Viisinkertaisen Oscar-voittajan mykkäkerronta ja fotogeeniset tähdet Dujardin ja Bejo painuvat mieleen.




Viisinkertainen Oscar-voittaja on nokkela ja sydämellinen mykkäelokuvapastissi. Sen sydän on tosin oudossa paikassa, mitä tulee taiteilijan – elokuvan nimihahmon – vapauteen elokuvateollisuuden vaatimuksilta. Mykkäkerronta ja sen fotogeeniset tähdet Jean Dujardin ja Bérénice Bejo painuvat mieleen.
Kultaisen pikku-ukon tuoreet vastaanottajat, ohjaaja Michel Hazanavicius ja Dujardin tunnetaan Ranskassa entuudestaan yhteistyöstään kahdessa kelvollisessa OSS-agenttihassuttelussa. Myös Bejo on mukana ensimmäisessä, keskeisesti juuri ajankuvalla leikittelevistä parodioista.
The Artistissa Douglas Fairbanksin ja Erroll Flynnin kaltainen mykkäelokuvasankari George Valentin (ratkiriemukas Jean Dujardin) on uransa huipulla, mutta vuosi on 1928. Kohta Hollywood-toiveikas Peppy Miller (valovoimainen Bérénice Bejo) jo syrjäyttää suosiossa ihailunsa kohteen, joka vain naureskelee äänielokuvalle.
“I wish it wasn’t like this, but the public wants fresh meat and the public is never wrong.”
Luottotuottaja (mykkäilmaisuun luontevasti heittäytyvä John Goodman) latelee madonluvut, Valentin on historiaa. Kaupallisten paineiden edessä taipumaton mykkätähti voisi olla periaatteellinen taiteilija tai sitten uppiniskainen ylpeilijä. Muuten hienon tarinan yksi moraalinen opetus on konformistinen: studiojärjestelmän ulkopuolella ei ole elokuvaelämää.
The Artist on pääosin “aito” mykkäfilmi. Kaavaa rikotaan vain Valentinin painajaisunessa, jossa ympäristön äänet ja näyttelijän oma mykkyys todellistavat osuvasti taiteenlajin suurta kriisiä. Olennaisesti, mykkäpastissi ei tunnu tempulta joka päähenkilönsä tapaan tunkisi itseään salamavaloihin.
Itse asiassa, monet sen kuvallisista allegorioista ja leikeistä – äänitähti Milleriä haatattelevan radiotoimittajan valtavat korvat, Valentinin kankaalta itsenäisesti karkaava varjo, pilapiirroksia näyttelijämiehestään töhertelevä vaimo – onnistuvat välittämään jotain elimellistä siitä menetyksestä, jonka äänen saapuminen elokuvataiteelle aiheutti.
Vähäinen, autenttisin tekstiplanssein toteutettu dialogi on monimerkityksellistä ja kerronnallisesti huomattavan ekonomista. Mykkäelokuvan dialogin tiivis ilmaisuvoima on virkistävää runoutta puhe-elokuvan proosalle.
Ludovic Borgen palkittu läpisävellys on korkealaatuinen, keskeinen kerronnallinen elementti. Bernard Herrmannin säveltämä, kertomuksen tunteelliseen kliimaksiiin sijoitettu Vertigon teema sen sijaan on ehkä väärässä paikassa; niin vahvasti se on tullut kuvastamaan Hitchcockin mestariteoksen protagonistin obsessiivista fantasiaa. Vastaavaa ulottuvuutta ei Artistin päähenkilöiden herttaiseen romanssiin lopulta rakenneta.
Teksti: © 2012 Aleksi Salonen
Lue myös
Elokuvavuosi 2011
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
David Simonin magnum opus Langalla on 2000-luvun tärkein amerikkalainen kulttuurityö.

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA