The Grandmaster

The Grandmaster (2013)

  • 4

Wong Kar-Wain kädenjälki on yhä vahva yhdessä persoonallisimmista kungfu-spektaakkeleista.

julkaistu 2013-10-02 / päivitetty 02.10. klo 19:07

KUVA 2

Tony Leung
Tony Leung 

KUVA 1

Zhang Zhiyi
Zhang Zhiyi 

The Grandmaster

Ohjaus Kar-Wai Wong
Näyttelijät Tony Leung, Zhang Zhiyi,Chang Chen
Maa Hong Kong / Kiina
Pituus 130 min
Ikäraja 12 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Pikemmin Taiwanin ja Kiinan uuteen aaltoon kallistunut hongkongilainen outolintu ja ihasteltu esteetikko Wong Kar-Wai pokkaa nyt synnyinpaikkansa kungfu-elokuville. The Grandmaster henkilökuvaa harkitun tyylitellysti Ip Mania, manner-Kiinassa ja Hongkongissa 1900-luvulla vaikuttanutta Wing Tsung -kamppailulajin suurmestaria ja muun muassa Bruce Leen oppi-isää.

Tyylillisesti ohjaaja Wong vääntää nuppeja kaakkoon. Herkuttelevia erikoislähikuvia, erilaisia hidastuksia ja nopeutuksia, etualan sumentamia ja tummentamia otoksia, savua ja sadetta elokuva on valtoimenaan. Kamppailuja käydään silti maltillinen määrä ja wuxia-vaikutteisesti pohjavireenä kulkee kauniisti melodramaattinen, mahdoton romanssi Ipin (erinomainen Tony Leung) ja toisen kamppailutaitajan Gong Erin (loistava Ziyi Zhang) välillä.

Käsikirjoituksessa ja koreografioilla aherretaan uutterasti, jotta päähahmojen kamppailulajityylit saadaan sidottua luonteisiin ja tarinaa inspiroineisiin oikeisiin historiallisiin konflikteihin. The Grandmaster on Wong Kar-Wain kaupallisin työ, mutta auteurin kädenjälki vaikuttaa näissä oloissa erityisen iskevältä.

Teksti: 2013 Aleksi Salonen

Elokuva nähtiin myös osana vuoden 2013 Rakkautta & Anarkiaa -festivaalia.
Lue raportti »

Seuraa meitä

PINNALLA

Hytti nro 6

| 28.10.

Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.

Lue lisää »

The Last Duel

| 17.10.

Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?

Lue lisää »

007 No Time to Die

| 29.09.

Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Luetuimmat – 12KK

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo
Filmgoer.fi 1999–2023
ISSN 1798-7202