Australialaisen Jennifer Kentin esikoisohjaus The Babadook on poikkeuksellinen kauhuelokuva, sillä se onnistuu olemaan samaan aikaan aidosti koskettava, pelottava ja psykologisesti tarkkanäköinen. Idea käsikirjoitukseen syntyi halusta laajentaa The Monster-lyhytelokuvan (2005) tarinaa yksinhuoltajaäidistä, joka taistelee poikansa hirviöpelkoa vastaan. Vastoinkäymisten jälkeen kahden miljoonan dollarin budjetista uupuva osuus saatiin kasaan Kickstarterin julkisella rahoituskampanjalla.

The Babadook käynnistyy tapahtumien keskeltä. Hetkessä on voimakas kiireen tuntu. Nopea leikkaus seitsemän vuoden päähän paljastaa Amelian (Essie Davis) menettäneen aviomiehensä autokolarissa, joka sattui matkalla synnytykseen. Vuosien kuluessa myös Samuel (Noah Wiseman) on vähitellen tiedostanut isänsä kohtalon.

Kun yksinäinen Samuel ei rakentele vaarallisia leikkikaluja ja puolusta kotiaan mielikuvitusvihollisilta, hän takertuu äitiinsä tavalla, jossa riittäisi Freudillekin rutkasti analysoitavaa. Ajoittain Amelia ja Samuel sulautuvat suorastaan yhdeksi, jolloin myös auktoriteettiasetelma kääntyy ylösalaisin. Yhdessä kohtauksessa Samuel kieltäytyy rauhoittavista, ja toisessa unenomaiseen transsitilaan siirtynyt Amelia kuvittelee itse olevansa hereillä.

Elokuvan puoliväliin asti kerronnan painopiste säilyy Amelian usvaisessa katseessa. Käsittelemätön suru on sairastuttanut ja koteloinut Amelian menneisyyteen. Itsepetoksessa elävä nainen ei kestä edes kuulla lausuttavan miehensä nimeä. Hänelle Samuel on tunkeutuja, kipeiden muistojen luiseva ja kalpea astia, joka on jatkuvasti läsnä. Kun salaperäisen kirjan silinterihattuinen ja teräväkyntinen olento alkaa piinata kotia, pelon lähde ja kohde vaihtavat paikkaa.

The Babadookin rakenne heijastelee kiehtovasti päähenkilöiden etenemistä viisiportaisella tunneasteikolla. Matka ahdistuksesta rohkeuden ja toivon tavoittamiseen synnyttää myös persoonallisia kuvausteknisiä ratkaisuja eleiden ja ilmeiden vangitsemiseksi.

Tunnelman, tyylin ja tematiikan osalta Kentin elokuva kumartaa niin Roman Polańskin Inholle (1965) ja Vuokralaiselle (1976) kuin Stanley Kubrickin Hohdolle (1980), jonka kuvaus ydinperheen hajoamisesta ja perhesuhteiden väkivaltaisesta dynamiikasta tasapainottelee The Babadookin tapaan rikkinäisen psyyken ja yliluonnollisen entiteetin välillä. Talo on tietysti symboleista klassisin kuvattaessa mieltä ja tietoisuuden kerroksia.

Visuaalisesti loppuun saakka hiottu ilme ammentaa 1920-luvun saksalaisesta ekspressionismista. Mustan ja harmaan sävyissä liukuva väripaletti luo vaikutelman henkiin heränneestä hiilipiirroksesta, jonka lohduttoman vakavamielisiin raameihin päähenkilöt ovat asettuneet. Jo valmiiksi ilottomassa ja värittömässä kodissa Babadookin ote alkaa kiristyä kuin varkain. Räiskyvä punainen korostaa dramaattisia huippuja.

Kent ei syyttele, saarnaa tai väitä, että äidit sisimmässään haaveilisivat lastensa tappamisesta. The Babadook kuvaa ja erittelee kaunistelematta yksinhuoltajan arjessaan kohtaamia raadollisia realiteetteja, kuten seksuaalista turhautumista ja juoruavia ystäviä.

2000-luvulla naisen hyveellisyyttä kohottava ”pyhä äitiys” edustaa arvoiltaan vesitetyn heteronormatiivisen protestantismin luutuneita ajattelumalleja, joita romanttiset komediat ovat jo liiaksi viljelleet.

The Babadookin todellinen tähti on lopulta itse tabuaiheeseen tarttunut ohjaaja. Kentin päämäärätietoisessa otteessa syntyy riipaiseva ja monitasoinen kauhuelokuva, joka tavoittaa peloista totaalisimman, ihmisen itsensä. Vaikka 2000-luku on vasta teini-ikäinen, The Babadook on lunastanut paikkansa The VVitchin ja It Followsin rinnalla vuosituhannen omaperäisimpänä kauhuelokuvana niin sisältönsä kuin teknisen toteutuksensa puolesta.

Blu-ray: Levyllä 1080p 16:9-laajakuva ja DTS HD – Master Audio-ääniraita. Lisämateriaalina: “Making Of Documentary”, “Monster – Original Short”, “3 Featurettes”, “Trailers & Stills Galleries”, “Hidden Extra”.

Teksti: 2017 Samu Oksanen