The Outpost

The Outpost (2020)

| Blu-ray
  • 4

Kamdeshin ihme syntyi Afganistanin sodan absurdin verinäytelmän amerikkalaisista selviytyjistä, ei sankareista.

julkaistu 2020-12-01 / päivitetty 18.01. klo 10:10

KUVA 3

Caleb Landry Jones
Caleb Landry Jones 

KUVA 2

Scott Eastwood
Scott Eastwood 

KUVA 1

Caleb Landry Jones ja Henry Hughes
Caleb Landry Jones ja Henry Hughes 

The Outpost

Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Arviolta 2400 jenkkisotilasta on kuollut Afganistanissa sen jälkeen, kun Yhdysvaltain johtama laaja koalitio vuonna 2001 karkotti Taliban-taistelijat Kabulista ja syrjäytti ääri-islamilaisen liikkeen vanhoillisen hirmuhallinnon. Kaikkiaan maailman vaarallisin ja väkivaltaisin konflikti on vaatinut noin 157 000 vainajaa, joista yli 43 000 siviiliuhreja.

Presidentin ruusuntuoksuisessa kartanossa demokraattista vallanvaihtoa Joe Bidenille hankaloittanut "rampa ankka" Donald Trump pyrkii vielä perustuslaillisessa asemassaan armeijan ylipäällikkönä ynnä ydinasekoodit vierellään viimeisinä töinään lunastamaan pitkäaikaisen vaalilupauksensa kotiuttaa USA:n joukkoja Irakin ja Afganistanin kustannuksia nielevistä operaatioista.

Valkoisen talon väistyvän isännän ulkopoliittiset linjaukset uhkaavat kuitenkin lähinnä kiristää levottomuuksia sekä kiihdyttää pakolaisuutta pitkittyneessä pattitilanteessa, jossa historialliset rauhanneuvottelut ennätyksellisiä alueita haalineiden kapinallisten ja Afganistanin hallituksen välillä eivät etene, tulitaukosopimusta rikotaan räikeästi raketti-iskuilla "vihreän vyöhykkeen" liepeillä ja paikalliset johtajat kääntyvät neuvottelutahdin määräävien talibanien puoleen.

Sota on helvettiä, sanoi jo sisällissodan kauhut totaalisuudessaan kokenut unionikenraali William Tecumseh Sherman puheessaan Michiganin sotilasakatemiasta valmistuville kesäkuussa 1879. Kliseinen kiteytys, mutta täydellisesti totta: julmuus ei muuksi jalostu, vaikka sodankäynnin motiivit vaihtuvat, ja teknologia jatkuvasti kehittyy.

Koska sodan perusolemus pysyy enemmän tai vähemmän ennallaan, säilyvät samoina myös syyt kuvata tulipätsiä sekä luotien synkkää laulua valkokankaalla. Elokuvan lajeista sotagenre onkin kaikkein staattisin. Erityisesti 9/11:n tuoman terrorishokin jälkeisessä päättymättömyyden ilmapiirissä syntyneet sotafilmit, kuten Lone Survivor, American Sniper tai 13 Hours, tuppaavat usein näyttämään ja tuntumaan toistensa kopioilta keskittyessään kaikin tavoin pieleen menneisiin aavikkokahakoihin, joissa monet nuoret miehet ja naiset menettivät turhaan henkensä, kun maailmanpoliisin öljynhimoinen tutkapari Bush-Cheney tähtäsi pakkomielteisesti amerikkalaisten oman turvallisuuden palauttamiseen.

