessa tutkimuslaitoksessa. Toista kertaa peräkkäin Hawkins esittää kolhuista lannistumatonta yksilöä. Elokuvassa Maudie (2016) hän hymyili tiensä läpi sanomattomien vaikeuksien, The Shape of Waterissa hän on mykkä – joskin iloinen, positiivinen ja peloton.

Elisan naapurissa asuu hänen paras ystävänsä, vanha ja surullinen Giles (Richard Jenkins), joka on haaskannut taiteelliset lahjansa mainospiirtäjänä. Yövuorossa prinsessan kanssa moppaa ja kuuraa suorapuheinen Zelda (Octavia Spencer), joka tietää paikkansa tummaihoisena naisena, vaikka ei asiaintilaa purematta niele.

Elisa ja Giles kuluttavat aikaa katsellen vanhoja elokuvia televisiosta. He riemastuvat Bill Bojangles Robinsonin rappustanssista Pikku everstissä (1935); Carmen Mirandan leveä hymy ja vielä muhkeampi hedelmäpäähine täyttävät pienen ruudun jokaisen tuuman. Menneet tähdet ovat osa kaksikon nykyisyyttä: Giles on homoseksuaali, mutta vallitsevat asenteet pitävät hänet kaapissa. Lapsesta saakka orpo ja puhekyvytön Elisa ei ole oikeastaan koskaan sopeutunut minnekään. Ikään kuin ”kirkkaampaa” tulevaisuutta kohti kiitävä aika olisi jättänyt heidät romanttisine ideaaleineen taakseen.

The Shape of Waterin ilmeisin viittauskohde H.C. Andersenin Pienestä merenneidosta George Bernard Shaw’n Pygmalioniin ulottuvassa antologiassa on Mustan laguunin hirviö (1954), kylmän sodan ajan camp-kauhun klassikko oudosta, Amazonin sademetsistä löydetystä ei-valkoisesta kalaihmisestä, joka alkaa himoita valkoista naista.

Del Toron päivityksessä prinsessa törmää sattumalta amfibiseen humanoidiin, jota hallituksen vastenmielinen Madmen-lakeija Strickland (Michael Shannon) kiduttaa tieteen ja kansallisen turvallisuuden nimissä. Miehen suosikkivaruste on sähköinen karjapiiska, yksityiskohta, joka kytkee hänet ajoittain tv:ssä kansalaisoikeusliikkeen mielenosoittajia terrorisoivien etelän sheriffien ketjuun.

Äänettömyytensä vuoksi Elisa on väliin tuntenut itsensä ”vajavaiseksi”. Sinivihreänä kimmeltävän suomupanssarin alta ja aistikkaiden silmien takaa Elisa tunnistaa kärsivän sukulaissielun (Doug Jones), joka on turhaan etsinyt luottamusta, hyväksyntää ja rakkautta. Yön tunteina Elisa ruokkii viatonta vankia kovaksi keitetyillä kananmunilla, soittaa hänelle jazzia ja ennen pitkää rakastuu yhdessä katsojan kanssa.

Katsoja saattaa ihmetellä, kuinka pitkälle del Toro oikein vie lajien välisen romanssinsa – periaatteessa loppuun asti – ja myös kuinka luonnolliselta, puhtaalta ja oikealta hän saa tämän kaiken seksuaalisia elementtejä myöten näyttämään. Kansanperinne on täynnä sammakkoprinssejä, kaunottaria ja hirviöitä. Klassisella mytologialla on satyyrinsa ja kentaurinsa, metamorfiset jumalansa sekä nymfinsä, joiden keskinäinen hyväily ja sekoittuminen ovat osa ihmiskunnan perintöä.

Vaikka fanaattisuus ja suvaitsemattomuus virtaavat pohjalla jokaisena hetkenä, mahdollisuus hyväntahtoisuuteen ja nostalgiseen kauneuteen ei katoa. Veden äänet, kuten juokseva hana ja vesisade, sekä vihreän sävyt, avausjakson vetisestä unesta aina kaakeloituun laboratorioon ja kakkuihin, kerrostuvat lumoavasti kohtaus kohtaukselta.

Crimson Peakin (2015) argentomaisen koreana punertavan hulluuden jälkeen The Shape of Water viettelee hiljaisella runollisuudella, josta kiitos kuuluu ennen kaikkea Hawkinsin ja Jonesin uskomattomalle sanattomalle eleganssille. Elokuva kumpuaa rakkaudesta ja kiintymyksestä näkymättömiin sekä ajatuksesta, että toisinaan todelliset hirviöt ovat ihmiskasvoisia.

Blu-ray: Levyllä 1080p 1.85:1 -laajakuva sekä DTS HD MA 5.1 -ääniraita.

Lisämateriaali:

A Fairy Tale for Troubled Times

Anatomy of a Scene: Prologue

Anatomy of a Scene: The Dance

Shaping the Waves: A Conversation with Artist James Jean

Guillermo del Toro’s Master Class

Trailereita

Teksti: 2018 Samu Oksanen