”Emme voi antaa hallinnon sanella näkyvyyttämme vain siksi, että sanomalehtemme sisältö ei miellytä heitä.” Aikana, jolloin Valkoinen talo on Donald Trumpin johdolla julistanut sodan paitsi medialle myös totuudelle itselleen, Yhdysvaltain korruptoituneen presidentin haamu on suorastaan viehättävän vanhanaikainen yrittäessään tukahduttaa yksittäisen tarinan koko neljännen valtiomahdin sijaan.

The Post kertoo mutkikkaan, samalla sekä nostalgiaan että päivänpolitiikkaan kiinnittyvän tositarinan siitä, miten The Washington Post päätyi kesällä 1971 julkaisemaan niin kutsutut ”Pentagonin paperit”, huippusalaiseksi luokitellun raportin, joka kronikoi Yhdysvaltojen osallisuuden Kaakkois-Aasiassa toisesta maailmansodasta aina vuoteen 1968. Dokumentit todistivat hallituksen valehdelleen amerikkalaisille systemaattisesti ja tietoisesti mahdottomuudesta voittaa Vietnamin sota. Kyseinen skuuppi kivesi tien Watergate-tutkinnalle.

Ohjaaja Steven Spielbergin käsissä rohkeasta päätöksestä muovautuu hitchcockmaisesti tikittävä trilleri lehdistönvapaudesta, Valkoisen talon kamppailusta tuon perustuslaillisen oikeuden ympärillä ja keski-ikäisestä naisesta, joka puolusti demokraattista vapautta mahtavassa kultakaftaanissa.

Tom Hanks kanavoi sisäistä James Stewartiaan päätoimittaja Ben Bradleena, intohimoisena sanomalehtiveteraanina ja JFK:n ex-neuvonantajana. Hän saattaa olla kärttyisä ja lyhytpinnainen mutta ei koskaan epämiellyttävä; todellakin toista maata kuin Jason Robardsin herraskainen Bradlee elokuvassa Presidentin miehet (1976), jossa tämä kuuluisasti murahtaa, että ei toistaisi Nixonin karkeaa kielenkäyttöä, koska The Washington Post on ”perhelehti”.

Katharine Graham (Meryl Streep) on Washingtonin seurapiirikuningatar ja neljän lapsen äiti, jonka lähipiiriin monet tutkittavista poliitikoista kuuluvat. Edesmenneeltä aviomieheltään hän on perinyt vastentahtoisesti sanomalehden, joka kärsii rajusta alemmuuskompleksista The New York Timesille.

Nokkelasti Graham päihittää niin sovinistiset pankkiirit kuin poliitikot, jotka vähättelevät häntä sukupuolen perusteella, ja löytää oman äänensä; alkuun epäröivän mutta vähitellen järkkymättömäksi lujittuvan. Kustantajana hän toimii maailmassa, jossa miehet keskustelevat ”tärkeistä” asioista illallisen päätteeksi naisten jäädessä juoruamaan keskenään.

Madeleinejen herkullinen sarja kuljettaa tapahtumia toimistojen tupakankatkusta paneloitujen ruokasalien kosteisiin lounaisiin. Takaa-ajoja, tappeluita tai romanttisia sivujuonia on turha odottaa. Liz Hannahin ja Josh Singerin käsikirjoitus suodattaa valoa päähenkilöidensä yksityiselämiin ilman, että ote yhteisestä päämäärästä – vuodettujen asiakirjojen turvaamisesta ja painamisesta – kertaakaan herpaantuu.

Yhdessä luottokuvaajansa Janusz Kamińskin kanssa Spielberg tekee parhaansa antaakseen journalismille elokuvallisen latauksen. Tuttu kuvasto koostuu ladottavista sivuista, hitaasti ja vääjäämättä jauhavista jättimäisistä painokoneista sekä aamunkoitteessa toimitettavista sanomalehtinipuista. Kamera kulkee levottomasti ympäri uutistoimitusta.

Toimittajien leipätyö näyttäytyy elokuvassa arkisena leivänmurujen seuraamisena, johon Spielberg tuo odottamatonta paloa. Vääntynein selin iäkkäät reportterit soittavat puhelun toisensa perään lähteen toivossa. Raastavassa kohtauksessa kirjeenvaihtaja hapuilee taskustaan kolikkoja ja pennejä, kun hän yrittää puhua avainkontaktilleen maksupuhelimessa.

Tuoreiden sanomalehtielokuvien kaanonissa The Post kohoaa Spotlightin (2015) rinnalle, vaikka arvatenkaan ei kykene toistamaan edeltäjänsä Oscar-menestystä. Elokuva alleviivaa Spielbergin jatkuvaa kykyä viihdyttää yleisöä jopa silloin, kun rakastettu satusetä pitelee peiliä Amerikan historian ja politiikan synkempien puolien edessä.

Koska Spielberg ei mahda itselleen mitään, äityy The Post toisinaan korniksi. Ohjaaja ei voi vastustaa kiusausta, vaan viittaa lopussa lipeväkielisesti Watergate-murtoihin, ikään kuin hän suunnittelisi jatko-osaa, jossa kaivautua syvemmälle Nixonin hallinnon likaisiin salaisuuksiin.

Entä Daniel Ellsberg? Sotkuisen vyyhdin tilinteon hetkellä Bradlee ja Graham puolustavat korkeimmassa oikeudessa perustajaisien riippumattomalle lehdistölle luovuttamaa roolia kansalaisten palvelijana, kun ulkona idealististen nuorten naisten virta suuntaa kunnioittavan katseensa Grahamiin, jonka feministinen liikenaisen status ei vielä tuossa ajanhengessä ollut näkyvä. Silti tarina miehestä, jota odotti 115 vuoden vankilatuomio, on melkeinpä unohdettu. Valuviastaan huolimatta The Post on kiihkeää periaatteen draamaa – omanlaisensa kutsu aseisiin.

Blu-ray: Levyllä 1080p 1.85:1 -laajakuva ja 5.1 DTS HD MA -ääniraita.

Lisämateriaali:

The Style Section: Re-creating an era

Stop The Presses: Filming The Post

Arts and Entertainment: Music for The Post

Teksti: 2018 Samu Oksanen