Katsojan kanssa sodan tuomitsemisen, joukkojen tukemisen ja kaatuneiden kunnioittamisen kesken tasapainoilee ohjaaja Rod Lurie, jonka himpun perinteistä epäpoliittisemmaksi tarkoitettu sekä sydänmaiden republikaaneja maltillisemmin yltiöisänmaallisuuden sankarilippua liehuttava The Outpost osoittaa, kuinka vaikeaa rakenteissa asuvaa ristiriitaa on ratkaista. West Pointin kasvatin poikkeuksellinen urapolku ilmatorjuntatykistössä palvelleesta upseerista ensin elokuvakriitikoksi ja lopulta kameran taakse tekee Luriesta luontevan valinnan taituroimaan CNN:n pääkirjeenvaihtaja Jake Tapperin bestseller Kamdeshin taistelusta brutaaliksi ja intensiiviseksi parituntiseksi.

Ei tarvitse olla strateginen nero tajutakseen, että COP Keatingin syrjäinen etuvartio Nurestanin maakunnassa koillis-Afganistanissa oli statussuojaansa tuudittautuneille amerikkalaisille alusta asti taktisesti hyödytön kuolemanloukku. Helposti haavoittuvaa tukikohtaa kapeassa, kesäisin kuumassa ja talvisin hyytävässä jokilaaksossa rajasi kolmelta suunnalta vaikeakulkuisine kinttupolkuineen mahtava Hindukush-vuoristo, jonka jyrkiltä rinteiltä, graniittilohkareiden suojista, Talibanin sissit saattoivat maastoon sulautuneina säännöllisesti räiskiä täysin järjenvastaisesti sijoitettua jalkaväkeä.

Lähikylien tiedustelutietojen sivuuttaminen kostautui katastrofaalisesti 3. lokakuuta 2009, kun Pakistanin puolelta parinkymmenen kilometrin päästä paikalle virranneet noin 400 talibania hyökkäsivät aamunkoitteessa ylivoimalla periaatteessa puolustuskyvyttömään leiriin. Kahdentoista tunnin epätoivoisessa selviytymistaistelussa 54 amerikkalaista piti kuitenkin Hesco-linnoitetuissa parakeissa pintansa latvialaisine sekä afganistanilaisine kumppaneineen vastoin kaikkia todennäköisyyksiä.

Ennen puolivälin veristä vyörytystä The Outpost ehtii tunnissa rakentaa stressistä tarkka-ampujien alituisessa tähtäimessä rutiinia rivimiehille sekä partiossa että kotipesässä, mutta hermoja raastavaa katsojalle pimennetyn elokuvasalin pehmeässä penkissä. Pienempiä yhteenottoja puhkeaa niin tiuhaan, että hädin tuskin punkasta viitsii nousta; vasta kun viuhunassa omaan osuu, säpsähtävät taistelutoverit itsetyytyväisyydestään.

Hiostavaa paniikkia päivittäisestä hengenvaarasta puretaan urheiluun, mustaan huumoriin ja pelastetun koiran rapsutteluun. Onko kotiin soittamisesta enemmän hyötyä vai haittaa? Eristyneisyys kuuluu eräässäkin satelliittipuhelussa rakkaalle: "Kulta, työni on etsiä ja tappaa pahikset." Näille kaloille tynnyrissä fraasi "Kiitos palveluksestasi!" on silkkaa Catch-22-parodiaa.

Elämä "Camp Custeriksi" hirtehisesti ristityssä itsemurhaleirissä ei ole varsinainen eväsretki komentajillekaan. Kapteenit ja luutnantit seuraavat toisiaan, eivätkä epäluuloiset ja turhautuneet paikallisyhteisöt lepy murtamaan leipää pahaenteisiin varoituksiin ylimielisellä skeptisyydellä suhtautuvien sieppaajien kanssa. Vaikka afgaanimiehet auttavat amerikkalaisia tulkkeina ja tähystäjinä, sotilaat esimerkiksi nappaavat tukikohtaa valokuvaavan nuorukaisen kuulusteltavaksi.

Sotarainoissa sänkisällien ja pulipäiden persoonat katoavat monesti kypärien alle Isku Mogadishuun-mallisesti. Liikaa hahmoja juoksentelemassa siksakia, jotta kehenkään kerkeisi kunnolla kiinnittyä emotionaalisesti. The Outpostin vahvuus on harvinaislaatuisessa realismissa, joka ei erottele ihmissuhteita taistelumoodista.

Se, miten sotilaat puhuvat toisilleen, taistelevat rinta rinnan, kuluttavat vapaa-aikaansa, harjoittelevat, nahistelevat ja rellestävät Ilmestyskirja Nytin päihdehuuruissa tai tanssivat alastomina hitaita, kun talibaneja vilisee nurkissa, on kaikki osa samaa karua maailmaa. Jokaisella on omat ongelmansa, mutta silti sama missio. Arvostus on suoraan verrannollista kykyyn huolehtia omasta ja muiden hengestä. Sankaritekoja ei osoitella torventoitotuksin tai eeppisin hidastuksin, sillä aloitteelliset päähenkilötkin ovat aivan yhtä sekaisin ja hämmennyksissä kompuroidessaan tomuisessa kaaoksessa kavereidensa luo.

Unohtamatta useita Kamdeshin ihmeen veteraaneja, jotka toimivat The Outpostissa sekä konsultteina että näyttelijöinä, Lurie on roolittanut elokuvansa vaikuttavalla kaartilla legendojen jälkeläisiä ja sukulaisia: Scott Eastwood, Milo Gibson, James Jagger, Will Attenborough ja Scott Alda Coffey. Vieläpä loistavasti. Orlando Bloomille, joka tenityttöjen päiväunena ei ole liiemmin osoittanut johtaja-aineista, on varattu oivallisen lyhyt avainrooli tukikohdalle nimensä lainanneena kapteenina.

Stereotyyppien seasta yksilöllisempinä mainittakoon ansioistaan Medal of Honor-mitaleilla samasta taistelusta ensimmäistä kertaa 50 vuoteen palkitut kersantit Clint Romesha (Eastwood) sekä Ty Michael Carter (Caleb Landry Jones). Eastwood esittää ylempiensä kunnioittamaa ja miehistön parissa pidettyä peushyvää jätkää, joka kovapintaisena optimistina tietää kantapään kautta, koska hakata päälle, milloin taas tukkia turpansa. Murtumispisteessä piehtaroivan, pinnalta viileän Landry Jonesin olkapäällä istuu sitä vastoin piru; vertaisistaan vanhempana vetäytyvä merijalkaväen mies herättää aktiivisesti närää, mutta ilmentää koskettavimmin ihmisluonnon haurautta.

Kandidaatin kaltaisista vangitsevista valtapoliittisista trillereistä, joissa vahvat näyttelijät tulkitsevat hyvin kirjoitettuja henkilöhahmoja, parhaiten tunnettu Lurie paljastuu erittäin päteväksi toimintaohjaajaksi. Noin 40-minuuttinen taistelukohtaus on immersiivisyydessään ja hellittämättömyydessään sotaelokuvahistorian hienoimpia sitten Pelastakaa sotamies Ryanin alun maihinnousujakson Omaha Beachin rantavedessä Normandiassa.

Monotonisesta akronyymien pudottelusta päästyään elokuva etenee kuin tavarajuna. Adrenaliini virtaa, testosteroni kuohuu ja ruuti savuaa. Dunkirkin kello tikittää. Kuvaaja Lorenzo Senatoren droonit ja kevyet kamerat liikkuvat niin taivaalla kuin sotilaiden tasalla ketterästi ja kekseliäästi, kun joukkue ylittää siltaa, jää jumiin panssariajoneuvoon tai tarvitsee patruunatäydennystä.

Francois Truffaut on todennut, että sodanvastaisen elokuvan tekeminen on mahdotonta, koska elokuva tulee väistämättä esittäneeksi sodan jännittävänä ja seikkailullisena. Lurie ei suinkaan glorifioi sodan mielettömyyttä millään tavalla, mutta ei myöskään onnistu perustelemaan, miksi sotaelokuvia, teknisesti briljanttejakaan, ylipäänsä pitää puskea kahdesta kolmeen vuodessa multiplex-palatsien suurile valkokankaille.

Vuonna 2019 ohjaaja Sam Mendesiltä ilmestyi reaaliaikainen yhden oton läpijuoksu 1917 oman isoisän sotakertomuksista ja katastrofispesialisti Roland Emmerichiltä tehostespektaakkeli Midway. Vaikka heinäkuun 4. päivän patrioottisen juhlapyhän grillijuhlien ja ilotulitusten aattona julkaistu The Outpost on mittakaavaltaan maailmansotia intiimimpi sekä sotateknologialtaan edistyneempi, maailma ympärillä roihuaa ja räjähtelee yhtä lailla.

Presidentinvaalivuonna 2020, jolloin maailmankuvaltaan aggressiivisesti polarisoitunut kansakunta käy kulttuurisotaa arvokysymyksineen amerikkalaisuuden määrittelyvallasta, The Outpost tapahtuu jokseenkin tyhjiössä. Sotilaiden veljellisten siteiden syvyys vie huomion paitsi peruskysymykseltä, miksi olemme täällä, myös laajemmalta agendalta vakauttaa, jälleenrakentaa ja kehittää Afganistania muun muassa kouluja ja infrastruktuuria rahoittamalla.

Myönnän, että odotin The Outpostilta elokuvaversiota FPS-pelikokemuksesta maustettuna militaristisella rah-rah-saarnalla, jossa ei jää sijaa todelliselle inhimillisyydelle, ainoastaan kiillotetuille ihanteille. Kuinka ilahduttavaa, kun bulgarialaiselle louhokselle kengännauhabudjetilla jäljennetyssä, eksistentialistisesti tylyssä teurastuksessa toteutuukin päinvastainen: dramaattinen ja inspiroiva tositarina urheiden ukkojen uhrauksista armottomassa raossa, johon Washingtonin sodanjohdon typerät ja traagiset ratkaisut G.I. Joet ajoivat. Loppukrediittien rullatessa tuntuu kuin olisi ryynännyt lyijymyrskyssä läpi tunteiden taistelukentän.

Teksti: 2020 Samu Oksanen 

Seuraa meitä

PINNALLA

007 No Time to Die

| 29.09.

Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.

Lue lisää »

Free Guy

| 10.08.

Kesän todellisessa yllättäjässä pelimies kyllästyy vähäpätöiseen sivurooliin.

Lue lisää »

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia

| 21.09.

Sokea ja sosiaalisesti eristynyt cinefiili rullaa oman elämänsä kasarisankarina hakemaan höttöisen hattaran sijaan aitoa läheisyyttä.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

The Ice Road

| 26.08.

Vaikka jää pettää rekkakuski-Neesonin rutiininomaisen toimintatrillerin alta, vihainen harmaakarhu ei osoita hiipumisen merkkejä.

Lue lisää »

Ole niin kiltti, älä rakasta häntä

| 03.09.

Säädyllisen siirappisessa murhenäytelmässä toimittaja löytää kiihkeästä romanssista kertovan kirjeen ja rakastuu.

Lue lisää »

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia

| 21.09.

Sokea ja sosiaalisesti eristynyt cinefiili rullaa oman elämänsä kasarisankarina hakemaan höttöisen hattaran sijaan aitoa läheisyyttä.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Luetuimmat – 12KK

Caleb Landry Jones ja Henry Hughes

The Outpost Lue arvio »

Gerard Butler

Greenland Lue arvio »

Russell Crowe

Rattiraivo Lue arvio »

Gugu Mbatha-Raw ja Gemma Arterton

Kesämaa Lue arvio »

Devin France

Wendy Lue arvio »

Inja Zalta, Emilia Ares ja Ronen Rubinstein

Follow Me Lue arvio »

Josephine Langford ja Hero Fiennes Tiffin

After We Collided Lue arvio »

Ellen Hollman

Army of One Lue arvio »

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2021
ISSN 1798-7202