Iso-Britanniassa katukuvaa myllertäneistä sodan kauhuista on kulunut useampi joulu. Materiaaliset ja inhimilliset jäljet ovat kuitenkin edelleen näkyvissä. Elintarvikkeet ovat kortilla ja uuteen aikaan astuva, imperiuminsa rippeistä kiinni pitävä entinen suurvalta on aristokraattisen menneisyyden ja hulttiomaisen tulevaisuuden välimaastossa.

Yhteiskunnan murrostilaa käsitellään ikkunasta hiljaisesti tuijottavan Hesterin (Rachel Weisz) valintojen kautta. Hänen avioliitonsa korkeasti koulutetun, hyvin toimeentulevan ja herrasmiesmäisyyttä säteilevän, hieman kuivakan tuomarin (Simon Russell Beale) kanssa on raunioina. Syypää on intohimon liekin sytyttänyt entinen taistelulentäjä Freddie (Tom Hiddleston).

Siippojen erot heijastavat paitsi päähenkilön mielenliikkeitä, niin myös murroksessa olevaa kansakuntaa. Freddie ja Sir William eivät edusta ainoastaan eri sukupolvia. He ovat eri maailmojen tuotteita. Siinä missä pilotti viettää iltansa mieluiten pubissa, arvostaa hopeakettu klassista pihvilounasta arvokkaan viinin kera. 50-luvun kontekstista huolimatta teema on yhä relevantti ja jopa arkaluontoinen. Englanti on aina vain yhdistelmä uutta ja innostunutta, traditioita ja reliikkejä.

Aikatasojen välillä sujuvasti tenhoileva Terence Daviessin ohjaama ja käsikirjoittama The Deep Blue Sea herättää luottamusta ja epäluuloa ensihetkistään alkaen. Terence Rattiganin vuonna 1955 ensimmäistä kertaa filmatisoituun näytelmään pohjautuvan tarinan tuore sovitus ei keinojaan peittele. Tunnelmaa luova, lievästi riipivä musiikki manipuloi tehokkaasti, mutta tarpeettoman läpinäkyvästi. Useat kohtaukset ovat osa-aluettain tarkasteltuna vaikuttavampia kuin niiden aikaansaamat tehot.

Ylivedetty manipulointi on sinällään hieman outoa, sillä merkittävä osa rakkausdraamasta kietoo mukaansa ilman huomion vinkumista. Davies ottaa näyttelijöistään irti salamoivat tulkinnat ja eritoten riitelykohtaukset tuovat vihaisuudessaan mieleen Sam Mendesin modernin mestariteoksen Revolutionary Road. Pienillä äänenpainon vaihdoksilla ja ilmeillä näytetään osapuolten ristiriidat.

Vaivattoman minimalistiset kohtaukset tuovat mieleen Doubtin, joskaan välienselvittelyt eivät vaikuta näyttämöltä karanneilta. Samettinen tunnelma uhkuu elokuvamaisuutta. Samalla yksittäisistä hetkistä kuitenkin uupuu luostaridraaman pitkäjänteisyys ja tuskastuttava painostavuus.

Sekä elokuvan vahvuudet että heikkoudet ovat osin kauniin kuvauksen ansiota. Tehokas pimeyden valjastus ja tarkkaan rajatut otokset pitävät paitsi budjetin aisoissa, niin myös korostavat Hesterin ahdistusta. Hempeyttä korostavalla, sinikultaisella filtterillä sävytetty värimaailma jää lopulta selkeästi plussan puolelle.

The Deep Blue Sea ei yllä Blue Valentinen raastavan riipivyyden tasolle, sillä elokuva huokuu draaman kivikot pehmentävää taiteellista rauhallisuutta. Hypyistään huolimatta selkeä rakenne vierittää kankaalle mustia hetkiä, mutta ne ovat pikemminkin kauniin surullisia kuin inhorealistisen katkeria.

Blu-ray: Atlantic Filmin julkaisussa mainio 1080P teräväpiirtokuva suhteella 1.85:1. Ääniraitana DTS-HD MA 5.1. Lisämateriaaleja ei ole.

Teksti: © 2012 Jouko Luhtala