David Fincherin tulkinta Stieg Larssonin raa’asta menestysdekkarista on vähäeleinen, tiukasti hallittu, hitaasti palkitseva ja silti kohderyhmälle – kirjan tuntevalle suurelle yleisölle – sopiva. Zodiacin tapaan tunnelma tihenee koko huomattavan pituuden ajan. Roolituskin osuu nappiin.
Larssonin pitkällisistä uusnatsitutkimuksista mehevää tosipohjaista kaikua hakeva Millenium-trilogia on Fincherille varsin ilmeinen, tylsäkin valinta. Kahta viimeistä Oscareilla huomioittua työtä edeltänyt ura on sarjamurhaajia, ultraväkivaltaa, pakkomielteisyyttä, klaustrofobiaa ja fetisismiä.
MTV-sukupolven ohjaajan töissä pinta on usein käynyt substanssin edellä. Etenkin Chuck Palahniukin romaanin näennäiskriittinen filmatisointi Fight Club on väkivallalla pröystäilevä, sisältä tyhjä ja pahasti yliarvostettu. Kahta fincheriläisen karmivaa raiskauskohtausta lukematta shokeeraus ja mässäily on tällä kertaa vähäistä.
Nimellä Miehet jotka vihaavat naisia Suomessa tunnettu tarina rakennetaan elokuvassa kärsivällisesti. On vaikeaa huomata koska se todella kaappaa katsojansa mielenkiinnon. Sinnikkäs, välistä kliinisen ekonominen kerronta luottaa mysteerin vetovoimaan ja hitaasti avautuviin päähenkilöihin.
Saman viikon ensi-ilta Sherlock Holmes 2 tarjoaa hyvän kontrastin. Sen jatkuva pyrkimys maksimaaliseen tyydytykseen saa aikaan päinvastaisen lopputuloksen, pysyvän apatian. Kiinnostavuus syntyy kiistämällä katsojalta välitön mielihyvä lupauksella jostain suuremmasta. Siinä Fincherin trilleri on erinomainen.
Larssonin teksti ei taas ole kovin erityinen. Yhteiskunnallisen korruption teema kuuluu taustalla vaimeana, natsikytkös ei ole tarinalle elimellinen, sarjamurhaaja on tutunoloinen paha pervertikko. Mätää ruotsinmaalla, muttei muuta. Parasta lienee Lisbeth Salanderin hahmo, pahoinpidelty altavastaaja joka kieltäytyy uhriutumasta.
Rooney Maran Salander on vuoden 2009 ruotsalaisfilmatisoinnin Noomi Rapaceen nähden kiltti naapurintyttö. Hahmon psykologisen uskottavuuden hinnalla ostetaan lähestyttävää haavoittuvuutta, joka ei Maran hienossa työssä valu sentimentaalisuudeksi.
Trilogian pääosaan toisessa osassa nouseva Salander saa The Girl with the Dragon Tattoossa viisaasti heti paljon tilaa, selvästi edeltäjää enemmän. Toisessa päärolissa Daniel Craig käyttää tähtikarismaansa sopivasti säästöliekillä.
Jättibudjetilla Ruotsissa kuvattu elokuva koostuu runsaasta, tiheään leikatusta staattisesta kuvasta. Taidokkuus on yhtäältä ihailtavan täsmällistä, toisaalta se jättää katseelle hyvin vähän aikaa asettua. Reznorin ja Rossin industrial-vaikuitteinen musiikkiraita asettuu tyylikkäästi kuvaa tukevaan rooliin.
Teksti: © 2011 Aleksi Salonen
| Kirjoittanut |
|---|
| Aleksi Salonen |

| Tiedot |
|---|
Nimi The Girl with the Dragon Tattoo
Vuosi 2011 Ohjaaja David Fincher Näyttelijä Daniel Craig, Rooney Mara, Stellan Skarsgård, Christopher Plummer, Steven Berkoff, Robin Wright, Goran Visnjic, Geraldine James, Joely Richardson Maa Yhdysvallat / Ruotsi / Iso-Britannia / Saksa Kesto 160 min Ikä 15 vuotta Luokka Draama, Filmgoer suosittelee, Jännitys, Rikos, Trilleri Maahantuoja Walt Disney Studios Motion Pictures Finland Lisää IMDb |