Alejandro González Iñárritun majesteettinen Western-eepos on mestarillinen osoitus lännenelokuvan ravisuttavasta voimasta.
Lännenelokuvat ovat Hollywoodin klassisimpia. Genre on yli vuosisadan ajan peilannut Yhdysvaltain muuttuvaa sosiaalista ja poliittista asemaa maailmassa aina ensimmäisistä William S. Hartin mykkäwesterneistä lähtien. Tämän vuoksi on säälittävää, että lähivuodet ovat lajityypin nimissä tuoneet valkokankaalle Cowboys & Aliensin, Jonah Hexin ja The Lone Rangerin kaltaisia kalkkunoita.
Alejandro González Iñárritu palauttaa modernin lännenelokuvan takaisin juurilleen. Kansantarusta moneen eri versioon muovautunut tarina on löyhästi sovitettu Michael Punken romaanista The Revenant: A Novel of Revenge. Montanan ja Etelä-Dakotan kartoittamattomaan erämaahan sijoittuva, hengellistä symboliikkaa pullollaan oleva The Revenant perustuu tutkimusmatkailija ja turkistaja Hugh Glassin (Leonardo DiCaprio) legendaan vuodelta 1823. Glassin metsästysjoukon ajauduttua Amerikan alkuperäisväestön hyökkäyksen kohteeksi, on sisäisiin ristiriitoihin kariutuvan ryhmän selviydyttävä paitsi arikara-intiaanien kynsistä, myös armottoman luonnon kuritukselta.
Kenties yhdessä elokuvahistorian aidoimmassa CGI-tekniikalla toteutetussa kohtauksessa pakomatkalla oleva Glass joutuu brutaalisti karhun raatelemaksi. Tapahtuma osoittautuu käännekohdaksi vielä yhtenäiselle miehistölle, joiden mietteet kuoleman portteja kolkuttelevan Glassin kohtalosta jakautuvat kahtia. Onko yhden miehen henki kaiken tuskan ja vaivan arvoista? Erimielisyyden katalysaattorina toimii John Fitzgerald (Tom Hardy), jonka kylmäverinen teko ajaa Glassin kohti eeppistä kostoretkeä läpi mitä haastavimpien olosuhteiden.
Mahdollisimman realistisen vaikutelman luomiseksi Iñárritu kuvasi elokuvan kronologisessa järjestyksessä ja täysin luonnonvalossa. Luonnonvalo antaa elokuvalle sinertävän, katsojan selkäpiitä kylmäävän tunteen miljöön purevasta pakkasesta. Erämaan synkroninen kauneus ja karuus pääsee oikeuksiinsa alan ehdottoman kärkinimen Emmanuel Lubezkin linssien välityksellä, jolle luonnonvalossa kuvaaminen on tullut enemmän kuin tutuksi Terrence Malickin alaisuudessa. Raadollisten olosuhteiden ja vähäisen päivänvalon vuoksi rahaa ja aikaa vienyt prosessi oli tuskien taival, mutta eittämättä jokaisen kuvauksissa koetun erimielisyyden ja kärhämän arvoinen.
Kunnianhimoisen avauskohtauksen pitkään jatkuva – ilmassa, maassa ja vedessä operoiva – yhden otoksen kamera-ajo luo kattavan perustan elokuvan sulavalle, alati liikkeessä olevalle juonenkuljetukselle. Kameran liikkuessa taistelukentällä turkistajien ja arikarojen välillä, erkaantuu tarina käsittelemään myös paikallisten edesottamuksia. Tärkeässä sivujuonessa arikarat yrittävät jäljittää heimopäällikkön siepattua tytärtä, josta samalla syntyy elokuvan kantava teema ihmisrotujen yhtäläisyydestä: perhe on elämässä tärkein ja sen eteen on ihminen tahdonvoimalla valmis tekemään mitä vain.
Visuaalisen kauneuden ja sykähdyttävän kostotarinan rinnalla elokuva toimii myös osuvana kuvauksena Yhdysvaltojen väkivaltaisen historian verisestä alkutaipaleesta. Temaattisesti tarinassa on There Will Be Bloodin kaikua “valkoisen miehen” ahneudesta, jota turkiksista elantonsa tienaava metsästysjoukko ruumillistaa. Arikarat, luonnon suojelusenkelit, ajavat Glassin kohti armotonta murhenäytelmää. Glassin – ajoin koomiselle – kärsimykselle ei tunnu saapuvan loppua, kunnes juonilankoja sitovan loppuhuipentuman runollisen kaunis kliimaksi tarjoaa opetuksen luonnosta ja sen tehtävästä ottaa omansa takaisin.
Leonardo DiCaprion ruumiillinen, mutta syvää sisäistä surua huokuva esitys tullaan ansaitusti palkitsemaan parhaan miespääosan Oscarilla. Sivuosista parhaiten erottuu Will Poulter nuoren Jim Bridgerin roolissa.
Elokuvapiratismin “kulta-aikana” aina välillä on hyvä muistaa, miksi käymme elokuvissa. The Revenantin kokeminen suurella valkokankaalla on ehdoton, jotta sen todellinen voima välittyy. Ja se kannattaa tehdä pian, sillä parempaan katseluelämykseen voi vierähtää tovi.
Teksti: 2016 Jussi Toivola
The Revenant oli myös kirjoittajan vuoden paras elokuva 2015.
Perkele, että on Russell Crowella hermo pinnassa!
Lue lisää »Ihmiskuntaa moukaroiva komeetta kiteyttää tuhobuumin muodonpalautuksessa koronavuoden kriisikäytöksen.
Lue lisää »Epäortodoksinen eroko? Netflixin menora-menestyjä tutustuttaa vanhakantaiseen juutalaisuuteen, jonka vivahteissa viihtyisi pidempäänkin…
Lue lisää »Perkele, että on Russell Crowella hermo pinnassa!
Lue lisää »Hullu ja masentunut Hollywood synnytti Citizen Kanen, jonka myyttinen auteur saa Fincheriltä isällisen avokämmenen.
Lue lisää »Kotoilun lämmin ja pehmeä kaima The Blitzin ajoilta maalaa miedon lesbosuhteen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA